Rumban askelet takkuavat, hion ensimmäistä askelta, uudestaan ja uudestaan. Enää en ole varma, pitikö aloittaa vasemmalla vai oikealla jalalla ja otettiinko se eteen vai taakse. Mutta en ole huolissani, tanssinopettaja on muuttanut perheineen parakkiin ihan lähistölle. Valtavan karismaattinen ja tenhoava Zedis neuvoo yhä uudestaan ja uudestaan mutta unohdan askelet toistuvasti. Tunnin jälkeen hän esittelee aurinkoisesti hymyilevän vaimonsa ja hampaatonta hymyä nauravaisen vauvansa, joka tuoksuu vauvalta ja onnelta ja vauva on valtavan iso ja pullea ja täyttää sylin kuin pullataikina. Ovat kuulemma kohta muuttamassa tanssikoulunsa takaisin ulkomaille. Minä en taatusti opi rumbaa ennen sitä. Kuuntelen musiikkia, joka muuttuu kummallisen puuroiseksi, en saa rytmistä otetta.

Herään sateen kohinaan. Minulla on nälkä ja ihmettelen, miksen voinut sanoa sille hienon ravintolan tarjoilijalle, että sitä ruokaa oli liian vähän ja parasta siinä oli punajuuret. Ja ehkä vähän suolakurkut. Harmittaa.