Muodollisesti pätemätön
Pullan ja sämpylän tuoksun herättämät kotinaisvaistoni heräsivät horroksestaan ja vaativat tulla kaivetuiksi esiin virkanaiskuoren alta. Virkanainen taipui nalkutukseen ihan mielellään, eihän hänkään voi pullantuoksua vastustaa. Niinpä tehokas virkanainen kaivoi kätevien koneiden kätköistään leipäkoneensa, siinä nyt ollut aikaa ryhtyä mitään sämpylöitä pyörittelemään. Hän latasi aineet koneeseen ja lähti hakemaan fillariaan huollosta [jos nimittäin ihmettelitte, miten nyt yhtäkkiä alkoi vettä sataa]. Polkaisi kotiin ja totesi, että vielä yli kaksi tuntia odotusta. Ei mikään pikapulla. Tuoksu alkoi leijailla siitä puolentoista tunnin päästä ja lopulta kone piippasi äänekkäästi urakkansa loppuunsuoritusta. Ja mitä näin kaiken sen veivaamisen jälkeen: pieni neliskanttinen koppura, joka ei tahtonut irrota astiasta. Viimeksi leipä muistini mukaan oli kyllä runsas ja möyheä, pursusi koneen kanteen kiinni ja aiheutti palohälytyksen. Mutta tämä oli kyllä jo liioittelua. Aivan, olisi pitänyt tarkistaa se kuivahiivan päiväys, joka oli parasta ennen kuin eurot olivat hintalapussa.
Muodolla on väliä, leipäkoneleipä ei ole muodollisesti pätevä. Koneleipä ei edes maistu yhtä hyvälle, ei ole vanhan mallisen väärtti tämä neliöleipä, minkä seikan myös huomasivat aikanaan lähes kaikki leipäkoneen hankkineet. Koneet työnnettiin vähin äänin alakaappien takanurkkaan tai kannettiin kirppareille, joista sieltäkään ne eivät kelleen kelvanneet. Mutta kyllä sillä pitsa- ja sämpylätaikinan pyöräyttää ketterästi. Kun vaan viitsii pyöritellä sen manuaalisti pellille. Miksikähän ei neliö muuten maistu samalta, onko se vaan se, että leipä on väärän mallinen, olisiko se pyöreänä parempi, tai edes lieriönä. Meneekö silmän välittämä neliskantikas kuva lyömään makuhermoja ällikällä niin, että suu ei ymmärrä syövänsä samaa leipää kuin jos olisi vaivautunut pyörittelemään sen pellille uuniin. Ei tämä vielä mitään, konemaisen kantillinen pulla se vasta onkin outoa pullaa [kokeiltu on]. Ja rusinaleipää. Ja ruisleipää. Ja omenaleipää. Nyt taas muistin, miksi kokeilut eivät johtaneet sarjatuotantoon.
Onkohan se tämä villi mielikuvitukseni, joka tuntee vankiutuneensa, kun se muottiin tai sääntöihin tai raameihin likistetään, kun valmiiksi valituilla sanoilla pitäisi kirjoittaa, kun ohjeet ja määrämitat ja esitäytetyt lomakkeet ahdistavat. Jotenkin lomakkeiden kentät on aina liian pieniä ja valmiiksi määritellyt kirjemallit, marginaalit, rivivälit ja fontit tuntuvat vievän luovuuden ja hengen lennon. Kyllä omilla sanoilla on helpompi kirjoittaa kuin toisen sanoilla. Omaan tahtiin, omalla tyylillä ja omalla ajatuksella ajatellut asiat ovat helpompia ajatella.
Asian voi käydä toteamassa vaikka Nokturnon runopalapelissä, jossa Miia Toivion runon Runo sanoista voi koota oman tuotoksensa tai ihmetellä muiden saannoksia.
Jälkipuheet
Näin lomakkeiden yliesierikoisetsivänä olen usein pohdiskellut sitä, että kuinka niistä voi tehdä niin moniselitteisiä. Vaikka koulutusta on tullut tupsahtanut - minua on aina haukuttu laiskaksi vaan ei hitaaksi - ei lomakkeen täyttäminen ole niin helppoa kuin tohtorin silinterin (mistä se jänis sinne aina ilmestyy?).
Siis minä en osaa täyttää lomakkeita oikein. Normaalivirheet ovat luku sinänsä. Mutta. Tunkee vastustamaton halu kirjoittaa reunaan lisäyksiä, vaatia avovastaustilaa, pohtia luukun todellista merkitystä, etsiä tunnistemerkintöjä ja niin edelleen. Usein kyselen tuntemattomalta kyselijältä motiiveja. Ja kysyn miksei tätä kysytty tai selitetty. Joskus on selitettävä oma vastauskin. Eikä koskaan ole tullut palautetta!
