Niin. Suurempaa TV:tä on turha ostaa, saman vaikutuksen saa kun siirtää sohvaa lähemmäksi. Lisäksi jos olet tarkkaan katsonut vanhasta TV:stäsi teräväpiirto tai 100Hz TV:n kuvanlaatua, se ei vaikuta yhtään paremmalta kuin nykyinenkään, turhaa aivan turhaa laulaa Hallikainen.

Kalusteiden paikat on kutakuinkin määritelty jo silloin kun pistorasiat ja antennin liityntä on huoneistoon suunnitelti. Ne on ainoat oikeat paikat ja siihen on uskominen. Naisilla on muutenkin jokin ihme päähänpittymä että tavaroiden siirtäminen paikasta toiseen tuo jotakin lisäarvoa. Itseasiassa lastulevyisen kirjahyllyn siirtäminen on suurempi riski kuin sen paikallaan pitäminen. Lastulevykaluste kestää kymmenen vuotta tai kaksi muuttoa, piste.

Jos vessapytyn ja lavuaarin vesijohto- sekä viemäriliitynnän paikkaa voisi vaihtaa vaikkapa parin päivän putkimiehen työn avulla, niin naiset siirrättäisivät pytyn ja lavuaarin paikkaa pari kertaa vuodessa. Siinä se pytty kököttäisi keskellä ja nurkassa, selkä seinää vasten, -oviaukon kohdalla ja eri kulmissa aina vuoronperään. -ja olisi varmaan niin perhanan piristävää, -juu.

No siis nythän on niin, että se television on LIIAN SUURI ja siihen tarvitsisi pienempi saada. Ja mikä saa sinut luulemaan, että mun telkkarissa olisi 100 hertsiä. No ei ole.

Ja tavaroiden siirtäminen paikasto toiseen tuo lisäarvoa. Kyllä. Eilenkin siirsin keittiön pöydän ja heti aamulla oli se piristeenä vastassa vaikkakin se oli juuri samalla paikalla ennen edellistä siirtoa, joka sekin piristi kunnes kyllästtti. Nih! Kerta.

Antennipistokkkeita on poikkeuksellisesti kaksi, joista se käyttämätön olisi se oikeampi, koska nykyinen on rasiinnetettu kaapelimodeemilla, radion antennilla ja kahdella televisiolla. Melkoinen möttyrä nurkassa siis. Että sikäli perustelua.

Harvassa vessassa mahtuisi siirtämään pönttöä mutta jos mahtuisi, niin tottavie se olisi piristävää.

Kaikki muutos on piristävää.

Muutoksen siirtämisen muutos voisi nyt piristää.

Tarkoitin että jos olet katsonut omasta TV:stä tuollaisten hienompien TV:den mainoksia ja verrannut kuvanlaatua.

Tuota olenkin muuten aina naureskellut, että jopa onkin hieno kuvan laatu, kun niitä omasta onnettomastani katselen. Samoin vaikutuksen ovat tehneet digikameroiden kirkkaat ja hienot tulosteet.

Eivaan, tässä tapauksessa tärkein valintaperuste on kyllä se koko: pitäisi saada mahtumaan pieneen tilaan. Elikkäs lättynen. Kävisi erinomaisesti myös se puolivälimalli, sellainen parikymmensenttinen paksuudeltaan mutta niitä ei taida olla Suomessa. Tai edes niin pienituumaisina.

Tätä täytyy tuumailla.

Lisävarallisuutta odottaessa kannattaa suunnitella. Eli mittaat asunnon, piirrät pohjapiirroksen, askartelet toisesta paperista mittasuhteessa olevat huonekalut ja muuttelet järjestystä, huonekalujen väriä/määrää/muotoa/mallia halujesi mukaan.

Siinä kuluu kuules moni mukava iltapäivä sommitellessa ja suunnitellessa. Kangasmallipaloja saa varmasti huonekaluliikkeistä ja maalimalleja vaikkapa värisilmästä.

Minoon niin malttamaton, pitäisi saada aina heti valmista. Se on virhe, big misteik. Eilen sohvan väri oli vielä selkeästi vaalean vihreä, aamulla se oli punainen, ihan äsken beessi miellytti sisäistä silmää ja nyt jo tumma ruskea tuntuisi hyvältä.

Pienoismallileikki on kivaa, olen työhuoneessa sitä harrastanut joskus. Hämmentää vaan, miten ne ei sitten mahtuneetkaan niin kuin piti. Tai mahtui mutta ovet eivät mahtuneet aukeamaan ja ihmiset kävelemään. Niiltä ajoilta muistan kärsineeni runsaista mustelmista reisissä.

Se suuri salaisuus on siinä, että piirtää todellisessa ja ennen kaikkea samassa mittakaavassa kaikki, eli jos pöytä on halkaisijaltaan 100 cm, on se 1:50 mittakaavassa 2 cm.

Tokihan huoneeseen mahtuu mitä vain, jos huone on piirretty 1:50 ja huonekalut 1:100...

Jotenkin ne piirretyt kalut vaan on niin pienen näköisiä. Todellisuudessa vapaa tila ei näytä ollenkaan niin isolta kuin paperilla.

Vaikka kuinka värejä suunnittelisi ja sielunsa silmin katsoisi, niin todellisuudessa on ensinnäkin melkein aina mahdotonta löytää juuri sitä väriä ja isoina pintoina värit yllättävät aina.

Mutta kivaa ja mielenkiintoista kaikki tyynni9.

Sinulta näyttää puuttuvan joka kodin putkimies/remonttireiska, joka osaa hoitaa tuollaiset ongelmat käden käänteessä pitäen samalla vaimonsa(?) kohtuullisen tyytyväisenä - ainakin seuraavaan päivään saakka..

