Niin. Ihmisen konstruktio on monimutkainen ja vaikuttaa monella tapaa paremmaksi tehdyltä kuin keinotekoiset koneet. Hampaista löytäisin suunnitteluvirheen. Ne uusina reikiintyvät helpommin kuin keinomateriaali ja miksei niissä ole samanlaista uusiutumisprosessia kuin jyrsijöiden hampaissa on? Tarvitaanko oikeasti hermoakaan hampaan sisässä? Jos se poistetaan hampaasta tulee tunnoton mutta entäs sitten, onhan leukaluussa tunto. -no ehkä reikiintymisen huomaa paremmin kun hermo antaa siitä indikaation ajoissa. Joskus ihmiset kyselevät toisiltaan mistä aistista he luopuisivat jos yhdestä pakko olisi. Useimmat valitsevat hajun. Taitaapa siinä mennä makukin samalla osittain ja se on aisteista ehkä huomaamattomin. Tuontyyppisiin typeriin pohdintoihin suoraviivaiset ihmiset vastaavat että en luopuisi mistään ja kiertävät näin aistien kilpailuttamisen. Tuossa listassasi rinnakkain oli loisinta ja symbioosi.Useimmat pitävät loisintaa pelkästään negatiivisena asiana ja symbioosia positiivisena. Ehkä elämän ylläpito perustuu kuitenkin kauhun tasapainoon, pelkällä symbioosilla elämä lisääntyisi liikaa ja tarvitaan loisintaa joka pureutuu heikompiin ja karsii ne ensimmäiseksi. Eräs järvessä elävä loinen kyllä pitäisi palkita keksintösäätiön apurahalla. Sen target on lintu mutta siihen päästäkseen sen on mentävä ensin kalaan. Kalassa ollessaan se saa kalan käyttäytymään itsetuhoisesti ja liikkumaan aivan veden pinnalla.Vasta kun lintu on syönyt kalan loinen pääsee munimaan ja munat taas pääsevät takaisin veteen linnun ulosteen kautta. -monimutkaista, olisikohan ollut helpompi kuitenkin munia suoraan veteen?

Hampaat ovat suunnitteluvirhe. Onhan monia muitakin ihmisen osia varakappalein kehossa. Tosin sydäntä ei ole, vaikka se on niin tärkeä. Selkeitä puutteita.

Olen muuten joskus joutopäissä pohtinut tuota aistin luovuttamista. Hajuaistin poisto veisi myös maun mutta veisikö maku hajun. Hajuaistilla pääsääntöisesti ei tee mitään mutta varoittaahan se joskus vaarasta. Jos ei olisi makuaistia, niin ei tulisi syötyä liikaa. Nakö ja kuulo ovat kuin pesukone ja jääkaappi, ei niistä voisi luopua. Maun siis antaisin pois.

Tuon järviloisen tarina on mielenkiintoinen: täytyyhän sillä olla joku tarkoitus. Sentään kala heittää henkensä moisen loisen takia. Aika haavoittuvainenkin systeemi on, entäs jos lintu ulostaa maalle. Miksei tosiaan muni suoraan veteen. En näe muuta hyötyä kuin kalojen harventaminen mutta liekö se olisi helpomminkin hoidettu.

Kyllähän ne ihmisen hampaatkin uusiutuvat, vai mitä varten luulet maitohampaiden putoavan suusta?

Ihmiset eivät vain ymmärrä kuolla pois ennenkuin hampaista aika jättää; niistähän lukee parhaiten evoluution (tai minkä hyvänsä korkeamman tahon) ihmisille tarkoittaman elinkaaren. Viimeistään siinä 30-40 ikävuoden välillä itse kukin voisi tehdä elämälle palveluksen ja kuolla pois hampaidensa seuraksi.

Ja pakkohan mun on itse asiaankin puuttua: ähäkutti, mitä minä sanoin. ;)

En garde!

On niissä silti suunnitteluvirhe, ihan liian aikaisin putoavat pois. Maitohampaat voisi pudota vaikka tuossa kolmikymppisenä. Tosin olisi epäuskottavuus lähellä uraohjuksella, kun yrittäisi asiaksta vakuuttaa hampaatomalla suulla. No, ehkä se on sitten ajateltu oikein.

Edellisessä työpaikassani uusi ja nuori, kuinkas muuten, innokas konttoripäällikkö ilmoitti ensitöikseen, että kaikki alle nelikymppiset joutavat pois. Kun herra itse aikanaan ylitti tuon maagisen rajan tuli tutuksi kansalaisten pitkä muisti. Jos hammassääntö tulisi voimaan, solmisin kiireesti lämpimän suhteen Kalleen, joka pitäisi hampaani elossa hamaan tappiin saakka.

Mutta eipä laitettu väkäsiä ja kaadettu onkaloon myrkkyä.

Touche.

Ollaanpas sitä nyt sfääreissä siellä. Huutelenpa täältä alhaalta kuitenkin jotain välihuomautuksia:

Ihan kiusallani neljänkympin ylittäneenä elän.
Syön karieksen turmelemin mutta paikatuin hampain, kuljeskelen kolottavin mutta vielä taipuvin nivelin.
Haaveet on enimmäkseen jääneet toteutumatta, mutta mitä sitten.
Pitää elää, hiplotella, kirjoitti Veikko Huovinen. Tosin hammassäryn iskiessä hiplottelu voi olla vaikeampaa. Mutta kyllä se siitä.

Se on katsos välillä tämmöistä tämä naisen elämä. Sfääreissä joskus, toisen kerran eli useammin ei. Eihän sitä nyt ihan noin kirjoitusteknisestikään voi heti pudottaa kerralla kamaralle vaan hiplotellen.

Haaveet on jääneet toteuttamatta ja siksipä niiden paidan helmasta ottaisikin kiinni ennen kuin menevät muiden haaveiltavaksi.

Vai liekö tämä juurihoidon jälkitilaa, lohtuhaaveilua, ettäedesjotainiloa.

Joku haave menee ohi, mutta niitä tulee kyllä uusia, erilaisia ja jopa toteutettavissa olevia, joskus.

Niitä odotellessa ettäedesjotainiloa -haaveet on hyviä. On niiden kantamana jokunen inha iltapäivä tullut ohitettua.

Onhan se niinkin niin, että jos kaikki haaveet olisi toteuttamiskelpoisia, sen tekisi ja jossain vaiheessa saattaisi loppua haaveiltava. Ja sellainen elämä ei olisi kuin kaunis kuori, mikä aika monen mielestä on kylläkin ihan riittävä. Mutta ei se riitä.

Mielikuvittelu on yksi rakkaimpia harrasteitani.

Voi avant-garde vieköön. Tähän asti olen onnistunut väistelemään sanaista säilää, mutta johan alkaa iskuja ropista perille asti oikein urakalla. Nimittäin minun on allekirjoitettava myös mielikuvaharjoittelun tärkeys ihmiselle. Maailma olisi paljon tylsempi paikka ilman hyvää mielikuvatusta.

Mutta mitä muutakaan voi odottaa ihmiseltä, jonka nuoruuden sävähdyttävimpiin musiikkikokemuksiin kuului Aerosmith:n Dream On.

Kuullapa kerran Sediksen laulavan karhealla äänellään ko. kappaleen kertosäettä, siinä olisi ikuisuushetkeä kyllikseen.

Sillävälin itse kukin voi nauttia mielikuvitusystävänsä laulamana seuraavista säkeistä.

Sing with me, sing for the years
Sing for the laughter, sing for the tears
Sing with me, if it’s just for today
Maybe tomorrow the good lord will take you away

Dream on, dream on, dream on
Dream yourself a dream come true
Dream on, dream on, dream on
Dream until your dream come true
Dream on, dream on, dream on...

Eikä tuosta löydy yhtään sikaa säkissä.

Anna mä arvaan, Salmi on ryhtynyt anonymffiksi?

Mielikuvaamataito oli jo vaahtosammuttimen kokoisena pikku-Mealla hallinnassa ja sinnikkäästi hän piti taidostaan kiinni jalostaen ja viilaten taitoaan äärimmilleen, keräten elämyksiä, kuviteltuja ja toteja, värittämään kuvaamataidonnäytteitään. Kunnes eräänä päivänä päätti perustaa intternettiin blogin, jossa kertoisi mielikuvitteellisia tarinoita kuvitteellisen Mean mielikuvituksettomasta elämästä.

Tarinalle on mielikuvituksellinen loppu suunnitelmissa.

Sediksellä on muuten kaunis, kuulas, polvet notkistava ääni ja niin vallattomat silmät. Ah ja voih. Siis oikeasti.

Noh, pieleenhän se taas meni. Jos totta puhutaan, niin saattaa hyvinkin olla niin, että Salmi on vain mean alter ego, joka on syntynyt puhtaan mielikuvituksen voimasta tänä markkinatalouden raakana aikana kasvattamaan blogin vetovoimaa ja tarjoamaan haastavaa sisältöä monitulkintaisilla kommenteillaan.

Tai sitten ei, koskaan enää ei voi tietää, sillä epäilyksen siemen on jo kylvetty. Ja se mitä internet sanoo on tosi.

Ja mitenkään asiaan liittymättä totean vielä, että skitsofrenia tekee hyvää mielikuvitukselle.

Jos oikein totta puhutaan, ja mehän puhutaan mielikuvituksellisen totta, niin Salmihan on oikeasti Mean vuokraisäntä, joka on siis se Leksa Levoton. Me keksittin tää jäynä, kun itselleen on niin nolo kommentoida. Ja kaikkihan jo Leksan tunsi. Siis tämä Salmi on Leksa. Leksa P. Salmi.

Mutta oli tässä puolensa, tässä niinku löysi oman miehisen testosteroninsa. Sitä ikään kuin oppi jotain. Niinkuin vähän peruuttamaan.

Sitä paitsi, tällä tavalla en koskaan lakkaa hämmästyttämästä itseäni. Koskaan en tiedä mitä seuraavaksi aion sanoa.

Paitsi että välillä tulee se sellainen olo, just vähän niin kuin peruuttaisi. Siis se bon voyage -olo, että ihan kuin mä olisin ollut täällä joskus ennenkin.

Mä en yhtään tiedä, mitä mä voisin enää sanoa itselleni, tässä vaiheessa mielikuvitukseni tekee tenät.

Ja on tässä sekin ongelma, että ei saa päätetyksi, että kumpi sanoo sen viimeisen sanan.

Veit jälleen jalat suustani. Meinasinkin jo sanoa, että tämä alkaa toistaa itseään, joten eiköhän me lopetetä täältä tähän.

0/

Niinhän sitä voisi äkkiseltään luulla lopettavansa. Vaan annas olla, sitten iskee juurihoito, hammassärky ja luihin ja ytimiin asti ulottuva tulehdus.

Seuraavaksi sitä ollaankin repimässä hampaita suusta (voi näihin ei antibiootit tehoa ollenkaan) ja pala luuta painikkeeksi.

Ja kaikki vain siksi, että tupelo hammaslääkäri koukkuineen ja myrkkyineen onnistui punktuoimaan hieman liian syvälle (tunnetaan myös nimellä poskiluu).

Nyt tästä enää puuttuisi, jos joku löytäisi "paha uskonto" -nimisen punk-bändin kappaleen "leukaluu".

"Sä astut sinne sisään,
tuon tutun hajun tunnistat.

Istut odottamaan
sut sisään huudetaan.

Silloin hiki otsaan tirskahtaa
ja jalat alkaa vispata.

...

Se istuttaa sut tuoliin
repii auki leukaluun.

Laittaa suuhun jotain
ja alkaa porata.

Silloin hiki otsaan tirskahtaa
ja jalat alkaa vispata.

Eripari juu on leukaluu
Eripari juu on leukaluu
Eripari juu on leukaluu
Eripari juu on leukaluu
Eripari juu on leukaluu
...
"