Ystävyydestä
Heräsin aamulla hiukan ahdistuneena: asia, joka on pitkään vaivannut, vaivasi taas hiukan enemmän ja huonosti nukuttu yö ei helpottanut oloa. Ahdisti myös maanantaina alkava työ, miten jaksan herätä joka aamu niin aikaisin, kun en lomallakaan jaksanut. Aamut pimentyvät, illat mustuvat, tuntui synkältä, väsyneeltä, päätäkin särki. Silmien takana kiristi.
Sitten aurinko kirkasti huoneen ja nousin, tassutin keittiöön, napsautin kahvinkeittimen päälle ja tapani mukaan kurkistin, onko yöllä tullut postia. Ja olihan siellä: hyvä ystäväni oli lähettänyt viestin, joka oli pelkkää onnea, iloa ja elämän loksahtamista oikeille raiteille. Olisi tehnyt mieli halata ja vain antaa ilon ja myötäonnen kyyneleiden kastella hänen olkapäänsä ja sanoa että minähän tiesin, minä vain odotin. Onnea AavikonMauri.
Sitten katsoin blogilistaa, onko yöllä päivittyneitä. Yöllä sinne ilmestyy aina parhaat ajatukset, yöllä kirjoitetaan ajan kanssa pitkän ajatuksen saattelemat kirjoitukset. Rakastan yökirjoituksia. Ja olihan siellä. Marleenan viisas kirjoitus, joka oli kuin ystävän käsi, joka laskeutuu lohduttavasti omalle kireälle olkapäälle. Ja teki mieli halata.
Muutaman tunnin päästä näen parhaan ystäväni. Mikään ei ole niin kuin ystävän halaus. Ei mikään.
Joskus isot asiat ovat pieniä ja pienet isoja. Kahvikin on jo valmista.
Jälkipuheet
Silta.
Se yhdistää ja lyhentää valimatkoja. Kaunehimmat kaarisillat. Venetsiassa, tuo sinun ja Vorssassa Finlaysonin puistossa vanhempi, kivistä huolellisesti kasattu. Pysyy koossa vaikka ilman laastia kun painojakauma on taiten mietitty.
Mikähän olisi sillan vastakohta? Ehkä se aita jonka näit maalla. Tai vanhojen linnojen vallihauta.
Jos etäisyys on liian pitkä tarvitaan lautta tai lossi. Berlusconi on laittanut arvovaltansa peliin ja luvannut sillan Italian mantereelta Sisiliaan. Siltakin voi ehkä tulevaisuudessa kuvastaa yhden miehen suuruudenhulluutta.
Viimeisiä rauhallisia aamuja myös täällä vietellään ja tuo AamuKahvi on, se on jotain. Se on hetki, hetki päivästä, jolloin on vain itse kera höyryävän mukin. Ajatuksia ja rauhallisuutta.
Pitäisköhän alkaa herätä useempaa tuntia aikasemmin, et sais duuniaamuihinkin saman? Eh.. Kuulostaa mahdottomalle.
:)
Myös ne ystävät on tärkeitä ei vain Kahvi
On muuten hassu tunne, kun aistit herkistyvät yöllä aivan eri aaltopituudelle kuin päivällä. Kuinka usein olen kirjannut ylös öisiä ajatuksia ja sitten päivänvalossa pyyhkinyt ne pois, koska "realisti-minä" sanoo, että "ei noin saa ajatella".
Kiitos ystävän sanoista!
Totuus on silta minulle sanottiin
totuus on aina silta.
Uskoin sen kunnes näin veden
elävän inhimillisen ja
kahlasin siinä sydän pelosta ja ilosta vavisten.
Nuo Rakel Liehun sanat nousivat mieleen.
Minusta tämä virtuaaliyhteisö on kuin tuo elävä vesi ja tarjoaa paljon iloa ja onnea ja tukea toinen toisilleen. Uskomaton kokemus muuten, kun en tiennyt tällaista olevan.