Muodolla on tosiaan väliä! Ehkä leipäkoneen sijasta kannattaisi hajustaa koti synteettisellä paistuvan leivän tuoksulla ja käydä leipä lähileipomosta. Kyllä neliönmallinen leipä on surullista katsottavaa. Mieli halajaa lapsuuskesiin ja kummitädin leivinuunissa paistamaan, oikeaan, vanhanaikaiseen happamaan ruisleipään, jossa oli muodot ja maut kohdillaan. Tai ehkä se olikin maalaistalo ja jaloissa pyörivä kissa jotka tekivät leivästä vieläkin parempaa, mene ja tiedä. Kokemuksella on väliä!
Lomakkeiden kentät on liian lyhyitä ja jostain syystä laatikon kysymykset yllyttävät kirjoittamaan sen liian pitkän vastauksen vielä väärää laatikkoon, jonka huomaa vasta lomakkeen lopussa, kun kentät ja pyynnöt eivät täsmää. Ja missä on yksiselitteisyys, missä selitykset ja määritelmät. Sedis, tunnen tuskasi. Minusta jänis sopii hattuun somasti.
Mummon kissa ja paahtava leivinuuni ja kauniin pyöreät rapsakkakuoriset leivät. Marjut, olet niin oikeassa. Kokeilen seuraavalla kerralla kaupan pakastealtaan esipaistettuja kanelipullia. Miksei myydä tosiaan hajustetta, ei lihottaisikaan niin.
Kotileipä on aina kotileipä - ei kai sen muodolla ole väliä.
Eläköön leipäkoneen uusi tuleminen ;)
Tuotostani kotileipäisempää ulkonäköä tuskin on. Sitäpaitsi se ei maistunut hyvältä, liekö syynä terveysinnoissani mukaan sotkemani kauraleseet. Maistui lähinnä hevosen eväältä. Tai mistä minä tiedän, mitä se maistuu. Mutta siitä elokuvien kaurapussista hevosen turvalla päättelen.
No, voe tokkiisa. Siispä kaupan Kotiuuni-altaalle kipinkapin, mars mars ;)
Niin. Kotipullan, -ehkä leivänkin tuoksua itseasiassa myydään, esansseina tuikkukynttilän lämmössä höyrytettäväksi. Jos joku on joskus myymässä asuntoaan niin kannattaa tuoksuttaa huusholli ylt-ympäriinsä. Uusi omistaja sitten myöhemmin kertoo onnellisena tupareissaan, kuinka hän vain jotenkin tunsi olonsa niin kotoisaksi juuri tähän asuntoon astuttuaan. Ruisleivän tuoksua voi myös mieliin palauttaa laittamalla tilkkasen olutta kuumalle sähkölevylle.
Muistilokerosta tulvahtaa myös ryöppy nostalgian papanoita. Mieleen palautuu huivipäinen emäntä touhuamassa kuuman tiiliuunin äärellä. Pieni kyynel tirahtaa tuolloin silmäkulmaan. Muistelun kultapapana on se miten juuri reikäleivän reiän oma äiti teki oman lehmävainaan sarvesta tehdyllä sabluunalla. Ensin leipä oli taputeltu littanaksi kämmenellä ja haarukalla pistelty nopealla liikkeellä juuri tarkalleen kymmenen pistosta koristeeksi ja kohoamisen parantamiseksi. Oi noita aikoja silloin lapsena ei tunnettu kvartaalia muussa kuin leivän palasessa. Se mitä runsas tuoreen ruisleivän syönti sitten aiheutti iltasella, on syytä visusti pitää muistinsa takakammarissa ja laittaapa kammarin ovi vielä leikeriin.
-hassua että reikäkin on tärkeä muisto, sehän on antimateriaa
Tuota pullantuoksun levittämistä myytäviin asuntoihin lie käytettykin. Saattaisi tehota minuunkin, eikös sitä ole ihan tutkittu, ettei ihan Jaappanissa jo käytettäisi työpaikoilla vireyttä lisäämään tuoksuja.
Hellyttävintä, mitä pitkiin aikoihin olen lukenut: oman lehmävainaan sarvesta tehvyllä sabluunalla aikaansaatu antimateriallinen muisto. Ei ole monella tuollaista nuistoa hellittävänä.
Minun mummoni paistoi ne reiät lapsille, ei parempaa herkkua ole.
Minunkin mummuni paistoi reiän leivät lapsille. Leipä oli satakuntalaista kakkoa (siis vaaleaa hiivaleipää), ja reiät tehtiin sarvella, jonka toisessa päässä oli piikit leivän pistelyä varten. Ah, kuuma kakko (tai siis se reikä), joka halkaistiin ja väliin laitettiin voita. Kyllä, voita - kevytlevitteistä ei silloin ollut vielä tietoakaan. Eikä Florasta! (NIIN vanha minä olen.)