Sillä - jos perheen äitiä/vaimoa/naispuolista partneria uhkaava sensorinen deprivaatio (olkoon tässä vaikka tunnevajaus) vältetään, kaikki on hyvin!

Tällöin täytyy perhevalokuvaajankin säätää valotus minimiin, koska onnellisen kolmilapsisen perheen hammasrivi loistaa aivan liian kirkkaasti normaalivalotuksessa...

Jopa televisio alkaa toimia - kuin itsestään...jne...

Kirjoitti RR FAKESista (STAKESin kanssa kilpaileva keksimis-/tutkimuslaitos.)

PS. Toivottavasti et kuitenkaan ole kuin Flaubertin Rouva Bovary, jolle mikään ei riittänyt?

Niin. Rautakaupasta saa pieniä kalustepyöriä joita voi ruuvailla kaikkiin huonekaluihin, jotta niitä on parempi siirrellä. Langattomat yhteydet tietokoneeseen ja jos TV:n verkkojohdon ja antennin ottaa ylhäältä katon kautta pitkän orren avulla, senkuin siirtelee vaikka joka päivä. Villakoiratkaan eivät pääse karkuun kaappien alle kun joka päivä kaappi menee karkuun.

Eräs teekkarijäynä oli kun kaveri tuli kovassa laitamyötäisessä kämppänsä. Kaverit olivat ruuvanneet kaikki kalusteet kattoon -mattoja myöten. Kattolamppu oli rautalangan avulla pystyssä lattialla ja taulut seinillä väärinpäin, oli siinä ihmettelemistä. Kaveri varmaan koetti hypätä sänkyynsä mutta lieneekö siinä onnistunut.

Voiskohan työpaikkalääkäri määrät minulle lääkkeeksi remonttiresikan sensoriseen deprivaatioon. Saisikohan siitä Kelalta korvauksia ja mistä niitä Reiskoja saisi? Montakohan niitä pitäisi päivittäin nauttia, että SD:stä pääsisi eroon? Vai siitäkö sitten taas iskee bovarismi? Kyllä on vaikiaa.

Reiskaa tarvittaisi ruuvailemaan ne pyörätkin kalujen alle.

Olis jo vähänniinkuin kiire. Minä olen niin malttamaton.

Lykkää se vanha sohva ja tv Martin kyytiin ja kuskaa ne tänne, mulle kelpaa. :)

Kun se olisikin noin yksinkertaista. Mutta kun ne ei mahdu. Kumpikaan. Mihinkään. Ei ainkaan Marttiin. Sohva ei mahdu edes hissiin. Ja telkkarin rohmua ei jaksa nostaa.

Toisaalta, pitäisi ensin ne uudet hankkia.

NiksiTapsukan neuvo mea:lle; aja Martti parvekkeen alle, avaa kattoluukku ja tipauta
vanha soffa & TV suoraan kattoluukusta Mart-
tiin niin ongelma on siltä osin paketissa, siis
hip hei ja homma rulaa. Ja ei kun kierrättämään.

NiksiTapsukka siis ehdottaa kirkkain silmin, että murskaisin Martin. Juokse mutkia.

Kyllä NiksiMea keinot keksii. Ja jos ei, niin luo uudet säännöt.

Kyllä tää on varsinainen höpöhöpöhöpö-blogi...mutta olkoon...sanon tämän miessukupuolen edustajana...en kai voi ymmärtää naisten viettymystä hössöttää joka ainoasta maailman asiasta....

Tosin - kyllähän noita mieshölöttäjiäkin löytyy. En sano nimiä...(ja minuthan jo tiedetään).

Jatka samaan tapaan mea.

Vai höpöpöhöpöä...

No, voisin tietty kirjottaa vaikka työasioista mutten taida viitsiä, kun eihän siitä maksetakaan ja eikös se ole jotenkin solidaarista olla tekemättä palkatonta työtä. Eikä se taistaisi työnantajakaan ilahtua.

Mitäs muuta sitä sitten kirjottais? No vaikka päivän tapahtumista, päiväkirjahan tämä on. Mutta kun ei tapahdu mitään. Paitsi työ tapahtuu mutta sehän jo käsiteltiin.

Mistäs muusta? Niin, voisin kirjottaa vaikka siitä, miten ... ai niin, enhän minä siitä mitään tiedä.

Hyvä Niksimea/Mea. Niin, kai se Marttikin
vois mennä rikki, jos niitä huonekaluja
kauheen korkealta pudotellan Martin niskaan.
Mutta
Oletin Sinun asuvan aivan välittömästi
Martin yläpuoleisessa paikassa, jolloin materi-
aalista tuhoa ei tulisi silloin niin Martillen,
kuin uusittavile huonekaluillekaan.

Jösses, meinasin soittaa poliisille ja pelastuslaitokselle, utsia setikseltä, kun mea ei kolahtanutkaan maanantai aamuna pöytään. Koko päivä oli painajaismaista yhtenään rikkonaista selaimen lätkytystä meanderilan väliä. Illalla luovuin toivosta, se on mennyttä nyt, mea on kaapattu ulkomaille.

Voi kun sie iVE sitten osaat naisen mieltä piristää. Meinasin jo taas heivata kirjottamisen tältäkin päivältä mutta kaissitte täytyy. Tai saa, miten vaa. Kun en mie jaksa kantaa sitä murhetta tunnollani, että siun näppis romuttuu tuollaisesta lätkytyksestä.

Mihin mie ny menisin. Miulla mitään elämää ole. Ja siksei aina synny kirjottamistakaan. Ja jos jotain pientä viritelmää joskus olisikin, niin niistä parane kaikista julkisesti puhista.

Mutta virtuaalista kimppahalia iVElään näistä sanoista.