Vasta luettuani Kultainen Kuukkeli palkinnosta osasin tulla katsomaan ja nyt on sitten mukava käydä vilkaisemassa .. iltamyöhällä useimmiten.
Niin. Silta on ihan sinua varten kuvattu, Murphy.
Tuolla nimenomaisella sillalla oli rautakaiteeseen kiinnitetty valtavasti lukkoja, kaiken näköisiä ja ikäisiä ja niissä kaikissa nimiä ja päivämääriä. Vaikutti ystävyyden lukoilta. Skeptikko minussa kuitenkin ihmetteli, että kuka niiden avaimia säilyttää vai mahdetaanko avaimet heittää jokeen. Ja jos, niin sahataanko ne lukot ystävyyden rikkoutuessa rikki.
Tai ehkä lukolla sinetöidyt ei säry.
Niin.
Jos omistaisin pienen lukkoputiikin tammerkosken sillan pielessä, omisin tuon idean.
Ostaisin kaiverruskoneen ja palkkaisin koululaisia myymään lukkoja iltamyöhälläkin.
Pieni juttu aamulehdessä olisi kuinka on uusi riitti tämä holja tapa, laittaa kaiverretut lukot kaiteeseen. Ekologisempi ja kestävän kehityksen vaihtoehto niille koivun kylkeen kaiverretuille sydämille.
Aikoinaan muutaman vuoden lähijunalla kulkiessani töihin aamuin illoin, näin kalliin kryptoniittilukon polkupyörän eturenkaan ja aseman pyörätelineen välillä. Pyörä oli varastettu mutta rengas jätetty. Se rengas oli siinä toista vuotta. Joku väänsi vanteen kieroon ja repi kumeja mutta lukko kesti. Hyödytön on lukkokin väärinkäytettynä. Hyödytön on sinettikin sillankaiteessa jos ajatus ihmisen mielestä ja rakkaus sielusta puuttuu.
Virossa on traditiona sellainen, että kun pari menee naimisiin, ajetaan suoraan kirkosta sillalle ja laitetaan lukko paikalleen. Että josko semmoisesta olisi kysymys tässäkin.
Kuressaaresta tullessani opas kertoili että Tallinnan avioerotilastot ovat synkät 2/3 avioliitoista päättyy eroon. Olisi syytä varmaan siellä kehittää paremmat lukot.
Tikru ja Marleena, minä olen aina ollut jonkinlainen oman yksinäisen tieni kulkija, joka ei ole päästänyt ketään niin lähelle, että ystävystyisin. En tee sitä vieläkään hevillä mutta vähän olen jo oppinut muureja laskemaan. Ehkä juuri tämä varautuneisuus on opettanut arvostamaan ystävyyttä niin kuin sitä nyt arvostan.
Iltatuuli, toivon että palaat toistekin paussilaan. Kunhan elämä palautuu loman jälkeisille raitelle, niin ehkä taas kirjoituksiakin tai ainakin ajatuksia syntyy.
Eksynyt, ei ole kaukana Virosta tuo silta. Tapa on siis ilmeisesti balttiaperustainen.
Jos sinä Murphy perustat sen lukkoliikkeen, niin tulen heti ensimmäisena hankkimaan ainakin yhden lukon ja heitän sen avaimen Tammerkoskeen. Tosin Tammerkosken sillalla ei ole sellaisia rautakaiteita, johon lukkoja voisi laittaa. Täytyy laittaa ne kosken parrelle. Ne kaiteet on kyllä sen verran huonohappisia, että mitä siitä sitten tulisi, jos lukkoja alettaisiin murtaa kaiteita katkomalla.
Minulla on tunne että olen seisonut tuolla sillalla. Tai sitten ihan samanlainen on Riga- ja Rizene- hotellin vieressä, yli Väinä-joen.
Sama silta on se ;)