« Ratinpyöräyttelijä | Pääsivu| Sillä silmällä »

Kylläpäs ajatus taas karkaa

Minä eilen iltasella siivota hutvautin, vastoin tapojani oikein silleesti paremman jälkeen. Tai no, ikinähän minä en viitsi siivota sillä tavalla naisten oikeesti niinkuin äitini mutta kun pyyhkäisen lattiat imuroinnin päälle, tosin maton reunoja mukaellen ulkopuolelta [paitsi nurkista] niin se on minulle jo suursiivous kerta pölyjäkin pyyhin vähän sieltä täältä. Äitini kääntyisi haudassaan, jos siis olisi haudassa.

Paitsi, että olen minä joskus oikeastikin siivonnut, entisessä elämässä, silloin kun olin vielä kuuliainen ihminen, muistan sitä tehneeni ihan viikoittain. Eilen niitä pölyjä siirrellessäni ajattelin, että ollapa virkanaisella varaa siivoojaan, joka vaikka vaan kerran kuussa tekisi kaiken. Jos olisin rikas, niin ensitöikseni kodinhoitajan palkkaisin. Ja sitten huomasin, että olen minä varsinainen kiittämätön, kun en osaa olla tyytyväinen tästä ja nyt ja näin. Totuuden nimessä [eh, tossa se taas on] näes onhan nyt niin, että minä olen onnekas ihminen, kun saan olla tässä ja näin, olla tai olla olematta, mennä tai jäädä, kukaan ei oleta minulta mitään, ei kohottele merkitsevästi kulmiaan, ei anna ymmärtää, ketään ei tarvi kuunnella jonsen halua, kenenkään mieliksi vastentahtoisesti olla. Elämä on hyvässä tolkussa nyt, pitääkö sitä aina ihmisen vielä paremmasta haaveilla. Kaissitte.

Vähän niinkuin tulostavoitteiden asettamiset työpaikoilla, että miten niin muka joka vuosi voi aina tehdä enemmän ja paremmin ja nopeammin ja tehokkaammin. Samalla henkilökunnalla. Tai itse asiassa usein pienemmällä sakilla ja rahalla. Ja ihan kirkkain otsin sitten asetetaan tulostavoite jonnekin älyttömyyksiin ja sitten pyöritellään silmiä, että mites tässä ny näin kävi, menipä huonosti, kun ei tavoitetta saavutettukaan. Ei kai sitä aina vaan voi hypätä pidemmälle, juosta kovempaa, uida nopeammin. Jossainhan se raja on, muutenhan sitä on jo lähteissään perillä.

Miten minä taas jouduin pölyjen pyyhkimisestä urheiluun ja talouspolitiikkaan. Pappi minusta olisi pitänyt tulla. Ei tarvitsisi äidinkään haudassa pyöriä. Onneksi ei siellä vielä olekaan. Kun en ole pappikaan. Enkä voisi ollakaan, kun en osaa laulaa. Soittaa olisi kyllä kiva osata. Muutakin kuin jukeboksia. Tollanen olisi kyllä viileen näkönen olkkarissa.

Tässä lokissa ei muuten olekaan musiikkia. Muthei, ei hätää, näpytelkää uutuuttaan kiiltävää uuswanhaa JukeBlogia. Niin minäkin teen. Vaikka siksi, että siitä tulee hyvälle mielelle.

Jälkipuheet

Niin. Äitini on haudassa ja rauha hänelle.Veikko Lavi lauloi että turha polttaa kynttilää kun hautakumpu umpeen luotu on. Hän lauloi myös että jokainen ihminen on laulun arvoinen. Kummasti sitä ihminen muuttuu muistoissa paremmaksi ja lämpimämmäksi kuin eläissään. Myös huono omatunto pukkaa päälle muistelijalle monesta asiasta, ne on niitä harmituksia joita aina jäkikäteen tulee kun ei ole enää mitään tehtävissä. Helpompi sanoa runomuodossa kauniita lauseita jälkikäteen kuin lausua ja samalla suoraan silmiin katsoen, elävälle ihmiselle.

Siivouksen suhteen voi aika ajoin tehdä ns. karkeasiivouksen jossa nostaa näkyvät villakoirat sormin roskikseen. Olen joskus ajatellut että jos asuisi pyöreälattiasessa talossa niin minnehän ne villakoirat sitten kerääntyisivät kun ei ole nurkkiakaan? Jos sitten asuisi pallonmuotoisessa talossa niin kaikki roskat olisi kerättävissä alhaalta keskipisteestä. Pähkäillyt olen myös että miten tuollaisen pallonmuotoisen talon lattiapinta-ala oikeaoppisesti laskettaisiin ja viranomaisille ilmoitettaisiin?

Ähä, noin se tarttuu se ajatuksenlentotaipumus.

Minä taas olen pohdiskellut, kun sellaisessa kuplan mallisessa talossa olisi vaikea pysyä pystyssä, että miksei taloihin rakenneta jalkalistojen alle sellaista imurisydeemiä, joka jatkuvasti, ikäänkuin online, imisi pölyt ja roskat pois jonnekin säiliöön, josta ne maatuisivat automaagisesti.

Meinaten, että kannattaako sinne kuuhun menoon niin panostaa, kun olisi tähdellisempiäkin murheita ratkottavana.

Juu, siivooja olisi hieno asia.
Tämä on meilläkin niitä sittenkunrikastumme juttuja. Mutta ei sen tarvitsisi olla, kun ei se siivoojan palkkaaminen kerraksi kahdessa viikossa niin paljon kukkaroa verottaisi.

Sitten kyllä pysyisi kämppä siistinä, kun pitäisi siivota ennenkuin se siivooja tulee ettei se näkisi kuinka asumme kuin pellossa, tai lätissä, miten vain.

No eihän se verottaisi ja varmana olisi joka euronsa arvoinen se tunne. Muttakun tämä on niitä äiteen päähän takomia asioita kanssa, että kaiken, minkä ite pystyy tekemään, se tehtävä on, eikä rahaa pidä tuhlattaman, jos kerta ite pystyy. Mutta jos myöntäisi, ettei pysty. No ei se auta, kun sitten tulisi se, että kyllä _pitää_ pystyä.

Miten näistä äiteen essun nauhoista pääsee pois?

Niin. Ilmakiertoisessa talossa on hieman sellainen jatkuva imusysteemi kuin kuvasitkin. On kuulemma myös jatkuva vedon tunne ja pölyä ei saa kiinni koskaan vaan se leijailee ja leijailee, vaikka sellainenhan se on toimistoissakin mutta imu onkin ylhäällä, -ja puhallus. Entisaikaan lattian raot oli niin suuret että sinne holahti roskat ja kivenmuruset.

Noita rätti- ja moppisysteemejä olen kanssa miettinynnä kun ajatukseni sinne sait eksymään. Äitini siivosi aikoinaan vanhoilla kalsareilla pyyhkien ja kontallaan lattialla edeten. Itse ostin aikojen alussa oikein sinipiian jonka sieni hajosi aika usein ja sillä ei päässyt nurkkiin eikä kaappien alle. Sitten tuli sellainen moppi joka painetaan kuivaksi ämpärin päällä olevaan suppiloon. Kaksi kertaa hajosi suppilo ja kaksi kertaa kaatui ämpäri.Tuli malli jossa saattoi kuivata mopin kiertämällä varresta sitä akselinsa ympäri. Hankala käyttää kun otetta piti välillä korjata, ei kenenkään ranne kierry kahta kierrosta. Lisäksi alapään muovimulkelo kolisi lattiaan. Varaosia ei saanut. Nihkeäpyyhintä olisi ihan ok jos ei olisi tuota koiraa eritteineen. Paras moppi olisi sellainen litteä joka niiaisi alas, menisi kulmiin, saisi painetta likatahrakohtiin, keräisi nukan, edullinen varaosina ja huutelutilanteessa puhdistuisi soikkoon parahultaisesti.

Nomutta jos ne insinöörit lakkaisivat avaruustekniikkan panostamasta ja syventyisivät näihin lattiaimureihin, niin kyllä kai noi vedot pois saadaan. Veto ei ole kivaa, nytkin tukka heiluu vedosta ja sukat pyörisivät jaloissa, jos sukat olisi.

Olet juuri muuten keksinyt täydellisen mopin ja nyt kun keksimispuoli on hoidettu, voisi joku sen tehdä. En ymmärrä, mikä tuon tekemisessä voisi olla mahdotonta.

Menopaussi...you are - the Woman...

RR

Sorry! - piti aloittaa - Dear...Menopaussi...

RRRR

No jees. Noinhan se on. Mutta vähän pullaa sekaan, niin okei. Sialle pulla ja nainen on (melkein) sama asia...

rrrrr

Naiselle mies ilman pullaa on kuin piha ilman sadettajaa.

Tuon voi sanoa toisinkin...

Ai niinko, että mies ilman naista on kuin korvapusti ilman kanelia.

Eiku: nainen ilman miestä on kuin voisilmäpulla ilman pullaa.

Eiku...mies ilman naista on kuin matka ilman päämäärää...(esim. näin...?).

Voi, toi oli kaunista. Eiku, siis matka ilman päämääräähän on hauskaa haljuilua, päämäärätöntä ja huoletonta seilaamista. Olemisen juhlaa.

Nainen ilman miestä on kuin kaivo ilman vettä, jota ilman pihan sadettaja ei toimi.

Nainen ilman miestä on kuin avaimeton lukko...(Tää nyt oli jo hieman klisheemäistä?).

Niin, erityisesti, kun tiedämme, tai luulemme olevamme sitä mieltä, että yleistäähän me emme voi. Että ei kuka tahansa mies kenen tahansa naisen lukkoa aukaise.

Mutta avain ei välttämättä koskaan löydä oikeaa lukkoaan, koska se "luulee", että mm. metallin särmien kuluessa avaimen ja lukon "yhteistyö alkaa viimeinkin toimia.

Mutta monesti on juuri päinvastoin: väärä avain - sekä kuluessaan että kuluttaessaan - tekee lukosta toimintakyvyttömän - ehkä jopa kaikille muillekin avaimille.

Myöskään lukko ei pysty välttämättä heti "huomaamaan" saatikka myöntämään, että "tämä aivain on sittenkin väärä."

Kas siinä sekä suuren tragedian että suuren komedian ainekset - samassa "lukituksessa."

"Suuri lukkoseppä" ei joko hallitse hommaansa, "piruilee" tai sitten - me ihmiset olemme kadottaneet avain-lukko-koodimme lopullisesti. Syystä, jota en tiedä enkä ymmärrä...

(klishee, klishee....)

Täytyyhän asunnon olla asutun näköinen.
Sairaalat on erikseen.

Minä siivoilen usein mutta vähän.
Kun pyyhkii ja järjestää edes hyllyn päivässä
niin sillä pärjää jo pitkälle saaden hyvän olon.

Työelämässä lanka kiristyy kaiken aikaa tuottaen
sellaisen punaiseksi maalatun pikku Valmetin äänen.
Valtiovalta on tehnyt työllistämisestä liian kallista ja
lainsäätäjä on järjestellyt pätkätyöt kannattaviksi.
Työnantajalle.

Ei kuitenkaan kannata osoitella syyttävällä sormella.
On se työmoraalikin laskenut ältsin paljon.
Väki surffaa netissä ja bloggailee, työaikana.
Tuskin se paljonkaan bruttokansantuotetta nostaa.

Sitä saa mitä tilaa.

Kylläpäs kommentit harhailee.
Parempi sekin kuin virtsan karkailu.

Lukko saattaa alkaa ajan mittaan lonksumaan avatessa, kun metalli väsyy ja särmät hioutuvat. Silloin avaaminen käy aina vaan vaikeammaksi ja muuttuu jossain kohdin mahdottomaksi mutta ei se ole avaimen, sen paremmin kuin lukonkaan vika, niissä on silloin ollut yhteensopimattomuutta alun alkaen. Ne olisi pitänyt vaihtaa sopivampiin eheti alussa eikä luottaa, että aika parantaa kitkat. Ei se paranna, se tekee pienistä kitkoista suuria aukaisemattomia ongelmia.

Eräällä ystävällä on motto "Parempi pöly piirongilla kuin emännän aivoissa". Tätä muistelen aina kun siivoamattomuus alkaa vaivata.

Täällä kans siivottiin. Toimintatavat olivat
kylla aika pintapuoliset. Mattojen alle ei
kyllä passaa paljon kurkkia. Siellä on ainakin kilo hiekkaa ja sensemmoista!!

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa