« Maaseudun tulevaisuus | Pääsivu| Viimeistä päivää »

Sekin meni

Tumma ja valheellisen lempeä yö ympärillä. Tuuli huokailee pahaenteisen äänekkäästi ja auringonlasku näyttää nousevat pilvet uhkaavina. Pimeys on mustan ja hämärän välissä, siinä punahehkuisessa välitilassa, jossa puiden rungot erottuvat mustina taivasta ja taivaan väristä järveä vasten. Kallion typpärälle lennähtää pieni lintu. Voi miten pieni lintu, ajattelen. Ei sentään, liian pieni linnuksi ja liian hiljaa paikallaan, ajattelen. Sehän onkin iso perhonen, joka on nostanut tummat siivenaluset peittämään kesänväriset siipisilmät, ajattelen. Eiei, liian iso perhoseksi, ajattelen. Se onkin kaarnapurje, ajattelen.

Nousen ottaakseni sen muistoksi. Mutta eihän siinä mitään ollut. Vain minun mielikuvitukseni. Ei mitään. Kuin mennyt kesä, ei mitään.

Tunnustaudun Jaryn lailla elokuurajoitteiseksi menisejosaatanistiksi, ihmiseksi, joka viimeistään kaupan hyllyjen täyttyessä koulurepuista saa talikon kokoisen nyrkin pusertamaan pään ympärille synkkiä ajatuksia, luopumisen tuskaa ja kylmiä väreitä yhtä varmasti kuin päälle kaatuvan mustan taivaan hyytävä sade saa lempeän mustikkamaitoisen elokuun lauhean tuulen muuttumaan koivut kaarelle lyöväksi hyytävän kelmeäksi ukkosmyrskyksi. Raskaan harmaiden pilvien välissä pilkahtava aurinko on synkän mielen pilkkaamista, sielun tökkimistä tylpällä sormella. Tällaista se oli. Hähä. Vaan se meni jo.


Katu täytyy askelista
elämä on kuolemista
pane käsi käteen ollaan hiljaa
pyydä minut aamuteelle
anna vettä kuihtuneelle
nyt on elokuu ja minä olen viljaa.

Juice leskinen: Syksyn sävel

Jälkipuheet

Kieltämättä kun ulos katsoo, mieleen tulee syksy. Toisaalta minähän olen aina pitänyt sienistä, syksyn tuoksusta, pimenevistä illoista, rommikaakaomukillisista torkkupeiton alla, suklaasta ja hyvistä kirjoista, kynttilöistä, katuvalojen valokeiloista, värikkäistä puista, ravakasta tuulesta, joka puhdistaa pään, sateesta, kuraisista kengistä, aamupakkasista, lätäköiden ensimmäisistä jääriitteistä.

Mitenniin, minäkö muka syksyihminen? Tulkoon ja vieköön mukaanaan.

Niin.

Kovin totuudenmukaisen kuvan saivat suomesta MM-kisavieraat. Hyvä että suomella oli antaa välillä jotakin todenmukaista, Lahden dopingsotkujen vastapainoksi.

Elokuu, yön kostea henkäys tulvii sisälle tuuletusikkunoista leppeämpänä ja seesteisempänä kuin kesäkuun kuumat aallot. Vuosi 2005 kipuilee menopaussin kourissa.

Onko tämä sitä vai vaiko vaan niitä vuotisia? Entäs tuulimunan mahdollisuus, sitäkö se onkin?

Koivut kellastuvat mutta kosteus pitää lehdet vielä tukevasti kiinni emopuussaan. Vasta kun yöpakkanen, tuuli ja vuoden armoton kierto tekevät tehtävänsä niidenkin on aika antaa periksi.

Vaikka tämä on Mean päiväkirja, sivullinen raaputtaa sinne melankolisen viestinsä, koska myös hän on yhdessä elämän taitepisteessä. Nuorimmainen tekee muuttoa pois kotoa. Vähäistä omaisuutta pakataan jätesäkkeihin ja pahvilaaikoihin. Huonekaluliikkeissä kierretään ja isin kukkaron nyörejä raotellaan. Mikään entinen mööpeli ei kelpaa mukaan ja matkaan, tyyli se pitää olla tai ainakin se pitää itse määrätä.

