Kesän haaste
Poika oli Lähes onnellinen mies antaessaan koulun oven painautua takanaan itsekseen kiinni. Äsken vielä lapsi, nytkö pitäisi tuntua aikuiselta. Lopullisesti. Hän kuulosteli itsessään aikuisuuden ääntä, tuntuiko se siltä kuin hän oli odottanut. Vapaus. Koulu takana, elämä edessä. Hän oli lähtenyt juhlasalista heti Suvivirren loputtua. Hiukan haikeana, tuntuisiko kesän alku koskaan enää tältä. Seuraavan kerran poika kuulisi virren vasta joskus kymmenen, viidentoista vuoden päästä, kun olisi ensin täyttänyt unelmansa, löytänyt paikkansa elämässä ja istuisi esikoisensa kevätjuhlassa. Ei hän elämäänsä niin pitkälle kuitenkaan miettinyt nyt, seisoi vain portailla katsellen taivaalle, joka täyttyi tummien pilvien uhkavaatimuksilla ja hänen mielessään häivähti odotus. Poika rakasti ukkosia, sähköntuoksuista, kirpeän raikasta, kevyttä ilmaa ja sitä pelottavaa kauneutta, kun Taivas lyö tulta. Raskaan lämmin ilma olikin jo muutaman päivän kietonut hänen levottoman mielensä lempeään syleilyyn ja ankea betonilähiökin väreili kuumuutta kuin Paratiisi. Lähestyvä ukkonenkaan ei kauan jaksanut pojan poukkivaa ajatusta pitää hetkessä, sillä hänen mielensä täytti tietoisuus, että edessä on Pitkä kuuma kesä ja hän halusi jokaisen puraisun maistuvan ensimmäiselle. Poika halusi nähdä maailman tänä kesänä, hänen päässään takoi vain Reise, Reise. Hän halusi tien päälle, hän halusi haistaa asfaltin, tuntea tuulen ja antaa elämän hyväillä, Moottoritie on kuuma ja se kutsui häntä. Hän halusi nähdä, oliko Blue cafe niin sininen kuin hän oli sen mielikuvissaan maalannut. Hänellä oli kiire elää. Aikuisuus sai hetken odottaa, Lapin kesä kutsui.
[Kesähansikas heitettiin JukeBlogimiehen taholta.]
Lapissa kaikki kukkii nopeasti,
maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin.
Tuot' olen aatellut ma useasti,
kun katson kansan tämän vaiheisiin.
Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta
ja suuri surkastua alhaiseen?
Miks meillä niin on monta mielipuolta?
Miks vähän käyttäjiä kanteleen?Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu
kuin heinää, - miestä toiveen tosiaan,
miest' aatteen, tunteen miestä, kaikki maatuu
tai kesken toimiansa katkeaa?Muualla tulta säihkyy harmaahapset,
vanhoissa hehkuu hengen aurinko.
Meill' ukkoina jo syntyy sylilapset
ja nuori mies on hautaan valmis jo.Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden.
Miks seuraa käskyä en veren vietin,
vaan kansain kohtaloita huokailen?On vastaus vain yksi: Lapin suvi.
Sit' aatellessa mieli apeutuu.
On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi
ja kukkain kukoistus ja riemu muu.Mut pitkä vain on talven valta. Hetken
tääll' aatteet levähtää kuin lennostaan,
kun taas ne alkaa aurinkoisen retken
ja jättävät jo jäisen Lapinmaan.Oi, valkolinnut, vieraat Lapin kesän,
te suuret aatteet, teitä tervehdän!
Oi, tänne jääkää, tehkää täällä pesä,
jos muutattekin maihin etelän!Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän rannoillamme rauhallista
ja turvaisa on rinne tunturin.Havisten halki ilman lentäkäätte!
Tekoja luokaa, maita valaiskaa!
Mut talven poistuneen kun täältä näätte,
ma rukoilen, ma pyydän: palatkaa!
Eino Leino / Vesa-Matti Loiri: Lapin kesä.
Jälkipuheet
Niin. Kultainen kuukkeli ja kuukkelilammella soi Souvareiden musiikki. Luodut toisilleen ovat lumiperhonen ja kuukkeli. Tulen liekit loimuavat lapin rakovalkeilla www.souvarit.net.
Muuttolinnut lennähtävät Mansikkapaikkaan ja Lapin Kesässä Hallayön Kukka Tunturituulessa Lapsuuteni Rannnalla huojuu. Seitsemän Päivää Inarijärvellä. Ah onnea oi.
Kerkisinpäs vihdoin tännekin, siis naputtelemaan, siis koneelleni. Summeri ja blogi, huano yhdistelmä. :-o
Viehko stoori biisien taustaksi! Valinnatkin maistuvatten, vaikka mitäs se nyt tähän kuuluu. Noo, Rammstein-orkesteri pistää vähän yskimään. Olen rajoittunut, tiedän.
"Moottoritie" on minulle niin raari, etten sitä suin surminkaan dareisi mainita. Kaikkien aikojen listani ykkönen, jota kuuntelen vain 3-5 vuoden välein. Mutta oleellinen kesästyge, tottakai.
"Lapin kesä" herätti ajatelmia. Vuodet ovatten vierineet ja klassikkoasemastaan huolimatta biisi ei enää sytytä. Syitä ryhdyin arvailemaan ja näin se on(han):
Parhaimmillaan on hieno styge juurikin silloin kun sen ensimmäisen kerran kuulee. Ei (kenties) tunnista esittäjää, ei tiedä sanoja, soinnuista ja muusta nuottikamasta puhumattakaan. No nothing.
Kutka alkaa kohtakin kadota kun kiskaisija käy ilmi, sanoituskin löytyy, ja nuotitkin. "Ahaa, siinä oli molli7-dim, siksi se kuulosti niin järkyn tapolta!"
Lopulta, nuotit saatuaan, kaivaa skitan ja veivaa vuosien myötä biisin tuhat kertaa tyhjäksi. Juuri mitään ei jäljelle jää, kaikupinta on kadonnut.
Näin on käynyt "Lapin kesän" ja kymmenien josko satojen hienojen vetojen kanssa. Siksi varjelen vielä jäljellä olevia fiilareita huolella. Tiettyjä kappaleita huudatetaan vain special-tilanteissa.
Taidankin vääntää aiheesta vielä stoorin.
Hienot valinnat. Rock on!
Minuun tuppaa vetoamaan tarinat ja erityisesti tunnelmaa tihkuvat, paatokselliset tarinat. Pelkkä yltiöpäinen paatoskin saa syttymään. Kunhan sitä on järisyttävästi [Rammstein selittyy tässä]. Toisaalta sytyttää mikä tahansa, johon liittyy The Muisto. Niihin liittyykin sitten jo sellaista arvomassaa, ettei niitä tohdi soittaa kuin silloin ja tällöin.
Sitten on niitä, joita soitetaan, kun ahdistaa, jotta saa itkettyä ahistukset pois, siihen riittää annos paatoksen paatosta: Remember when it Rained. Toimii aina, kyynel vierähtää poskelle ja jo kohta sitä vollottaa täysillä ja vot, olo helpottuu. Johtuu asiayhteyksistä, tietty, sekin.
Mutta ei päätetä noihin tunnelmiin, päätetään vaikka siihen, miltä tuntuu, kun kuulee Hectorin laulavan, että Tsädädäm, tsädädäm...
>Sitten on niitä, joita soitetaan, kun ahdistaa, jotta saa itkettyä ahistukset pois
Juu, kyllä... ja tuolloinpa moni kulahtanut ryömii mukaan. Myönnetään.
Mr Hector lienee herra, jonka tuotantoa jaamme. Harmalla on myös biisi, joka ei lainkaan juutu mainitsemiini rajoitteisiin: "Tuntematon sotilas". Sen lähes kaikki säkeet uhmaavat aikaa, ja vielä kauan. Montako veteraania on jäljellä? Missä kondiksessa?
Vaikka herra J. Leskinen ei ole ihan kondiksessa enää, niin Juicella on myös paikkansa listallani. Samasta syystä osin kuin Heikki-herralla, Se Tarina. Paitsi Heikki osaa liikuttaa jotain muutakin namiskaa. Hector ja erityisesti hänen Olen nielaisuut kuun on jostain syystä ryöminyt luihini. Ja totta, kun Palkkasoturi soi, liikehtii sydämessä kummasti.