Portti
Onko tuo portti auki vai kiinni? Minusta se oli puoliksi kiinni, kertooko se jotain minusta? Mutta mitä? Onko se kiinni sisältä vai ulkoa katsoen? Jos ajattelisin, että se on puoliksi auki, voihan sekin olla negatiivista, jos itse on sisällä eikä haluaisi ketään sinne? Riippuu siis, miltä puolen asiaa tarkastelee.
Mikään asia ei ole mustaa ja valkoista.
Joskus on hetkiä, että selkeästi tajuaa, mikä portti pitää aukaista nähdäkseen paremmin, päästäkseen jonnekin, päästääkseen jonkun tulemaan tai itsensä sisään. Ei portteja voi aukaista väkisin, ennen aikojaan. Ne aukeavat itsekseen, kun niiden aika on kypsä aueta. Eikä minkään portin taakse voi katsoa ilman portinvartijan lupaa.
Omien porttiensa aukaisija on ihminen itse, oman porttinsa vartija ja luvan antaja. Lohdullista. Ja pelottavaa.
Jälkipuheet
Niin. Portti on auki kumpaankin suuntaan ja mielestäni portti vain johtaa vehreään pihapiiriin. Saa vieraat pistäytyä eikä pelätä outoja tai varkaita. Voi tulla ja istahtaa emännän kanssa pihakeinuun ja juoda mansikkamehua. Jos kuvalle pitäisi löytää vastakuva, se olisi kuva Kallion kaupunginosan vanhan kerrostalon porttisummerista. Yllätysvieraita ei päästetä edes kadulta pihalle, jos unohdat avaimesi niin jäät kadulle, et voi herättää naapuriasi heittämällä pikkukiviä ikkunalasiin.
Minusta se on auki :)
Portti on unohtunut auki ja koira pääsee karkuun! Ja maalatakin se pitäisi. Saranatkin vinkuvat ja puskan lehdet pyyhkivät naamaa aina kun kulkee ohi - hankalaa sateella ja silloin kun ällöttävät hyönteiset pörräävät puskassa. Koivu punkeaa asfaltin saumasta, sitä ei kehtaa enää kiskoa irti kun se on jo ihan komea puu, toisaalta ei sitä oikein siihenkään voisi jättää. Dilemma.
Tuulihan on selvästi heilutellut porttia. Sellaista se on ihmisen elo, aivan sama missä asennossa portit on, tuulenpuuskat heiluttelevat niitä kuitenkin mielensä mukaan.
Tässähän olisi niinku 2,5 ääntä positiivisen aukinaisen puolesta ja Samikin toisaalta ja toisaalta -portti.
Koivu on muten sinnikäs veijari, se kasvaa vaikka millaisesta muurin raosta, joenvarren kiven silmästä tai kallion jyrkänteeltä. Muttei se kasva hyvin lannoitetulla istutuspaikallaan vaan kuolee heittäen henkensä. Jumppi uppiniskainen peijooni, omien reikiensä hakija ja pölytyspaikkojensa valitsija.
Vai tuuliko se niitä siemeniä heittelee mielensä mukaan, koivulta mitään kysymättä.
Tuuliko tätä maailmaa pyörittääkin. Itse asiassa.
Niin. Mikähän lienee koivunsiementen hyötysuhde, jos lasketaan vaikka kymmenvuotiaiksi asti päätyvät puut. Ei liene hyvä ei, josko ei se ole ihmiselläkään, mutta parempi niin kuin toisinpäin. Mutta kehittääpä pitkävartinen ruusulajike jolla olisi voikukan sitkeys ja yhtä vaatimattomat kasvupaikan vaatimukset. Geenimuuntelulla voisi tehdä myös pensasperunan, siinä uutta perunaa voisi kasvattaa varsimukuloihin ikkunalaudalla kuin tomaatteja.
Niin siis mulle se porttihan on auki. Ja klasi on melkein täynnä vettä. Pilvissä on hopeiset reunukset. Mutta en uskalla sanoa noita ääneen sillä Julma Ja Kostonhimoinen Kohtalo vaanii ihmisiä jotka ovat puheissaan varomattomia.
Korkeissa pensaissa jos kasvaisi vaikka mansikat ja perunan kokoisina ja metsämansikan makuisina, niin ei tulisi selkä kipeäksi poimiessa ja riittäisi pari mansikkaa kerta-annokseksi. Samoin tietenkin perunat. Mustikathan jo onkin pensaissa.
Miten ei ole tosiaan saatu perennoja yhtä sitkeiksi kuin on voikukka tai tämä tienvarsien kaunotar, horsma. Tai se uusiopiennarkasvi, semikäsenniminyton, se pinkistä sinisen eri sävyihin kasvava kukka. No se lupiini.
Maalaiset juureni näkyvät tuossa, että tunnen sanan perenna.
Lupiini ei ole kyllä kukkien nimistä kauneimpia.
Se julma ja vaaniva tiikerihai tosiaan kannattaa harheuttaa sanomalla, että tuoppi on lähes tyhjä ja pilvet näyttävät ukkosta ennustavan outoine reunuksineen. Ei se kyllä harheennu, vanha kettu. Sateen se paiskaa siitä hopeareunuksesta ja tuoppikin on itse asiassa ihan tyhjä.
Kas, muistatko Pekka Strengin vanhan biisin?
Sisältäni portin löysin,
melkein huomaamattoman
kun sen läpi hiljaa nousin
näin toisen maailman
värit kauniit vasta huomaan
kuulen äänet kirkkaammat
jätän soinnuttomat luolat
jätän varjot hoippuvat
jne.
Rauha P. Strengin muistolle...
Johan
Kas, enpä muistanut mutta nyt kun muistutit, käväisin katsomassa ja voi mitä helmiä, unohtuneita:
"Lehteviä puita ja perennoita,
köynnöksiä, hedelmiä, vaalenneita luita."