Kutsuva katse rannalla aurinkovoidepurkki kädessä riittänee. Kyllä rasva leviää lapaluiden väliin ja toisellekin puolelle.

Äh, vieras käsi lapaluissa, yöks. Iljakas, viipyilevä katse. Järk. Tutulle kädelle olisi nyt käyttöä, se tuntuisi paremmalta kuin....

No. No.

Niin.

Mistä tunnistaa miehen jonka vaimo on kyllästynyt huomauttelemaan hänen pukeutumisestaan? Hänet tuntee kesähelteelläkin paksuista vaatteista. housuista jotka ovat joko nostettu korkealle yli lantion. Kireällä vyöllä kiristetty niin että vyötärys tursottaa ja alla olevat kalsarit pilkoittaa välistä, nilkat ovat paljaat. Lantiota ei ole vaan profiili on alaspäin suippeneva kuin ylösalaisin käännetty isoisän sokeritoppa. Hänen kaverinsa tunnistaa mahan alla roikkuvista housuista, kumartuessaan karvainen hahlo vilahtaa hetken kuin luolaihmisen eroottisvoittoisessa painajaisunessa. Hänet tunnistaa ruudullisesta flanellipaidasta jonka toinen lieve on housujen päällä. Hänet tunnistaa tahrasta vaaleiden housujen etumuksessa. Hänet tunnistaa hikisestä lippalakista ja vaaleista pomarfinn kengistä. Tämä mies kun tapaa kadulla toisen hengenheimolaisen he saattavat jutella pitkään ja ottaa perinteisen kyykkyasennon ja panna siinä tupakaksi.

Nykyään jäkistyneet polveni rajoittavat tuota kyykyn käyttöä ja minun pitää etsiä jokin rappunen johon istua ja jossa voi jatustella joutavia.

Niistä vaaleista pomarfinn-kengistä tunnistaa suomalaisen miehen missä tahansa ulkomailla. Ja vanhemmat naiset mummosukkahousun värisistä polvisukista.

Maalle tietää tulleensa, kun sekatavarakaupassa on kirveitä, myrskylyhtyjä, Hiillos-makkaraa ja hyttyskierukoita samassa hyllyssä ja oranssi hankkijan lippis ja hirvipää-aiheiset henkselit istuvat kaupan kiviportailla.

Pysyvät arvot on jotenkin turvallisia.

Eihän niitä tuttuja käsiä tule, ellei ensin vieraisiin tutustu. Jo kohdusta ulos tullessa vastaan ottaa täysin vieraat kädet, ja sen jälkeen kaikki on ensin vierasta, kunnes ne oppii tuntemaan.

Ja voihan sitä nimeä ensin kysyä jos lapaluidenväliä ujostuttaa..

Lapaluiden väli on niin herkkä seutu. Se on. Sen tietää jokainen, joka on nukkunut, tai siis valvonut, tuijotellut lapaluiden herkkää seutua ihmissuhteen tuhistessa kiemuralla vieressä.

Se on niin hellyttävä, että kun ihmissuhde herää tuijotukseen, se ihmettelee, että mikä on. Kun on hellytyksestä silmä kostea.

Hirveän pitkä ja hankala prosessi on kyllä se tutustuminen. Jos kuitenkin yrittäisi venytellä omin käsin ulottuvuutta.

Heh, minä jo lapsena opettelin taittamaan käsivarren selän taakse. Yllän aivan itse levittämään aurinkorasvaa lapaluiden(kin) väliin, vaikka toki apukädet ovat tervetulleita noin niinkuin mukavuussyistä.

Minä en hereillä ollessani yllä sinne lapaluiden väliin. Vaan annas olla, kun on allergiset ihottumat pahana, niin aamulla selkää kolottaa. Peilistä kun vilkaisee, niin luulee hetken aikaa omistavansa kissan. Niin on syviä haavoja vedetty juuri sinne, minne ei oma käsi muutoin yllä.

On ehkä asennettava joskus videokamera alkoviin ja tarkistettava sieltä, että miten moinen akrobaattisuoritus oikein onnistuu.

(Vieraan) käden kaipuusi on niin käsin kosketeltavaa, että olet unhoittanut niksipirkan kikka kolmosen rasvanlevittäjän puutteeseen. Siellä ohjeistettiin, että varrelliseen saunaharjaan (harjaspäähän) pujotetaan muovipussukka (1 l) ja kumilenksulla varteen kiinni. Pussukalle tröötästään annos lotionii ja virityksellä voi huiskia koko selän alueen. Katu-uskottavuus nousee toiseen potenssiin, kunhan et tee tätä temppua rantsulla (tai minä kyllä kohdistaisin sellaiseen fiksuun naiseen viipyilevän tarkastelevan katseen). Mitä parasta, tahmasta pussukkaa voi käyttää kärpäspaperin asemesta. Mikä säästö!

Toki rantsulla voit näin huoletta suostua viereisen seurueen paraan anodiksen aurinkorasvanlevitysavunantotarjoukseen, koska vieraskosketusta ei synny, kun tyrkkäät pirkka-levittimen rasvaajan kouraan.

En tiedä, mutta tiedän eilisen tv-ohjelman jälkeen, että teillä on siellä vuokra-aviomiespalvelu, kuuluuko hänen työsarkaansa sinkkunaisten selänkutinan helpotus?

Tekemäsi havainnot piittaamattomuudesta ovat suuressa kaupungissa yhtä arkipäivää ja pysyvää, kuin maalla kaupan rappusilla kokoontuvat hirvihenkselit ja agritech-lippispäiset herrashenkilöt. Ketään ei tunneta, niin on helppoa olla välittämättä kestään. Heti nyt mulle, kiire, kiire tyypit tuuppivat ja ärhentelevät. Mikä silmiinpistävintä, että suomalaista äidin maidon mukana imettyä häveliäisyyttä, yksityisyyden kunnoitusta ja tiettyä suomalaista ajatusmaailmaa noudattavalla on vaikeuksia pitää puolensa.

Kyllähän minä sinnelapaluiden väliin yllän muttakun....ei se ole sama asia. Melkein mikään ei ole hekumallisempaa kuin hellän päättäväisen huolellisesti lotionia levittävä miehen käsi, joka hieroo voiteet huolellisesti ja asiaansa paneutuen. Minä vaikka myisin Nishikini, jos saisin sellaisen käden. Nyt.

Niksipirkan käsi kuulostaa kyllä ihan varteen otettavalta vaihtoehdolta. Erityisesti karkean harjansa vuoksi. Sillä voisi sentään hinkata kotioloissa, ettei tarvitsisi mennä lenkkipolkujen varrelle puita vonkaamaan.

Vuokra-aviomies voisi olla, ohjelman perusteella erittäinkin, holja rasvan levittäjä. Mutta ei se olisi kuitenkaan aamuin illoi9n käytettävissä. Tai jos olisi, niin kalliiksi tulisi. vaan taitaisi Nishikistä luopuminenkin olla.

Me olemme katoavaa kansanperinnettä iVE. Kyllä niitä hetikaikkimullenyt-tyyppejä sitten kaduttaa, ettei meitä otettu huomioon, kun olemme kadonneet, sillä silloin ei voi enää ketään jättää ottamatta huomioon. Minä kuitenkin viihdyn seinäruusukkeena, sieltä katsoen oma maailmani on aika viihtyisä. Mitä nyt se käsi saisi olla.

Mutta kaikkea ei voi saada.

Hei nyt tää hommahan menee ihan käteen. Eilen puhuttiin käsivarresta kiertymässä itsensä ympärille ja tänään kädestä lapaluiden välissä. Jännityksellä odotan minne tämä etenee vielä.