Kuinka kaukana se aika onkaan jolloin itse oli vastaavassa tilanteessa? Saatoit juuri ehkä itse muistella samaa tilannettasi. Aika tavat ja tilanne oli eri ja aina yksilöllinen. Silti tilanne kotipesään jääville on kuin koivupuulle joka syksylä karistaa lehtensä. Nuo lehdet jotka hän jo hetken luuli kasvattavansa ikoiomakseen ja pysyviksi kuin vieressä jököttävän kuusen neulaset.

Minun kolmastoista nimeni on Syksy mutta elokuu on surullista luopumisen aikaa, sillä kahdestoista nimeni on Kesä, tai olisikohan kuitenkin neljästoista. Minä vaan en kestä luopumisia, en hyvästejä, en loppumista. En. En tahtoisi hyväksyä kesän taas menneen. En. Kun tulee se oikea syksy ja hämäränhyssy, kietoudun Maryn lailla huopaan ja myhäilen olossani. Rommikaakao on hyvää.

Elokuussa on sitä samaa melankoliaa, jota on tyhjentyvässä kylässä, kesämökissä, kodissa, sunnuntai-illoissa. Lähtöä, poistumista, hyvästejä, selkiä, kyyneleitä. Kyllä se Murphy siitä iloksi muuttuu, trust me.

-no jos niin sanot niin, kyllä se siitä sitten. Kirjoitusvirheeni paistaa silmiin jälkikäteen räikeästi. Olkoon se vain osoitus kirjoittamiseni sensuroimattomuudesta, tajunnanvirran reaaliaikaisuudesta -ei huolimattomuudesta. Välimerkkien käyttö ja relatiivilauseiden väärinkäyttö paljastakoon todellisen sivistymättömyyteni. Olenhan sen aikakauden lapsi jolloin ei edes peruskoulua oltu vielä keksitty.

-illan varjoon himmeään

Nyt on Murphylla kyllä melkoiset melankoliat päällänsä. Vaan mikä minä olen siihen mitään sanomaan, sama hattu se on täälläkin päässä päässä. Nurinpäin ja laput korvilla.

Kansakoulu, mikä ihanan nostalginen sana. Ihan toista kuin peruskoulu. Minäpä tunnen ihmisiä, jotka ovat käyneet vain kiertokoulun, eivät osaa laittaa pisteitä tai pilkkuja mihinkään. Relatiivilause on sanana heille oudompi kuin sepänpihdit tai ranstakka. Silti he ovat sivistyneitä. Niin että älä mulle ala. Vai muka sivistymätön.

Niin.

Ihminen alkaa tulla vahaksi kun hän alkaa miettimään sitä asiaa että tulee vanhaksi. Oikeasti olenkin vanha kuin Metusalem. Lisäksi ikäisteni miesten yllä alkaa killua Damokleen miekka. Oikeasti se killuu siiinä testikkelien yläpuolella, eturauhasen tienoilla. Jos vielä pitäisi juosta joka vuosi pappografiassa syöpäseulonnoissa kuin naiset mammovastaavissa, niin lohduttaisiko tulos enemmän kuin odotuksen piina? -no ei tälläisiä saisi miettiä.

Kansakoulun tunneilta jäi mieleen hassut termit, muuta ei jäänytkään. Teonsana eli verbi. Laatusana eli adjektiivi. Mutta tietääkö kukaan muu mikä on ulkotulento ja sisäolento? Voin vihjata että vastaus löytyy akselilta:
Inessiivi, elatiivi,illatiivi, adessiivi,ablatiivi,allatiivi.

Onneksi suomennokset jätettiin pois, ne naurattaa vieläkin.

Se ei sitten vaan hellitä, tuo melankolia Murphysta. No, aikansa se ottaa. Kyllä se siitä.

Ulkotulennosta mieleen tulevat allit, nuo naisten viholaiset. samassa sarjassa läiskivät naista korville kuin miestä hiukan alempaa. Siksi suosikkini on ulko-olento, joka tuo mieleen pörröisen koiran ja koirankopin.

Kaikkea sitä ehtii meikäläisten päässä pyörähdellä ja kello ei ole vielä puolta päivää.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa