« Sisäinen sankaritar | Pääsivu| Nyt tarkkana »

Aate se on periaatekin

Viime joulukuussa suivaannuin silloiseen kännäriliittymäisäntääni, joka rokotti vanhoja asiakkaita suolaisilla kk-maksuilla liittymätyypeistä, joita ei enää uusille edes ollut myynnissä, sillä hinnat olivat reippaasti puolittuneet. Ei tullut isännällä mieleen automaattisesti päivittää vanhat uusiin edullisempiin, eipä tietenkään, sehän olisi ollut vanhan asiakkaan huomioimista ja se taas ei ole tapana. No, vaihdoin sitten tähän Soneraan, kun lupailivat lahjuksiakin uusille [niin aina]. Luvassa oli ministereot, jotka olisivat noudettavissa toukokuun kuudentena, jos maaliskuun loppuun mennessä laskutettavaa kertyisi neljäkymppiä. Yllättävän vaikeaksi sitten osoittautui tuon summan saavuttaminen mutta onnistuihan se lopulta nipinnapin. Soitin piti siis olla minulla pari viikkoa sitten. Ei ollut. Eipä tietenkään.

Olen nyt käynyt siellä keskustan myymälässä kerran ja soittanut kuudesti: vehjettä ei löydy mistään. Ensin oli rekka eksynyt jonnekin väärään paikkaan ja kun se sitten löytyi, niin juuri se minun soittimeni ei ollutkaan siinä rekassa ja viikon päästä soitin olikin yllättäen toisessa rekassa, joka sekin oli sittemmin mennyt jonnekin, josta kukaan ei tiedä vieläkään mitään. Itse herra Soneran toimistolta ei löydy mitään tietoa, että minulle ylipäätänsäkään pitäisi mitään soitinta edes antaa. Ihme, että laskuja ovat kuitenkin osanneet lähettää. Soitteluihini tuskastunut myyjä pyysi minua tuomaan laskut, joilla todistaisin sen neljänkympin ylittäneeni. Eilen illalla kaiveltiin Meanderiassa arkistoja moneen kertaan, kun niitä laskuja ei sitten ihan heti löytynytkään ja kun vihdosta löytyi, niin sitten jänskätettiin, että menikö se raja lopultakaan rikki. Ähäs, Sonera, kolmella eurolla yli, luulit tietenkin, että ei riku. Minun tuurillani luultavasti jutussa piilee joku kikkavitonen, joku laskutuskausierhe tai pikkkupräntin ehdoissa kerrottu monitulkintainen klausuuuli, jolla poissuljetaan minulta minun soittimeni. Jos näin käy, niin tämä vaihtaa firmaa ja sekös Soneraa näillä laskutuksilla mahtaisi harmittaa, minulta saamatta jääneillä parillasadalla jurolla vuodessa jo rakentelisi vaikka mitä. Sitäpaitsi, se olisi tietenkin taas joku Philips. Mutta periaatteesta ja kurittanikin nahistelen tämän kisan loppuun.

Ei sillä, että mitään soitinta tarvitsisinkaan. Onhan minulla Blaupunkt.

Jälkipuheet

Soneran liittymissä on sellainekin vaihtoehto kuin 1000 tekstiviestiä perusmaksun (9,5E) hinnalla. Sopii hyvin tyttärelleni, joten otin sellaisen marraskuussa. Jossain tarjouksessa luvattiin MP3 levyjä soittava CD-soitin kaupan päälle jos liittymä on ollut käytössä puoli vuotta. Mitään soitinta ei tietenkään alkanut kuulumaan, joten soitin Soneran asiakaspalveluun toissa viikolla. Ensin kone kyseli minkälaisesta puhelimesta soitan ja sitten piti painella näppäimiä. Onko kyse matkapuhelimesta, internetliittymästä vai mistä? Muutaman painelun jälkeen pääsi kuuntelemaan taukomusiikkia ilmaiseksi ja aina välillä kerrottiin että olen jonossa. Lopulta pääsin läpi ja selvisi että lahja pitää noutaa samasta liikkeestä josta puhelin on ostettu. Sitä vaan ei missään sanottu ja eikä ilmoitettu. Liikkeessä kysyivät sopimusta jota minulla ei tietenkään ollut ensimmäisellä kertaa mukana. Toisella kertaa se oli mutta sopimuksessa ei sanottu sanaakaan soittimesta, silti se kelpasi ja myyjä kaivoi tiskin alta halpaakin halvemman soittimen johon oli painettu liittymän zerofourty -nimi. Olivat ryökäleet teettäneet Kiinan halvimmalla alihankkijalla lapsiorjatyövoiman avulla halvimman mahdollisen soittimen jossa ei ollut mitään äänensävysäätöjäkään. -no tärinävaimennus on ja kappaleiden esiohjelmointi.

Kampanjaedun arvo oli 99E. Melkomoinen guru on se joka saa tuollaisen soittimen myydyksi tuolla hintaa ja melkomoinen tyhmäke on se joka sen hinnan siitä maksaisi jos se olisi vapaasti myynnissä.

Tulet sinäkin yllättymään soittimesi nähdessäsi sitä eroa minkälainen arvo sille on kampanjassa mainittu ja mitä vastaavat liikkeen hyllyssä maksaa. Jos olisi oikein ilkeä alkaisi tinkaamaan ostoliikkeen hyllyltä hieman parempaa mutta halvempaa soitinta luvatun sijaan ja hyväntahdon eleenä lupaisi erotusrahat myyjälle itselleen.-no syytönhän joku Mustanpörssin kauppias on Soneran ilmoituksissaan mainitsemiin järjettömiin hintoihin.

Olen ottanut huomioon tämän qusetuksen mahdollisuuden ja siksi en ole niin kovin pettynyt vaikka en sitä peliä saisikaan. Mutta tapahan se on tuokin hankkia Soneralle rahaa, kun pitää soitella perään kymmenesti. Tosin en kiusallanikaan soita niiden liittymästä, hähä.

Huijausta, huijausta, Grrrrr!!!
Vaikka kaipa sitä on aina isommat pienempiään
vedättäneet (siis vain osa, eivät toki kaikki).
Vaikea se on pienen ihmisen lähteä taistelemaan
Soneraa tai muita sellaisia pääomahirviöitä
vastaan, vaikka olisi millainen Sancho Pancho hyvänsä aseenkantajana. Taikka edes peräämään
oikeuksiaan tai asioita, joista on vieläpä
sovittu ja jotka eivät toteudu.

Niinpä, tällaisena puolitoistametrisenä sitä on alituiseen muita pienempi ja siis automaagisesti vedätettävissä. Mutta me ei välitetä, ei. Me hankitaan vaikka isompia murheita, jossei muu auta.

Tai voidaan me vaikka vaan nauttia tuosta sinisestä taivaasta Blaupunktin soitellessa. Jep, se onkin parempi ajatus.

Itse odottelen kannettavaa CD-soitinta jonka voin noutaa DNA:n myymälästä heinäkuussa. Sen saadakseni tulee minulla olla laskuja 110 euron edestä (mikä on jo nyt kasassa). En odota Sonya enkä mitään hienoja säätöjä. Minulle riittää kunhan voin kuunnella työmatkapyöräillessä musiikkia nykyisen liikenteen sijaan. Olen liittymän vaihdosta todella tyytyväinen, puhelujen hinnat putosivat lähes puolella edellisestä liittymästäni ja kaikki kytykykauppavempaimet ovat todellakin vain ekstraa. Liikkeiden on toki lupauksensa lunastettava joten taistele ministereoistasi!

Nykyisin ei itse myytävällä tavaralla ole tarpeeksi arvoa, että se riittäisi yksinään kuluttajalle. Vaan aina on lisättävä jotain ekstraa.

"Hanki Emilia-liittymä, saat rinkan kaupan päälle!"
"Tilaa Hupsista-lehti, saat upean sykemittarin ja osallistut upeaan arvontaan!"

Koskakohan näemme mainoksissa, että kun ostaa kolme purkkia maitoa, niin saa ruisleipäpaketin samaan syssyyn.

Soitin myymälään taas kerran, että nyt olisi laskut todisteena. Ynseä myyjä käski soittamaan Soneran asiakaspalveluun ja pyytämään puheluerittelyn, jonka kanssa sitten menen sinne myymälään. Jotenkin minusta ei kuulu minun tehtäviini todistaa tätä asiaa vaan heidän kuuluisi todistaa, että miksei.

Siis jo 11 puhelua tämän tiimoilta ja odotettavissa yksi käynti ainakin ja luultavasti muutama puhelu.

Periaatteen aate on turha mutta lohduttava. On kuin olisi jotain, josta pitää kiinni vaikka mitättömissäkin olosuhteissa.

Jotenkin tuntuu, että kohta joku muu kännäri-isäntä saa minun vaatimattomat puheluni hoitaakseen.

Kun kerran Sonerasta kännykkäoperaattorina aikoinaan pääsin (niihin aikoihin, kun alkoi ihan oikeasti olla muitakin vaihtoehtoja myös pohjoisessa), en enää ikinä siihen puljuun rahojani laita jos jostain syystä ei ole ihan pakko (niin kuin vaikkapa laajakaistaliittymien kanssa vielä tällä hetkellä monin paikoin on). Ja näköjään tämä ehdottomuuteni tässä tapauksessa on ollut ihan fiksua: samanlaista asiakkaiden kus... lypsämistä se niiden touhu näkyy tämän perusteella olevan edelleenkin kuin silloin. Kaiken huippu on kuitenkin Soneran web-sivusto, jonka edessä kovinkin sissi turskahtaa itkuun: siitä ei edelleenkään ota pirukaan mitään tolkkua. Minä valitin siitäkin niille jo silloin vuosia sitten kännykkäliittymän vaihdon yhteydessä.

Sonera on aina ollut palveluhenkinen...

Kytkokaupoista puheenollen. Osataan sita toki muuallakin, Puolassa on jo pitkan aikaa saanut ostaa lehtia joissa tulee mukana uudehkoja DVD -levyja. Levyhupia saa kun kaupan kassalle lahjoittaa vaatimattomat 1,8 euroa. Noh. Kukaanhan ei niita osta lehtien itsensa vuoksi ja siita seurauksena joku kustantaja teki odotetun ja alkoi liittaa DVD:n yhden sivun suuruiseen julkaisuun joka keskittyy mainostamaan seuraavia lehden mukana tarjolla olevia DVD -elokuvia. Ilmeisen hyvalla menestyksella.

Jepjep, kun saan (huom. tulevaisuuten ja oikeassa olemiseeni uskovainen asenteeni) sen saakelin soittimen, vaihdan DNA:han. ja vaihdan tietenkin saman tien, jos en saa. Luotettavien lähteiden mukaan DNA:ssa vanhoja asiakkaita kohdellaan yhtä hyvin kuin uusia ja sitäpaitsi ystäväni iskä pitää siellä kaistat kunnossa. Tuen siinä samalla häntä ja iskää ja takaan laihaa leipää syövälle ystävälleni mahdollisen tukistipendin kotiväen toimesta.

Nih!

Pitää varmaan hankkia blaupunkti, tuntuu tekevän kutaa pehmoleluille. ;-) Oli nimittäin tämän päivän hupiannos siinä.

Martissa ei ole tommosta takahattutelinettä kajareineen muuta toimisikohan tuo, jos lastaisin Rekun ja sen kaverit vaan sinne autoon. Onhan siellä sen verran väkevät buusterit, että luulis.

Höh, mulla on Sonerasta hyvä kuva. Seitsemän vuoden jälkeen vaihdoin pois ainostaan hintojen takia. Tosin kakkoskännykässä on Sonera, koska silloin saan netistä ilmaisia viestejä. :)

Se puhelunerittely muuten maksaa kohtalaisesti noin jälkikäteen tilattuna.

No hintojen takiahan minä vaihdoin Soneraan, kun oli huikean paljon halvempi kuin Radiolinja ja sillä hetkellä oli tuo soitin vielä kaupan päälle, niin ajattelin, että menköön. Ei se kallis kuitenkaan ole. Aikoinaan vaihdoin samasta syystä Sonerasta pois.

Erityisesti ottaa päähän se, ettei vanhoille asiakkaille koskaan tullut niitä edellisempia liittymiä, paitsi jos itse ymmärsi mennä kysymään mutta siinä kohden ainakin minä jo olen niin suivaantunut, etten tosiaankaan kysele siitä firmasta. Oletan, että siitä minulle ilmoitetaab. Niinkuin DNA.

Minä sanoin Sinne soittaessani, että tässä tapauksessa se erittely ei sitten toosiaankaan maksa mitään, johon tyttö sanoi, että ei tietenkään. Se nyt vielä olisi puuttunut.

HIEMAN TYMPII KOKO PINSERI


http://wwnet.fi/users/veijone/

Tuossa osoitteessa oleva kenties maan vanhin blogi (toiminut lähes 10 vuotta) on pinserin top listalla

1108 (-20) Harri Veijonen (75) 100% 0.0

Siis ainakin tuhat ja sata blogia on edelläni
ennen pinseriä. Pinserin listalla pinseri tietenkin itse komeilee ensimmäisenä. Mutta katsohan vaikka


http://www.nedstatbasic.net/catalogue/top1000?id=3425664&country=FI

onhan sielläkin pinseri ja upeasti sijalla 47
729 päivittäisellä lukijavieraalla. Minulla ei pitäisi olla mitään asiaa tuonne edes 10.000 luetuimman joukkoon eikö niin, kun kerran en yllä
tuhannen listalle edes pinserin listalla.

Mutta siellähän se vaan on nimi Harri Veijonen ainakin tänään ja sijalla 20 yli 2200 päivävieraalla!

Niin että eikös olekin ihan paikallaan, että
näin kerjään kenkää koko pinseristä?

Meikäläiselle tulee saunalahti kohtsillään, ne kun tarjoaa sitä xtra-palvelua eli luuria lainaan suht sopuhintaan. Ja oma on vahvasti kierrätyskamaa jo.

Ilmaislahjojen perässä en ole kertaakaan liittymää vaihtanut, kärsivällisyys ei kestä näitä "ota liittymä nyt, saat vuoden kuluttua lahjan" -diilejä. Etenkin kun pitää vielä ottaa huomioon, että se "100€ arvoinen lahja" on yleensä elektroniikkaa, eli vuoden kuluttua arvo on korkeintaan kolmannes alkuperäisestä.

PS. Harri, hanki elämä. Ei millään pahalla.

Tuntuvat olevan kovasti kilpasilla liittymäkauppiaat, toinen toistaan edlisemmalta kuulostavia tarjouksia. Miten ne lopulta kaikki sitten kuitenkin osoittautuvat kalliimmiksi kuin annetaan ymmärtää.

Miten nämä kaiken maailman kylähullut kesän korvilla kaivautuvatkin koloistaan.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa