« Miten ilahdutan ihmistä, osa tiesmones | Pääsivu| Maailma on niin somasti paikallaan »

Levoton tuhkimo

Hyvänenaikasentään, onkos siitä pakastimen sulatuksesta jo viikko. Vai vasta viikko. Tuntuu pieneltä ikuisuudelta, jona aikana romantiikkaa on harjoitettu ulkomailla asti. Muttamutta, ei sitä nyt herranenaika voi alituiseen ahmia sitäkään, täytyy palauttaa itsensä maan pinnalla, pestä pyykkiä, heitellä pöydälle unohtuneet homeiset leivänkannikat ja kahvinkeittimeen säilötty suodatinpussi roskiin, mitä lie sekin alkanut kasvattaa. Parvekkeen kukat ovat mielenosoituksellisesti lakanneet kukkimasta ja ikkunalaudan kaktukset niiaavat kuihtuneesti. Luopiot, hetken vain olen poissa ja jo aletaan oikutella.

Vaan ei auta, taas on mentävä, viimeinen lomaviikko alkaa ja kunnioitettavaa kärsivällisyyttä osoittanut alkukotoväki ei ole kysellyt menemisteni perään kuin vasta tänään. Ja nyt siis iskän ja äiskän luo käy tieni. Vaihdan vain matkalaukun kassiin ja korkokengät maastosandaaleihin. Velvollisuus kutsuu. Alkukodossa taas arvaan saavani maitokaalia ja karjalanpiirakoita, tunnin välein syödään tai juodaan kahvit ja luetaan ohutta paikallislehteä, jonka uutiskynnyksen ylittämiseen ei tarvita kummoistakaan tapahtumaa, siiliperheen onnistunut tienylitys riittää. Mutta somaa se on. Se pienimuotoisuus ja selkeät tavat, joista ei ole poikettu vuosiin. Sielua hiveltää hiljaisuus ja laineen liplatus ja sateen ropina mökin katolla ja elokuun pimeän lempeä samettiyö. Ja sekin, että alkukodossa aika kelautuu jonnekin pois. Ja polut ovat kapeudessaan ja ne nurmettuneet tiet niin loputtoman surullisia. Kaunista ja iloista ja surullista on se kaikki tyynni. Aikansa jopa ihan kivaa. Hyvin lyhyehkön ajan. Kolmantena päivänä jo tiedän taas kaipaavani koneellisen ilmastoinnin huminaa ja humalaisten hoilaamista kotiraitilla.

Mikä siinä onkin, että ihmismieli aina haikaa jonnekin ja jo kohta taas takaisin ja taas ja taas. Hyvä palata, mutta ihmeen hyvä on lähteäkin, että taas voi palata, että on mistä lähteä, jotta voi palata. Ja elämä on helppoo...

Jälkipuheet

Pistä parvekekukille vedellä täytetyt limupullot kaveriksi (korkkiin pari reikää tai ilman korkkia), näin ne ovat kavereita vielä palatessasi. :)

Saarenmaalla näin matalan Smartin. Oli kuin tavallinen Smart mutta ohjaamo matala, todella matala, -hieno.

Alkukodon pihatantereella mene ja ota iso piharatamonlehti käteesi. Jos äitisi on joskus kietonut saamasi haavan sellaisen suojaan, muistuta häntä asiasta, -tai jostain muusta vanhasta kivasta. Tulee ikionnelliseksi ja koko talven jaksaa paremmin kun jää mukava muisto.

-niin paljon sanomatta jää.....

Mukava nähdä sinut Pinserilässä edes vilaukselta - ja taas menoks. Nauti lomasta siellä alkukodossa. Tunnot ovat samoja - ei ne äidit miksikään muutu...

Toista päivää alkukodossa ja jo palajaa mieli pois. Ei ne äidit muutu, ei: hirveöästi kyselevät ja on kuin palaisi ajassa loikalla lapsuuteen. Huono omatunto, jos ei tee niin tai näin ja jos tekee, niin taas on.

Pääsin onneksi karkaamaan taajamaan netin ääreen. Kohta taas takaisin, 12 rapua odottaa syöjäänsä.

Kukat kuihtukoot, jos eivät kestä pientä eroa.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa