Peelottavaa
Lauantaina räpsäyttäessäni silmäni maalaisen paratiisikäärmemerkintään mielikuvitukseni lennähti liitoon jo otsikon kohdalla ja sanan verkkoanorakki saavutettuani kuvat singahtelivat jo lujaa luoden vertauskuvallisen virtuaalimetsän, jossa verkkohirvikärpäset tarttuvat verkkovaeltajaan ja miten inhalaisilta suojaisikaan verkkoanorakki ja mitä huikeaa symboliikkaa siinä onkaan. Ihastelin, miten yhdellä sanalla voikaan näppärästi maalata mielikuvametsän ja siihen sivu- ja taka-ajatuksia. Kunnes hoksasin, että sehän on siis verkkoanorakki, siis oikea anorakki, joka on tehty verkkokankaasta ja suojaa ihan oikeilta höttiäisiltä. Epäilin nettiintymiseni olevan melko vakavaa mutta rauhoitin mieleni ja ajattelin, että jospa katson ihan rehellistä kaupunkiäijäblogia, sieltä nyt ainakin jalat maassa selviän nettihäiriötilastani.
Ja turvallisin mielin klikkasin itseni Visukintun baarivaihteelle ja samoin tein *kuulin* Kintun sanat ja ne kuulostivat Arttu Harkin äänellä puhutuilta. Siis kuulin, oikeasti. Ajattelin, että nyt havuja perikles, nyt mennään lujaa. Päätin ottaa tilaisuudesta vaarin ja heti kokeilla, miltä se Sediksen lauluääni kuulostikaan. Ja istujapala, eiköpä vaan alkanutkin sisuskuita sykkyrälle kiertävä ääni laulaa, että I'm Just a Gigolo, huikeaa.
Päätin pelvoittuneena poistua verkosta lihalliseen elämään ja lähdin Martin kanssa tien päälle. Voi miten helpoituinkaan, kun saavutin lempipaikkakuntani Pötyän.
Jälkipuheet
Pötyä? Tarkoititko Pöytä, kysyy Google? Mutta varmaan mielenkiintoinen ympäristö :)
Google on niin reliasti ;), ei muka tunne Pöytyää. Aina sen kyltti saa minut hyvälle tuulelle, kun luen sen että Pötyä.
Pöytyä tuli minulle sanana tutuksi jo kolmivuotiaana. Äitini oli kotoisin Aurasta ja puheissa vilahti myös Pöytyä -tuon tuosta.
Hän myös muisteli kuinka lapsena ollessaan aina vuosittain talosta taloon kulki sokea mies joka lausui aina saman litanian: " Olen Ruovereltä sokkeitten yhristykseltä ja kuljen kuurauskummikaupalla".
Tämä litania tuli oudolla nuotilla hämäläismurteella ja mies keinutti itseään sanojen tahtiin.
Lapsen mieleeni piirtyi tarkka kuva miehestä ja lausuntatilanteesta, vaikka lähtötiedot olivat noin hatarat.
Minua ihmetytti, mikä on kuurauskummi ja miten se sokea voi kulkea maaseudulla pitkiä matkoja?
Asia ei koskaan selvinnyt, kun en koskaan kysynyt tarkemmin, mietin vain hiljaa itsekseni. Kuurauskummin oletan olleen senaikuinen pata-pata pesusieni.
Lapsena koetut pienet asiat jäävät eloisina mieleen, kun ei ymmärrä, mistä on kysymys ja pieni pää yrittää niin kovasti ymmärtää. Et sitten koskaan nähnyt kuurauskummia?
Minä kuljin mummun kanssa voita ja kananmunia kauppaamassa. Matkoilta muistan yhden lihavan tädin, joka leikkasi pullaa koko iso kroppa hytkyen ja ne toffeet, joiden takia itse asiassa matkat jaksoin järven ympäri kävellä. Ja sen ihmeen, kun ison yhtiön kesärannassa oli sellaisia raidallisia pukukoppeja, joita näki vain elokuvissa.
Olisipa maailma yhtä täynnä ihmeitä vieläkin. Tai onhan se, niitä ei vaan ehdi ihmetellä. Tai ehtisi mutta ei aina muista.
Kuurauskummia kaihoisasti muistelen juu. Pienet asiat ei olleet suuria silloinkaan, vain jotkut asiat jää mieleen ja ne on usein vähäpätöisiä yksityiskohtia. Isot surut painaa taka-alalle ja oikein isoja iloja ei ollutkaan.
Olin 13 v. kun yksi viidestä siskostani jäi 18-vuotiaana tanssireissulla auton alle. Sen kyllä muistan, vaikken itkenyt edes hautajaisissa. Nyt nykyisin liikuttaa papin kauniit puheet ja tippa tirahtaa linssiin miltei ventovieraan hautajaisissakin.
Niinhän se menee, ihminen suojelee itseään liian isoilta taakoilta. Juuri, kun ihmispolo kuvittelee, että nyt tuli se suurin se suuri, niin kuin Leikun Eikku sanoo, niin eiköhän sieltä taakasta putoa joku pois ja taas jaksaa kantaa. Liian isot ei mahdu reppuun ja hyvä niin.
Kaikenlaista sitä on joutunut matkan varrella itkemään. Ja tulee joutumaan. Auinoa pelko onkin joskus, että jaksaako sitä reppua sitten jossain vaiheessa enää pakata ollenkaan. Jos sitä vaan ajattelee, että jätänpä tämän tähän. Tämän repun siis.
En taida vielä vaihtaa ammattia.
Mitähän jos miettisit vielä. Tai no, olet kyllä niin hyvä tuossa nykyisessä, että jospa vaan jatkat itsesi repimistä viiteen palaan.
Ja voithan harjoitella hikkupiljaa. Vaikka maassa, jossa ärrillä sorrretaan tasapuolisesti kaikkia. Ja jossa merrrsuilla ajetaan pakkasilla läpi synkeän metsän. Siellä maassa dzigoloille olisi kysyntää. Lämpimille sellaisille.