Matkalla
Viikonloppuna Martti ahmi kilometrejä ahnaasti. Hiukan liiankin, sillä eksyimme metsäteille puuttuvien viitoistusten seuraamuksena. Olisi taas tottavie ollut tarvetta GPS:lle. Sanasen sanoisin kyllä poliisienkin toiminnasta; että viitotaan viaton autoilijatarparka ilman mitään ohjesanasta tahi opastusta, että ajele vaan tonne suuntaan ja sitten siellä suunnassa ei ole mitään viitoitetta, että mistä sieltä on tarkoitus päästä sinne, minne oli menossa. Aikani yksinäisiä metsäteitä tutkittuani tulin johtopäätelmään, että tännepä ei olekaan kukaan muu, kappasvaan, menossa eikä sieltä tulossakaan, joten minun täytynee olla väärässä paikassa. Ja eikun ympäri ja takaisin ja naisenlogiikalla siihen suuntaan, josta autoja eniten tulee. Mistä minä saatoin tietää, että kaupunkiin käännytäänkin sinne vielä pienemmälle tielle, jonne osoittaa auringon ja ajan haalistama viitta kertoen jostain tehtaasta. Kaikki muut tuntuivat tienneen. Mahtaneisikohan se kirjainlyhennelmäkään sen ollut tiennyt. Epäilen.
Päästyäni takaisin asfaltoidulle isolle reitille, painoin kaasua pohjempaan ja huomasin sitten tulleeksi keksineeni Martista vakionopeudensäätimen: maastolenkkitossun tarranauha napsahti niin tiukasti kiinni keskikonsolin mattoon, että en saanut jalkaa nostettua kaasulta. Piti pujottaa jalka sandaalista ja nyhtää kenkä käsin irti. En suosittele.
Mutta matkalla on mukavaa. Parasta on kuitenkin tuntea olevansa perillä.
Jälkipuheet
Niin. Useasti joutuu tilanteeseen jossa joutuu selvittämään itselleen tutun reitin vieraammalle. Kaikki risteykset ja maamerkit ovat tuttuja mutta millä muistaa mitä siinä risteyksen opastuksessa luki? Siinä voi olla seuraava kylä tai kaupunki tai sitä seuraava, eikä niitä mieleensä laita. Reitin välillä on myös pienempiä liittymiä joita ei tule itse lainkaan noteeranneeksi. Sellaisesta se opastettava kuitenkin ensimmäiseksi kääntyy jos on sanonut että "seuraavasta risteyksestä oikealle".
Moottoriteille onkin nykyisin tullut keskieurooppalaiseen tapaan liittymien numerot, se on näppärä jos kartasta löytyy samat. Miltän mahtaa tuntua ulkomaalaiselta opaste "kehä III itään"? Jos on menossa lentoasemalle niin pitää tietää että itä on oikealla tai vasemmalla, riippuen siitä kummasta suuntaa on tulossa ja pitää mennä itään tai länteen riippuen siitä kummassa päässä kehää liikkuu.-no lentokentälle kyllä löytää kun seuraa vain lentokoneen kuvia, joku on liimaillut niitä opastintauluihin.
Niin mutta lentokentältä kotiin onkin jo vaikeampi löytää, kun missään ei kerrota, että mistä pääsee Tampereelle. Vasta sitten joskus se sanotaan mutta siihen mennessä on täytynyt tehdä pari oikeaan päätynyttä arvausta. Tosinhan sitä lomalla ei niin kiire ole, etteikö voisi käydä vaikka missä vieraassa kaupungissa kääntymässä.
Hämmästyttävää leväperäisyyttä osoittaa kyllä, että 12 tuntiin ei saada mitään opasteita aikaiseksi ja radioonkin vain puutteellista tietoa olosuhteista.
Ohos, täällähän on ollu dramaattisia hetkiä, onneksi päättyi hyvin että saamme lukea huikeita kertomuksiasi tulevaisuudessakin.
Elämme jännittäviä aikoja ;)
Tuo on vanha kikka 'eksyä' metsätielle ja yllättäen autossa alkaa vilkkua kaikenmaailman varoitusvalot ja hälytyskellot. Ei auta kuin pysähtyä äimistelemään tilanetta vähän sivu, sivu tielle näkymättömiin. Ja siitä tilanne johtaa toiseen, niin että auto viilenee ajokuntoon ja matkustajat lämpenevät sillävälin. Kyydiksi sitäkin sanotaan vaikka ei maisemat vaihdu ja määränpäässä räjähtää.
Kesä, kärpäset, heinälatoviilis.
Sellaseksihän se saattaa kääntyä. Iloiseksi ja onnelliseksihän se tekee, kun matka kääntyy seikkailulliseksi. Täytyy vaan varoa, ettei tule sitten uniseksi, ettei käy ajaminen sitten vaaralliseksi.
Jaaha, tuota en osannut ottaakkaan huomioon, nokipannu mukaan ja sumppi pihisemään aktin ajaksi. Tosi aiheellinen varoitus, mistä muuten tiiät :-0
Minun tehtäväni on ottaa huomioon kaikki asioiden haarat.
Mitään en tiiä.
Jos haaruista huolehdit, kuin pääsit eksymään reissullasi. Herra Myrphy huolehtii, että tutkimattomia haaroja ilmestyy mitä suorempiin
teihin.
Mitään en tiiä, en ainakaan tunnusta ja kaverit ovat kertoneet.
Hyvä pointti. Mutta siis se suora tie oli poikki ja poliisisetä viittoi sinnen metsään menemään mutta siellä ei kekään enää ollut neuvomassa. Poliisien pitäisi pitää enempi huolta yksin ajelevista naisista. Etenkin komeiden poliisien.
Herra Murphy muuten on kova poika järjestelmään: se heittelee talojakin tien toiselta toisellen puolellen ja kasvattaa puita teille ja kerää kaikki sadan kilometrin matkalla ulkoilevat autot ja pappatunturit ja pyörät kohtaamaan samalla kohden.
Mitään en tiiä enkä tunnusta, jos poliisi kysyy.
Tuohan selittääkin paljon. Ei ihme, kun yksinään reissaava neitokainen häkeltyypi, kun raamikas hohtavansiniseen univormuun, kasvoistaan kulmikas ja käskyvaltaa käyttävä viittelöittee poikkeamaan metsäpölulle. Siinä hötäkässä unohtuupi missä on tulossa ja minne pitikään mennä ja minne suuntaan se oikeastaan ohjasi. Sekä vielä vaarallisia tilanteita syntyypi, kun sandaalit alkavat pyörivät jalassa. Amatöörilekurin tiaknoosi eksymiseen: Miehisen miehen näkemisen aiheuttama ajan ja paikan tajun kadotus.
Loruilut sikseen, kun kerrankin pääsisi antamaan herra Murphylle potut pottuina, sitä kuluisi useampi 10 kilon säkki. On se niin kenkku ja vaanii alati puskissa.
Puhutaanko nyt siis perunoista. Minä en pysy enää perässä tässä keskustelussa.
Mutta minähän olenkin sen tajun kadotuksen vallassa.
Juna meni jo...