« On ilmoja pidelty | Pääsivu| Silmitellen »

Toisaalta onhan se niinkin niin

En olisi puuttunut tähän Blogistanin kaduilta eilen riehumaan lähteneeseen Ruokolahden leijonaan, ellei AL:n ruokakolumni olisi kastanut sormeaan samaan soppaan. Oletan tämän olevan näitä sattumia sopassa, niitä, kun esimerkiksi puhut jostain ihmisestä, niin juuri se ihminen possahtaa jostain paikalle vaikkei olisi näkynyt aikoihin. Toisaalta nämä on niitäkin juttuja, joista mitenkään ei voi tietää, mikä on vaikuttanut mihinkin ja mitä sitten tai sitä ennen on tapahtunut ja mitä mahdollisesti on minkäkin asian taustalla kenenkin toimesta. Yhtäkaikki, asioilla on taipumus olla puolensa ja puolensa, joista ulkopuolinen ei tiedä kuin sen, mikä sen annetaan tietää. Minä en oikein pidä siitä, että lyödään heti, kun joku liikkuu ja vaikka ei liikkuisikaan ennen kuin tiedetään asioiden kaikkia haaroja. Ja vaikka tiedettäisikin, niin tiedetäänkö sittenkään. Mistä kukaan ulkopuolinen voi tietää, mitä kaikkea mihinkin liittyy. Mutta mistäs minä kolmaalta mitään tiedän, minähän olen niitä, jotka syö ruokansa natisematta vaikka se olisi vähän jäähtynyttä ja huonoakin ja kysymykseen "Maistuiko?" vastaan aina hymyillen, että "Kyllä kiitos joo maistui" vaikkei olisikaan. Natisen sitten jälkeenpäin asiaan mitenkäänn kuulumattomille tahoille. Onhan sekin väärin. Se natiseminen väärille ihmisille ja sekin, ettei anna palautetta sinne, missä siitä voitaisiin ottaa opiksi. Neljäältä onhan se niinkin niin, että jos joku maksaa mansikoita, niin pitäisi sillä saada sitten niitä mansikoita mutta viideeltä taas jollekin vähäisemmälle ihmiselle kookaupan pirkkahillokin on tuloihinsa nähden arvokasta ja suhteessa hänenkin kuuluisi saada suhteellisen hyvää eikä sanoa, ettei voi vaatia, kun ei paljon maksakaan. Maksaahan se, suhteessa yhtä paljon. Ellei enemmänkin. Kuudeelta minua kuitenkin riipii aina, kun porukalla lyödään löylyä. Mutta älkää minusta välittäkö, minähän olen aina häviäjän puolella peleissäkin. Tosin nyt en tiedä, kumpi on se häviäjä. Vai onko kumpikaan? Vai vedätetäänkö meitä kuin pässejä narussa? Seitseeltä, onhan tämä netti aika voimakas väline ja on hyvä katsoa, kenelle kettuilee. Ilman nettiäkin.

Juhannuksena sen verran pyörähdin liikenteessä, että huomioin karavaanareiden ja asuntoautojen invaasion koettelevan itsekunkin pärekerrointa. Jokaisen autojonon keulilla ajeli jompikumpi ja jos liittymästä sellainen pyrki tielle, niin eiköpähän tuo pökännytkin itsensä jonon kärkeen väkisellä. Ei sillä, ettei sillä siihen olisi vapaus mutta lienisikö mahdoton ajatus odottaa isompaa rakoa, ei siihen monasti menisi kuin muutaman auton odottelu. Kyllä sinne perään ihan varmasti pukkaa melko pian omakin jono. Ennen oli karavaanit ja -vaanaritkin toista, jotenkin herttaisempia.

On se niin väärin, kun niin moni asia on niin huonosti vaikka voisi olla paremminkin. Esimerkiksi telkkarista voisi tulla vaikka jotain katseltavampaa näin kesällä. Onneksi edes jotkut jaksavat olla aina yhtä hyväntuulisia ja positiivisia.

Jälkipuheet

Näin se on. Kannattaa miettiä kenen mekolle roiskaisee!

Tai kenen taskuihin kätensä laittaa. Ellei omiinsa.

Niin.

Pyöräilessäni tällä aina iltapäivisin ruuhkautuvalla tiellä, olen havainnoinut autoilijoilla uuden ohitustavan, eli ramppiohitus.
Suomalaisethan on opetettu päästämään rampista tulevat liikenteen sekaan vetoketjuperiaatteella.
Kehä III liittymän kohdalla oleva ruuhka pysäyttää kantatien liikentaan ja siksi säännönmukaisesti osa autoilijoista ajaa suoraan pois matelevasta jonosta kehä III rampista ylös.
He eivät menekään kehälle vaan tulevat samantien alas ja saavat kohteliailta autoilijoilta uuden paikan noin kolmesataa metriä edempänä kuin ennen tätä operaatiota.

Härskiä mutta tehokasta. Vielä tehokkaampaa jos ajaa piennarta pitkän matkaa ennen ruuhkaa, ikäänkuin antaakseen tilaa takana oleville ja kiirehtiäkseen pois kehä III:lle. Minä vain olen pyörineni siinä pientareella ja vaaravyöhykkeessä.

Minä kun olen täältä maalta ja vaikka täälläkin on kuulemma joku kehätie, liekö ihan Kehätie, niin piti ihan maalailla kuvailemasi tilanne sielun pensselillä sisäiselle fläppitaululle. Joltisenkin kuvan onnistuin hahmottamaan, kun muistin, että siellähän tosiaan voi päästellä toiselta puolen alas taas. Ei meillä, täällä rampit liittyy kummallisissa kuvioissa. Vai voiko näitä täkäläisiä edes rampeiksi kutsua.

Hakematta tulee taas mielenn, että mitähän ne tekee niillä säästämillään sekunneilla. Käy useammin tankkaamassa?

Pyörällä pientareella,
vaaroissa vaanivien autojen.
Siellä on ihmisen paha polkea,
kuntoansa kohottaa,
polttoaineetta piennarta painaltaa.

Ihan ite just keksin. Vähän on nyt runosuoli turvollaan.

Niin.

Se lakalaiva, -vai mikäseoli metallinen umpisolmu. Oli sellainen nähtävyys siellä teilläpäin aikoinaan, tultiin vartavasten katsomaan.

Jos oli menossa Pirkkahallille ja tulossa Kangasalalta niin sekunnin murto-osassa piti tietää mihin kääntyä. Jos valitsi väärin niin piti ajaa miltei Lempäälään asti että sai virheensä korjattua, sanoo kokenut.

Nyt on täälläkin jo melkein vastaava tiesolmu Tuusulanväylän ja kehä III risteyskohdassa, mutta ei ihan.

Tulisipa joku hurja ja vetäisi kaikista naruista solmun tiukalle niin siinä sitten sitä olisi siltainsinööri Jaatisella korjattavaa.

Joku joskus sanoi että anna minulle kiinteä piste, niin kampean maapallon paikoiltaan. Jos olisin elänyt kysyjän aikoihin, olisin mennyt ja näyttänyt peruskallion kulmaa Latovainion Hiukonmäessä. Ei se kumminkaan olisi mihinkään maapalloa kammennut, olen varma.

Jaaniin se se [ei muuten ihme, että on lyhennetty nimeä], siitä on karvaita kokemuksia enkä sen koommin ole uskaltautunut siihen häkkyrään. Ehkä jo jonain päivänä. On siinä Jaatinen naureskellut partaansa, kun sen rusetin tekoon tarvittavan metallimäärän kaupat teki. Tai ainakin metallikauppias naureskeli. Mutta kaunishan se on, ja tuntuu valtavan maailmalliselta menolta ajaa siinä vaikkei voi tietää, mihin on menossa.

No nyt kun sinun juttusi luin, tuli nolostus. Luulet että olen lukenut sen aiemmin ja vain satuilen samanlaisia. Luin sen ensi kerran juuri äsken. Kuitenkin minulle kävi aivan samalla tavalla kun patamäenkadulle olin matkalla tässä alkuvuodesta. Nyt on enää turha mennä patamäenkadullekaan, ihmisten työt on huhtikuussa siirretty Sieviin, Kiinaan ja Viroon.

Hoetaanko yhdessä matraa "kilpailukyky, kilpailukyky, kilpailukyky......." -sano kun lopetan.

Jos kesällä haluaa nähdä kauniin sillan ja kauniin kaupungin joka on tuon yhden sillan takana, mennä pitää Kristiinankaupunkiin. -ah siinä maisema ja kadut kuin vanhassa Raumassa tai Porvoossa, oi-

Huoh, älä lopeta. Minä säestän jollain terävällä, vaikkaettä "kvartaalitalous, ulkoistaminen, krav... "eikun... No. Enhän minä osaa oikein kiroillakaan.

Kristiinankaupungissa en olekaan koskaan käynyt. En taida tietää edes, missä se on, jossain rannikolla? Lännessä. Olisi taas käyttöä sille kirjainyhdistelmälle, GPSjotaimelle.

Mitä muuten hyötyä on siitä alkolukosta autoissa, voihan siihen puhaltaa vaikka naapurin Reiska, jos sattuu olemaan selvinpäin. Vai ottaako se yleisestä auton sisäilmaston alkoholipitoisuudesta näytteen. Pitääkö sitten jättää humaltuneemmat kaverit kotiin? Tai siis tienposkeen. Onhan sekin nyt aika väärin.

Jessus! Sinun kanssasihan olisi voinut mennä vaikka naimisiin.
Samanlaista on akkojen eetos - samanlaista hössöntöötä kautta ikiaikojen.
Ja sitä mies sitten rakastaa...niinkuin rakastaakin! (ei vaan tunnusta rakastavansa...)...kautta ikiaikojen...

uuno kaila(s)

Minä heräsin silkkityynejän päältä,
salit hohteli kullalta, loisteli jäältä,
ja naisia, paljaita sieltä täältä,
minun vuoteeni tanssien ympäröi,
ja nurkassa piru pianoa löi.

Luo pirun mä hiivin ja kysyin tältä:
"Mikä paikka tää, ei tunnu tää elämältä,
ei myöskään ikävältä,
onko naisia nää?"
"On, naisia on", piru rähinöi
ja mielettömästi pianoa löi.

Minun mainen haluni heräsi silloin,
sitä tuntenut olin jo monin illoin,
ja piru-herralta kysyin:
"Näitä lempiä saako?"
"Saa, lempiä saa", piru rähinöi
ja aivan hurjasti pianoa löi.

Vein naisista kauneimman vuoteellein
kädet kauniit kiertyivät kaulallein,
ja nurkassa piru pianoa löi.

Minä kääntelin ja vääntelin naista sitä,
mut arvatkaas, veljet mitä!
sillä ei ollutkaan sitä!

Minun ruumiini himosta kihelmöi,
luo pirun mä hiivin ja kysyin tältä,
"Kuinka olla näin voiskaan?"
"Ei helvetti tää muuten oiskaan!"
Piru rähinöi
ja kuin mieletön hyppi ja pianoa löi.

Helvetti, kirjoittanut Uuno Kailas

Etanat ovat harmittomia hitaanpuoleisia veikkosia ja kotia nekin mukanaan rahtaa, karavaanarikaan voi silloin pahantahtoisia liikenteessä olla. Ei hoppu hyväksi, turhaa pärekertoimen nostattamista. Sandaalia kevyemmälle, reteosta meno-musaa, hymy huulille ja ratista puristamisen sijaan puristaa apparin reidestä hellästi.

Pidämpä pääni kiinni retroperässähinattava-asumuslinkin tuottamasta virikkeistä (mtn vaunuja nähnyt), että juttu ei karkaa sínne.

Siitä apparin reidestä kerran yritin puristaa mutta appari valahti kokolailla valkoiseksi kasvoiltaan. Peljäästyin, että mikä sille nyt tuli, tukkesinko jonkin valtiosuonen. Mutta eihän se vakavaa ollutkaan, pelvoontui vain, kun irrotin toisen käteni ratista.

Minulla ei ollut hätää mitään, ei kiireen kierää. En ymmärrä, mikä sille tuli.

Eräs tulkinta.

Olipa melko shokeeraavan ironinen esimerkki tuo Kailaan "Helvetti".
"Sillä ei ollutkaan sitä" kertoo kait jotain aika traumaattista miehen naiseen liittämistä toiveista, peloista ja pettymyksistä - piruineen kaikkineen!

Tai sitten se oli yksinomaan Kailaan oman, seksuaalisen umpikujan mise en scène.
Mitä tulkintarajoitusta en ihan noin vain allekirjoita.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa