Fengshuilaiset sanoisivat, että pois kaikki, mikä ahdistaa...

Se on vapauttava tunne, se. Samoin kuin tämä bloggaamattomuus :)

Sen ne sanoisivat. Ja oikeassa olisivat. Mutta kyllä se käy tämä vapautuminen hauiksen päälle. Puhumattakaan muutamasta muusta ennen tuntemattomasta lihaksesta.

Eilen olin siivoamassa vanhaa mummonmökkiä ja heittämässä rojuja pihalle, joten tänä aamuna on löytynyt muutama uusi lihas täälläkin. Mistähän ne kaikki tulevat?

Jos ne on niitä piilolihaksia, joiden avulla kuulemma asia kuin asia hoituu. Tällä riehumisella ne ei ole kovin kauaa piilossa, jo nyt haba pullistelee uhkaavasti.

Elämää hamsterin kanssa jo kolme vuotta kokeilleena sanoisin, että tavarat lisääntyvät jopa keskenään. Etenkin siirtely saa niiden sukuvietin nousemaan. Niinpä periaatteeni onkin, etten katso edes rumiin tavarakasoihin päin, ne alkavat heti kuhisemaan.

Niin. Jos muistatte jotain ikivanhoja esineitä mummolan vintiltä, -vanhaa roinaa joka kärrättiin kaatopaikalle. Lapsenlapsenlapsemme olisivat kuiten ikionnellisia ja rikkaitakin jos saisivat ne joskus perinnöksi. Se Soneran soittimesikin on parinsadan vuoden kuluttua mittaamattoman arvokas. Ja minun lentokentältä löytämäni Ixus-kamera, sen valmistus on jo nyt varmaan lopetettu ja arvo kasvaa kohisten.

Apua, nyt ne alkavat vielä tuostakin lisääntyä. Mitä mahtavat puuhailla tälläkin hetkellä, Jonain opäivänä täytyy kääntyä oevelta, kun ei mahdu sisään. Veneean alle, holtittomuutta, syrjäytymistä. Ja tavarat jatkavat iloisesti lisääntymistään. Ja vastuu on minun, yksin minun.

Soneran soitinta on sentään jälkipolvien kevyt siirrellä verrattuna siihen mikron kokoiseen umpipuiseen radio-levysoitinyhdistelmään, joka nyt asustaa kellarissa.

Millä logiikalla muuten vanhat tavarat ensin halventuvat ja sitten kallistuvat arvoon arvaamattomaan. Missä vaiheessa, minkä ikäisenä tapahtuu se ihme. Vai onko se vähän sama juttu kuin naisten kanssa, jotka paranevat vanhetessaan.

Ai eivät parane vai?

Viinikin paranee vanhetessaan, jos sille malttaa antaa tarpeeksi aikaa. Eli kärsivällisyys todellakin palkitaan, etenkin jos kyseessä on hyvin kärsivällinen tavaran-hamstraaja. Tai no, tavaran-hamstraajan-suku palkitaan tavaran-hamstraajan hamstraamis-himosta ja kärsivällisyydestä.

Noita perintötavaroiden arvoja olen monasti pohtinut, että onko sen arvo mahdollisesti se, että niistä kirppareilla pyydetään paljon. Vaikka itse ei kuunaan niitä lähtisi myymään, niin onko se sitä arvokkaampi, mitä enemmän siitä joku pyytää. Tai sis tunneasiathan on mittaamattomia mutta joskus tuntuu, että aika kalliiksi se tunnepuoli siinä lasketaan. Monta tavaraa on vain painolastina muutosta toiseen, koskaan sitä ei käytä tai edes pidä esillä ja jos pitääkin, niin vie tilaa ja on epäkäytännölinen ja pakko-pitää-esillä tavara.

Meinaan, että jos sen tavaran sitten intoutuukin viemään kirpparille mutta kukaan ei siitä maksakaan kuin puolet siitä, mitä kuvitteli saavanasa, niin onko sen arvo sitten pienempi.

Sekava selitys mutta niin on päänikin tällä hetkellä. Väsynyt, ah niin väsynt.

Tiedän monia piintyneitä keräilijätyyppejä,
jotka haalivat mökkinsä täyteen kaikkee
muiden pois heittämää "romua", ettei ees itse mahdu enää sinne joukkoon ja eivätkä silti haluu
luopua ensimmäisestäkään "aarteestaan". Mutta
ihmiset ovat persoonia ja toteuttavat itseään
omilla fiilisksillään, kuten mea ja Mea ja
Tapsukka ja usea muukin; hyvä, ettet ottanu
neuvostani Waaria, joten edelleenkin Martin
katto on kunnossa.

Kuule, Mea, ei ihme jos sua väsyttää. Se väsyttää, mikä on liikaa. Se ei, mitä puuttuu. Tyhjä tila askarruttaa kivasti aivoa ja panee tanssimaan kuutamoöinä.
Eikä siihen juttuun tarvita zpykologia eikä shungfeitä.Eihä?

Tavaran kerääminen on sellaista elämän täytettä, korvikettahan se. Nyt tuntuu kuitenkin löytyneen sellainen olo, että elämä itsellään riittää. Vapautuminen turhasta tavarasta, jota totta vieköön on edelleen vaikka lampaat söis, tuntuu hyvältä ja panee tanssimaan kuutamoöinä.

Mutta että se onkin siis aivoperäista tilan raivaamisesta johtuvaa askartelua. Luulin jo, että olen rakastaunut.

Voi sentään, saatat hyvinpä ollakin (rakast/a/u/nut) ! Eikös se tapahdu aivoissa ?
(Ja muistathan, että seuraava Qdanyö on juhannusviikolla...)

Ja jatkeena edelliseen...
-Voi, voi, ai, jai, nyt jäi näköjään hyytävät
kauhut näkemättä, kun tikipoksi sanoo hakevansa
päivityksiä jostain verkosta ja se on kyllä ihmeellistä, kun kyll se ain on toiminut ilman-
kin niit. Nyt se skannas sen, mut nyt puutuu tatavirta. 0 bytes tataa received. ei edelleenkään
tataa/signaalia. mean nykiessä Martin viiksiä
ihmeissään, Tapsukka vääntelee tikipoksinsa
vääntimiä ihmeissään, kun vain teksti:"Ei tatavirtaa" ---Surullista!!

Oi mea, suositelen metsään muuttamimisen, koska
siellä ei oo urbaania kiirettä/juoksua. Voi
asuu teltassa ja unohtaa koko ihmisten keino-
tekoisesti luoman asetelman ja napsia marjoja
ja vaikka kalastaa ja loikkia, kuin villi-ihminen.

Jos Sulla oli Commodere64 niin mullapa oli
Spectravideo, jossa oli nopeempi proffa.
Sitäpaitsi silloin tehtiin ihan hyviä
softia Commodorellelle. Windows on ihan P:stä.
Ootko mea/Mea samaa mieltä?

Mutta mitäs siitä, ei kai ne tietokoneet rakenna ihmisen elämää, mut kaipa se vaan ihmisen pitää
juosta kokoajan jonkunlaisessa pyörässä, tapah-
tui, mitä tapahtuikin sit.