Tuo ostosten välijakaja on useimmiten liian kaponen. Omat ostokset tahtovat sekaantua toisten vastaaviin kun ennen valokennoa on tukos ja hihna pyöriikin vaikka pitäisi pysähtyä.
Välijalajassa pitäisi siis olla myös kiila joka ulettuu valokennoon vaikka patonki tukkeuttaa ostosvirran vapaan virtauksen.

Kardemummaa muuten minun ei ole tarvinnut ostaa enää aikoihin. Yleensä löydän jonkun muun asiakkaan maksaman kardemummapötkylän ostoskaukalon etureunaan kierinneenä.

Lidl kassoilla on toisenlainen ongelma. Uudet asiakkaat eivät laita ostoksiaan heti takaisin kärryyn vaan maksavat ensin. Siinä sitten sähelletään vaihtorahojen kanssa ja koetetaan pakata suoraan pieneen kassiin ja seuraavat asiakkaat odottaa.

Kaupoissa on muutenkin kamalasti ongelmia. Hammasharjoja ja -tahnoja on valtavat sorttimentit. Plakkia poistavaa, valkaisevaa, reikiintymistä estävää, vihlontaa vastaan, hengitystä raikastavaa ja vaikka mitä. Sellaista missä olisi kaikkia noita tehoaineita ei ole ja joudun pesemään hampaani viidellä eri hammastahnalla ja kymmenellä eri harjalla.

Hammasharjoissahan on kumilamellia ja ikeniä hierovia, pehmeitä ja kovia. Muotoiluja monenlaisia mistä sitä tietää mikä on sopiva joten varmuuden vuoksi on harjattava kaikilla.

Samoin shampoot häkellyttävät valikoimillaan. On tuuheuttavia ja hilsettä poistavia. Itsepäisille hiuksille tai hennoille. Jos on hennot mutta itsepäiset, mitä silloin ostan? Oikein itsepäiset hiukset kun on niin ne alkavatkin kiukutella väärästä shampoosta jo kassajonossa. Heittätyvät jopa virtuaalisesti lattialle kuin pikkulapset ja potkivat sekä sätkivät. Minä haluan! -lausetta kuin mantraa huutaen.

Niin on kaupassa käyminen vaikeaksi tehty. Mainitsemiesi epäkohtien lisäksi ihmetyttää, että miksi pienet kenkäkoot laitetaan ylimmille hylyille ja suuret alas.

Ovela kauppias laittaa maitotiskinsä hehtaarikaupan takimmaisen peräseinän peitoksi ja ajattelee ketku, että minä ostaisin matkalla perälle kaiken tarpeettoman ohikulkiessani. Vaan enpä osta. Lakkasin juomasta maitoakin ihan vaan siksi, että kauppiasta närästäisi. Jugurit ostan pikkukaupasta.

Minä olen muuten valinnanvaikeuksissa aina leikkelehyllyn ääressä. Niin montaa eri eläintä ja eri paksuisina siivuina ja eri tehtailta. Olen ratkaissut asian ostamalla halvinta mutta sekin tehdään niin kovin vaikeaksi, kun ovat eri kokoisia ja kauppiaan käyttämä kilohintalaskuri heittää joskus hämmentävän isoja härän pyllyjä.

Ja uusin villitys, etenkin pienissä paikalliskaupoissa, näyttäisi olevan ostosten maksaminen niin että ei seistä kassan kohdalla vaan mahdollisimman pitkällä kassasta, liukuhihnan vieressä, mieluiten niin että perässä tulevat eivät millään yllä laittamaan tavaroitaan hihnalle.

Mandariinikiinan pikkuinen hiiri on myös hauska nimitys.. (Mandarin: Xiao lao shu - Lille mus) Todella paljon hauskempia nuo kanelipullat ja pikkuiset hiiret on kuin miukumauku (mitä tuo tarkoittaa?).
Esimerkki:
etunimipistesukunimikanelipullayrityspistefi
toinen esimerkki:
lempinimipikkuinenhiirikotiosoitepistenet

Joo, ihan selvästi vaihdan nyt ilmoittamistapaa. Raportoin sitten mitä asiakkaat ovat asiasta mieltä.

Se pötkäle siellä ostosten välissä voisi olla vaikkapa jakostin tai vaikkapa erovitsa tai ehkäpä osittaistaja.

Tuosta jakopulikan nimestä oli muistaakseni hesarin Nyt-liitteessä taannoin äänestyskin. Netissä ei tietenkään ole äänestyksen tuloksia saatavana, mutta muistelen, että siellä oli joukossa muutama oikein osuva ehdotus. Joka tapauksessa on mielenkiintoista huomata, miten senkin käyttöön on muodostunut tiettyjä normeja: pulikka kuuluu laittaa omien ostosten perään, tai muuten on aihetta närkästykseen.

Nyt kun päästiin ruputtamisen makuun, niin ihmetellään sitäkin, että miten se vasta siinä kassalla, sen jälkeen, kun hinta on kerrottu, tulee mieleen, että tosiaan joo, nämä pitää maksaakin, ja sitten kainetaan kukkaro taskusta/laukusta ja erittäin h-i-t-a-a-s-t-i. Ja nimenomaan, pni, sieltä kaukaa tientukkona.

Iina, so right! Mutta veikkaan, että kanelipulla nostatta kulmakarvat ja joudut selittämään, että "no se miukumauku, se sähköpostimerkki". Huoh. Jakostin on muuten hyvä sana.

Minäkin muistan nyt, kun sanoit Marjut, että sellainen nimiehdotusjuttu oli taannoin. Eiköhän mahtanut pulikka ja kalikka siellä ollakin, hyviä suomalaisia sanoja. Omien ostostensa perään muuten KUULUU laittaa pulikka. Mutta harva sen sinne laittaa vaikka kassalla seisojalle pulikat olisi lähimpänä. Sitten närkästyneenä katsotaan perässätulijaa, jos sen tavarat sekoittuu omiin ja kassahenkilö lyö hinnat koneeseen. Mutta ajoissa ei voi tietenkään sanoa, että tuosta poikki, vasta sitten, kun ovat jo sekaantuneet. Siinähän joutuisi puhumaan, herranähköön. Vieraille ihmisille.

No, kaikkihan te näemmä käytätte sanaa PULIKKA, joten miten niin ei ole nimeä?

Pulikka on puinen kapula mutta muoviahan niistäkin kapuloista on osa. Kapula ja pulikka ja erotin tarkoittavat muutakin, joten ei sellainen voi olla vempulan nimi. Ostoserotin kai olisi lähellä totuutta mutta se on liian pitkä käyttönimeksi. Jakotin olisi käypänen mutta huono taivutettava.

Tässä käy luultavasti niin kuin puiston poluille: tehtyjä polkuja ei tallata vaan käyttöpolku syntyy luontevaan paikkaan ihan itsestään.

Pulikka sana voi viitata myös edellä olevaan asiakkaaseen joka usein on täysi kalikka, -siksi ihan oma nimi olisi hyvä. Lisäksi joskus tuo perhanan pulikka onkin acrylistä V:n muotoon taivutettu mainosjötkäle. Kaupallinen tilaus olisi välijakajalle joka olisi muodoltaan pieni kaukalo. Siihen saisi laitettua turvaan hakaneulat, pinnit ja pinsetit.

... ja kardemummapötkilöt.

Se edellinen asiakas on usein muuten aika palikka, joka laittaa kapulaa rattaisiin ja pulisee kassahenkilön kanssa joutavia. Se syö perässätulijaa.

Tuosta hitaudesta urputtamisesta tuli mieleeni tarra, joka muutti ainakin minun asenteeni kiirettä kohtaan. Kuljinpa kerran autolla, ja edessä ajeli joku todella ränsistyneellä, vanhalla Volvolla. Huippunopeus ei varmaan kohoa kys. autolla kovinkaan korkeaksi, ja omistaja olikin päättänyt sarkastisesti kiinnittää auton peräpäähän tarran, jossa luki: "vain köyhillä on kiire". Rupesinkin miettimään, että niinhän se tosiaan on -onpa sitten kyse henkisestä tai materiaalisesta köyhyydestä. Nykyään aina, kun joku hidastelee edelläni saaden verisuonen pullottamaan otsassani, muistan tämän lauseen ja pinnani kireydestä huvittuneena annan kiireen mennä. Useimmiten huomaan, ettei minulla edes ole kiirettä minnekään :)

Köyhän kiire on hiukan samaa sarjaa kuin se, että kateus täytyy ansaita: vähän sitä kapinoi ajatusta vastaan mutta järki sanoo, että niinpä, mietipä hiukan lisää.

Niinhän se on.

Minullakin on kassahenkilöiden kanssa aina ja joka kerran henkevät keskustelut, ne menee seuraavasti:

-hei

--hei

-pankki vai visa?

--pankki

-olkaa hyvä

--kiitos

Joskus tulevaisuudesa ehkä tuo keskustelu laajentuu seuraavasti:

-pankki, visa vai siru?

--pankki

Naurettavinta on että ostokseni mennessä yli tietyn rajan pyydetään henkkilöllisyystodistusta.
Minulla on vuosikymmeniä vanha ajokortti joka on voimassa vielä vuosikymmeniä. Kuva siinä on 18-vuotiaasta pojankoltiaasta.

Kerran postissa eräs nuori kesävirkailija naurahti:

" voi kuinka herttainen kuva, ihan kuin minun poikaystävä"

Vasta jälkeenpäin kadulla tuli mieleen että olisi pitänyt sanoa:

-Pidä varasi tämännäköinen siitä jätkästä sitten vanhana tulee.

Testiraportti:

No pitihän sitä kanelipullaa sitten testata. Sanottava oikein ajatuksen kanssa, ettei olisi vahingossa tullut ät.
Ja asiakas mokoma ei tainnut edes huomata, ei kuulunut kummastusta äänessä eikä kysymystä "Mitäh?"..
Niin ja sähköpostikin tuli sitten ihan oikeaan osoitteeseen.

Olen yrittänyt lyhentää tuota Murphyn harrastamaa pulinaa sanomalla heti kättelyssä, että pankki mutta ei se passaa. Henkilö kysyy kuitenkin. Vaatii tarkkuutta olla valmiudessa huikkaamaan juuri oikealla hetkellä tuo avainsana. Juuri sillä samaisella sekunnilla, kun kassahenkilö avaa suunsa kysymykseen ja kun vastauksensa saa sitten siihen väliin sorvaistua, jää henkilö sana valmiina tulollaan suu auki.

Se on köyhän pakko repiä hauskuus pienestäkin asian tyngästä.

Ihanko pokkana, Iina, luettelit kanelipullan nimien joukkoon. Senhän täytyy olla toimivuudessaan täyteläinen. Otanpa itsekin käyttöön.

Joku kirjailija taannoin sanoi, että "ätin" tilalla pitäisi oikeastaan olla sama latinaksi eli "apud" - siitä se merkki nimittäin on peräisin. Merkki on kuulemma samaa sarjaa kuin "et"-merkki, jonkin vanhan roomalaisen pikakirjoitustavan jämiä.

Mielenkiintoista! Tuo selittääkin, miksi juuri a:n ympärille on kehittynyt tuo among, in the presence of, at, at the house of -merkitys: pikakirjoitettu apud. Apud olisi vaikka voinut vakiintua käyttöön, jos ei olisi tullut tuota ättiä ja kuvaannollisia miukuja. Nyttemmin kansan kieltä on enää mahdoton muuttaa.

Ehkäpä esineiden nimet tulevat tarpeellisiksi vasta sitten, kun on kommunikaatiota.

Kun käymme yhdessä kaupassa, sanomme sitä ostoksia jakavaa esinettä 'kapulaksi', jos tarvitsemme siihen tilanteeseen sanaa. Olemme sanoneet aina sen kummemmin asiaa ajattelematta.

Ja kyllähän se viestikapulaa muistuttaa, ja viestikapulan lailla se kulkee kädestä käteen.

Kassahenkilön kanssa ei yleensä keskustella siinä vaiheessa. Häntä ei saa häiritä. Hän on tärkeään työhönsä keskittynyt kuten bussinkuljettaja.

Murphy, sanotko aina 'kassahenkilö'? Sellaista kuulee harvoin Suomessa.

Minä en myöskään voi sietää sanaa 'miukumauku'. Ne muut nimet siinä listassa olivat parempia, ja se lista oli eräs hauskimpia, joita olen nähnyt.

Uskaltaisinko paljastaa muitakin uussanoja ja -sanontoja, joista en pidä? 'Kantapään kautta', 'se kolahti'. No siinäpä olikin paljastusta tarpeeksi.

Kukahan keksii perustaa blogin nimeltä Blogihenkilö?

Eihän se sähköpostiosoitteen keskellä oleva merkki ole ollenkaan hankala lausuttava. Näin minä sen lausun: "@". Eikö olekin ihan helppoa?

No totta puhuen minä käytän sitä ätiä ja vastuu ymmärtämisestä jää kuulijalle. Joka ei ymmärrä, älkööt saako postiaan perille. Mitään kissoihin viittaavaa en suostu sanomaan, koska minäkin rakastan niitä ät-merkin nimenä yhtä paljon kuin noita puukäsityöroskan nimiä merkintöjen nimenä.

Lopuksi ehdotan seuraavaa: muovinen pulikka = mulikka.

Elikkä mitäpä Blogisisko tuumisit, jos mentäisi naisissa pitkässä juoksussa ostamaan paituleita äipälle, juotaisiin matkalla kuulit drinksut ja alettaisiin ryhtymään oikein aikuisten oikeesti ja otettaisiin varsinaiset asiat kehiin.

No mutta herranähköön, Jani, noinhan minä olen sitä yrittänyt lausua mutta vastenmielisyyteni ennakoituun miuk.. no siihen, mitä en sano, varmaan nielaisuttaa ääntöni ymmärtämättömäksi.

Kiitos Jani, vihdoin löytyi joku heimolainen, joka yhtyy käsitykseeni puukäsityöjätöksistä. Jätökset jätöksinä ja merkinnät merkintöinä, joita bloGGaajat tekevät.

Mulikka, hieno!

Blogisiskon kysymykseen voisin vastata että useimmiten sanon "kassa" tai jos sinä on Female niin "kassaneiti". Voihan se olla rouvakin, mutta vähemmän todennäköistä. Kassahenkilö taisi tulla näin naisvoittoisella forumilla selkäytimestä, turvallisuussyistä. Koululaiset ovat jo melkein fifty-fifty male/felame, ainakin Prismassa.

Kuinkahan usein Mc Donal's ketjujen toimipisteissä vietetään jonkun pitkäaikaisen työntekijän eläkkeelleläksiäisiä?

No jopas tästä blogilaatikosta on tullutkin oikea pulinaboxi!
Iloista illan jatketta!

Entisnä aikoina pidettiin kunnia-asiana, kun oli yhden työnantajan uskollinen orja koko ikänsä. Koska nykyisin se ei ole oikein mahdollista, ei sitä pidetä enää kunniakkaanakaan.

LeidiQuu, hauska nähdä pitkästä aikaa.