Reisille tämä menee, jos aurinkoinen jatkaa porottamista.

Ei se parisuhde sitä aurinkovoiteen tasaista levittymistä takaa. En muista, että... noh, olkoon. Minulle kävi kuitenkin viime kesänä niin, että että kun olin puristanut kämmenelleni aimo tujauksen aurinkovoidetta, puri paarma juuri parahiksi niskan alapuolelle. Kun läiskäisin ainoalla vapaalla kädelläni paarman tainnoksiin, kännykkä soi. Sähläsin aurinkorasvapurkin kiinni siinä samalla, kun puhuin puhelimeen niska kenossa ja unohduin sanomaan pari asiaa samalla, kun aloin nyppiä rikkaruohoja kukkapenkistä. Siinä se päivä sitten hiljalleen taittui iltaan ja minulla oli valkoinen kämmenen kuva selässä koko kesän. Ja ihan naimisissa oleva ihminen kuitenkin.

Parisuhteessa olen alkanut pidättäytyä toisen pyytämisestä minkäänmuotoisiin kosmeettis-kauneudenhoidollisuusriitteihin sen jälkeen, kun romantiikka jynssäsi selkäni verille kuorintavälineellä. Se ei tuntunut hyvälle heti tapahduttua, ei seuraavana yönä helteessä nukkuessa-hikoillessa-pyöriessä eikä seuraavana päivänä vaatteita puettaessa. Soveliaisuussyistä pidin kuitenkin paitaa päälläni töissä, joten selkä oli tulessa kaiken kaikkiaan ainakin 20 tuntia. Kesämuistona ruvet jenkkakahvoissa kuukauden ajan ja pahimmista farkunkauluksen kohdalla hiertyneistä naarmuista ikuiset arvet.

Saaran kertoimet olivat päälle kympin. Olet juuri kirjoittanut kässärin mainokseen, jonka nähtyäni ostaisin tuotetta. Välittömästi.

Parisuhteen käyttöä kosmeettis-esteettisiin puuhasteluihin pitää kyllä käyttää harkiten, syödä säästellen savea. Ihan jo senkin vuoksi, ettei romantiikka aina ymmärrä naisten juttuja, eikä tarvikaan. Eikä ne aina kestä romantiikan katseitakaan.

Nyt en uskalla sanoa enää mitään mistään levit.. tai käs.... No, olisi se mukavaa silti.

Ihan jos vielä nyt kuitenkin pikkuisen jatkaisin tästä kädestä. (Siitä puhe mistä puute, eikös se niin mene.) Minun tuurilla nimittäin se kauan kaipaamani hiusten silitys tapahtuisi juuri, kun käden omistajaa olisi kehotettu painokkaasti rasvaamaan selkää. Siten spontaanina hellyydenosoituksena tehty hiustenpaijaus menisi pilalle täysin, kun olisi kunnon pruuttaus kahdenkympin suojakerrointa karvalakissa.

Että omista käsistään voi olla sillain varma kuitenkin, ei tule yllätyksiä. Paitsi Saaralle tuli.

Niin, omista käsistään voi olla varma mutta ne on vaan omat. Kyllä minä nyt kuitenkin ne vieraat, tai siis tutut, jos sellaiset olisi, laittaisin etusijalle.

No niin, mitäs minä sanoin.

Niin minäkin kyllä. Vaan ei kun senssi-ilmoitusta väsäämään. "Tarvitsen elämääni jonkun toisen henkilön kädet! PS. Foto ois kiva."

"Löytyisikö kätevää ja helläkätistä ihmissuhdetta, jolla olisi vapaa kainalo?"

Nimim. Hands-free

Pystyykö Rexonan käytöllä kompensoimaan muutamaa puutetta?

Nimim. Free-hands

Hyvä Nimim. Free-hands. Rexona on erityisen hyvä kompensaattori.

Nimim. Kaina-loinen

Juurikin tässä lomalla katsoin kun yksi nainen paloi, tosin aika vähän, mut kuitenkin. Pitänee varata aurinko rasvaa mukaan kun seuraavaksi tapaan ja ehdottaa et josko levitettäis ettei tu iholle pipi. Luulis ny naisten tommosen ymmärtävän, kun niitten ei tarvi edes Miehistellä.

Jos niiden rasvojen kanssa alat rannoilla liikkumaan, niin varovasti sitten, kun voimme tulkita erheellisesti aikomuksesi väärin. Tai oikein, enhän minä voi tietää, mitä ajattelit aikoa.

Ok, sitten uskallan ehottaa, että olen se, joka tilaa jäätelönsä mintulla ja lakulla maustettuna.
Hermustuksissaan pudottaa tosien pallon tantereeseen ja tökkää nenäänsä lopuilla, kun usoo näkevänsä Kaina-loisen.

Nimim. Kaino-loisekseni?

Hyvä K. Loinen

Jäätelömakumme tuntuvat yhtenevän. Se on hyvä alku. Mutta pitkälle ei se riitä yksintein, pitää olla myös sitä mannapuuroa ja mansikkaa.

Nimim. Töttö Röllä

En mää rannoilla käy, siellä on kuuma. Ja vaan tolle yhdelle ajattelin ehdottaa että pläästin sitä rasvaa jollei se ite ymmärrä.

Ja tarkoitus on tietysti se ettei toiseen satu:)

Jaa semmosta teillä. Ootsä kyllä söpö! Mikään ei ole niin mukavaa kuin se, kun toinen pläästii rasvaa. Kyllä se itekin ymmärtäis mutta se tykkää, että sinä.

Eihän sitä tiiä, kun yksin tein hynttyyt yhessä millaasta herkkua sitä toiselle on tarjota. Jos hyvviinkin maistuisi...

Nimim. Hyvää Kesälomaa

Jos kalapuikot, maitokaali ja ryynimakkara maistuvat, niin mikä jottei.

Kiitos. Kuin myös.

Kaupat tuli :)

Köh, köh. Ja minä kun yritin heittää sellaiset ruuat pöydälle, että ei varmasti kelpaisi. Kalapuikoissako meni pieleen, entäs palaneet kalapuikot, muu ei nimittäin onnistu.

Piti vaan sanoa terveisiä maalta ja kyläkaupasta! Eilen ostin Offia ja grillimakkaraa, Hiillosta ei kyllä meidän kaupassa ole. Hirvi-henkselit on itsellänikin housuissa kun ne ovat ihan käytännölliset kapineet, mistähän niitä Hankkijan lippiksiä saisi?

Nyt kyllä käy katteeks. Hiillos on kyllä ihan presidenttiä mutta kyllä Pakanossikin menettelee, jos sen oikein kärväyttää. Hankkijan lippikset ovbat kuulemma kivien alla nykyisin, kulttitavaraa.

Tänään muuten näin yhdellä tyypillä oranssin Hankkija-T-paidan (onkohan toi oikein kirjoitettu?) Se taitaa olla uudistuotantoa. Aattelepa ite. Hankkija-paita ja hirvi-henkselit. Niin maalaista että kaupunkilainenkin kalpenee.

Nälkäänsä popsii vaikka kärähtäneitä tikkuja, mutta en usko alkuunkaan, että olisit niin onneton kokki. Korkeintaan unhoitut muihin askareisiin ja puikkoset karvähtävät sentähen. Rexona ei ilmeisemmin purrut, joten yhteiset tuulipukusuhkinat tältä erää voi kuopata ja haudata.

Nimim. Ypö Yksin

Hankkijan T-paita olsi kyllä just viilee. Ja sen kanssa siniset tuuulipuvut syksymmällä. Ei tarvis Ypönkään yksin olla.

Nimim. Pelkkä Paita