Ihanaa, että on muitakin erikoistapauksia, joiden asioiden käsittelemiseen eivät lomakkeet sovi. Luulin olevani ihan yksin yksinäinen.
Äh, siis leivän reiät...
Aikanaan kun keliakiani todettiin, sanoivat kaikki paremmin tietävät, että nyt sinun ON aivan PAKKO hankkia leipäkone, sillä eihän siitä gluteenittomasta leivonnasta muuten tule mitään, taikina kun on sitkon puutteessa vailla kaikkia vaivaamisominaisuuksia. Kaikilta näiltä paremmin tietäviltä tuntui löytyvän alakaapista kone, jonka he olisivat olleet valmiit edullisesti tutunkauppaa minulle myymään.
Jo kolmen vuoden ajan olen - vaihtelevalla menestyksellä - osoittanut heidän tietonsa vääräksi.
Oi ihanaa, satakuntalaista mummun tekemää kakkoa. Ja oikeata voita päällä, tietty. Oikein vesi nousi kielelle. Sitä ei kyllä mikään kaupasta ostettu tai edes itse pyöräytetty leipä päihitä.
Nyt vaikuttaisi siltä, että huomenna Helatorstain vapaa käytetäänkin useassa kodissa leivän leivontaan. Ja ne loput, jotka eivät leipiä paistele, saavat kärvistellä rappukäytävässä leijailevassa ihanassa tuoksussa. Eivätkä pääse edes kaupan pakastealtaalle huomenna.
Leipä on parasta parin tunnin ajan paistamisesta, niin kauan, kun voi (nimenomaan voi) sulaa leivällä. Ja sellaistahan ei saa kuin itse tekemällä.
Pitäsköhän soittaa porukoille? Koskahan sinne kerkeisi? Tekisiköhän äiskäpuoli mulle leivinuunissa vähän leipää? Niitä ruisleivän reikiä! *menee etsimään puhelinta*
Ruisleivän reikiä voi ostaa palttoon nappeina. Tosin ne ei ole tuoreita mutta ei ne vastapaistetutkaan kauan ole. Voihan niitä vähän kastella ja panna uuniin, tulee hyvä tuoksu ja hetken voi kuvitella niiden olevan tuoreita.
Nimim. On sitä meilläkin penniä venytetty
Ja mä just tulin kaupasta! Et sitten aikasemmin sanonut. :P
Ajattelin, että soitit porukoille ja menit syömään äitipuolen leipää.
Ne asuu tuolla kaukana savossa. Soitin kyllä äippäpuolelle...tarvii parsimislankaa kun villareihin tuli reikä. :)
Se kahdeskymmenes muuten taisi tulla Turistilta.
On muuten äippien päivä tulollaan mutten tiiä koskeeko se myös puolikkaita. Ehken se on sitten persoonakohtaista.
Niin taisi tulla tai sitten marginaalilta, blogilistan laskuri pissii. Se väitti 19 senkin jälkeen kun se oli huomioinut Turistin. Huono matikkapää.
Äippäpuoli saisi olla äippäni, jos minulta kysyttäisiin. Ajattelin olla tyly ja onnitella vain puolikasta.
Missä on henkinen koti, siellä on äippä, oli se sitten puolikas tai kokonainen.
Kiitos, vihdoin lupa tuntea näin.
Itsehän sinä olet itsesi ainoa luvan antaja. Ehkäpä muut ihmiset eivät odota sinulta kuin sinua. Ihan vaan Sinua, ilman painolasteja.
Ei aina tunnu sille. Nytkin joka paikassa mainostetaan miten täydellisiä äidit on ja miten jokainen äiti ansaitsee kukkansa... Eikä siskokaan tykkää kun en tykkää äidistä.
Vaikeita juttuja. Minä olen sen silleen ajatellut, että minä teen äidin mielen hyväksi, vaikka vähän, vaikka se minusta nyt ei niin ihmeellistä olekaan. Se äitien päivä. Mutta jos pienellä saan toisen hyvälle mielelle, niin eihän se minulta paljon pois ole.
Tulee siitä ainakin itselle hyvä mieli. Siis jos ei koe sitä nöyristelynä. Mutta sen voi välttää, kun ajattelee tekevänsä hyvää eikä alistuvansa normeihin ja oletuksiin.
Niin no niin. Jos äiti olisi yhtään fiksumpi yksilö niin ei minun tarvitsisi edes pohtia tälläisiä.
Vaan empä minä mitään viestiä äitille edes äitienpäivänä laita, en laittanut jouluna, en uutenavuotena, en hänen synttäreillään, pääsiäisenä, vappuna enkä minään muunakaan. Itsehän tuo valintansa teki.
Äitipuolelle voisin laittaa tekstiviestin. :)