« Prinsseistä ja prinsessoista | Pääsivu| Soolo »

Välittämisellä on väliä

Minun unelmani on herätä jonain aamuna siihen, että kaikki maailman ihmiset olisivat yhtäkkiä alkaneet välittää kanssakulkijoista ja päättäneet toteuttaa hyvän kierrättämistä. Jokainen tekisi vaikka yhdelle ihmiselle jotain hyvää joka päivä. Omaan nilkkaan se osuisi ennemmin tai myöhemmin.

Jospa aloittaisi vaikka auttamalla Elinaa toteuttamaan unelmansa.

Jälkipuheet

Kiitos! :)

Olen ihan varma, että sinä olet tehnyt jollekin hyvää, joten sehän vaan kapsahti sinne takaisin.

Todella miellyttävää lukea tällaisia ajatuksia. Pistetäänpä porukalla kyynisyydenpoistotalkoot käyntiin.
Ja kyllä se joskus omaankin nilkkaan osuu, jos on toisille ystävällinen ja tekee hyviä asioita. Sellaisesta on jopa kokemusta, täällä sivussakin. Kaikesta ei tarvitse edes saada rahaa.

Kimppu keväisiä kukkia tästä ajatuksesta.

Muuten, lauantainen Hetki- kirjoituksesi oli huiman runollinen. Lisää sellaisia, jos saa kainosti pyytää. Runollisuus on kaunista.

Kiitos. No niin nythän se heti nähtiin, että toimiihan tämä. Sinä pelastit iltani ja uskoni, ja teit minulle hyvän mielen.

Runolliset hetket tulevat, kun tulevat. Toivottavasti pian.

Haluaisitko tehdä lisää hyvää?
Käykää tutustumassa siskoni lopputyöhän osoitteessa http://koti.mbnet.fi/bigevil/provocations/ ja laitakaa siitä palautetta hänelle maililla hanna_olenius@yahoo.co.uk . Hän tulisi varmasti iloiseksi tästä.

Done :)

mea: Olen mää varmaan joo, mutta arvaa muistaako mitään yltiöhienoa näin äkkiseltää. :)
/me on ihan vaivaantunut ja pyörii tuolillaan ees taas...

Mainitsemasi elokuva on koskettava esimerkki kuinka pienestä asiasta (ihmisestä) voi kasvaa jotain todella suurta (hyvyyttä).

Kysymys kuuluu: haluammeko olla naiveja idealisteja vai kyynikkoja?

Onnettomat vaihtoehdot. Voisihan sitä kokeilla olevansa idealistininen kyynikko. Pieni kyynikko asustaa joka tapauksessa joka ihmisessä, kysymys kuuluu, että voisiko siitä huolimatta joskus kokeilla jotain ihan muuta kuin kyynikko sanoo.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa