Silloin kun Reiska joskus liiallisen alkoholikohtauksen saatuaan ei voi ajaa aamuisella jonnekin mentäessä, joudun väkisten pakottautumaan rattiin. Ja taatusti aiheutan tuskia sekä Reiskalle että muulle liikenteelle. Jotta tuttu on fiilis.

Sen sijaan yksin ajellessa, kun kukaan ei ole arvioivalla silmällä tuijottamassa ja kommentoimassa (vaikkei sitä teekään, mutta riski on olemassa ;-), niin johan sujuu ajaminen ja liikenne luistaa. Taitaa olla se suurin vika tuolla korvien välissä.

Mutta minullapa ei enää ole ajokorttia, pesin sen vaaleanpunaisen pahviläpyskän kaksi kertaa enkä ole hankkinut uutta. Seuraavan kerran kun ratsiaan joudun, loppuu ajaminen siihen. Ja hyvä niin, sekä minulle että kanssa-autoilijoille.

Ettäkö sielläkinkö sama oireyhtymä. Olisikohan Varassuolla kurssia naisille "Löydä sisäinen autoilijasi miehen vierellä". Joku vääräleuka nyt tietysti ajattelee, että me vaan kuvittelemme yksin ollessamme todisteettomasti ajelevamme paremmin mutta eihän se nyt niin mene, kai me nyt itse tykönämme pelkäämme siinä kuin mieskin niitä vaaratilanteita ja tunnistamme, että vastaavia tilanteita ei yksin ole.

Vai pitäisikö hakeutua kurssille "Itsearvioinnin kautta rehellisyyttä asenteeseen."

Älä välitä, nuorena tuli joskus esiteltyä ns. kuskintaitojaan kyytiin erehtyneille kauniimman sukupuolen edustajille, ja he pelkäsivät varmasti enemmän kuin Mies vieressäsi. Joku sanoi ääneensäkin, että "siitä ei hyvä seuraa kun jätkät näyttää ajotaitojaan".

Hyvä tietää, että Mansesterissa on joku huomaavainen kuski, jos vaikka sattuu kuljettua läpi joku kerta.

Tuo liikenteessä kiittely on kaks'piippuinen juttu: onhan se kohteliasta ja mukavaa, mutta kun tilan antaminen [ja esimerkiksi suojatien äärellä pysähtyminen, kun jalankulkija on jo sille astunut], pitäisi olla ihan itsestään selvä järkiseikka. Sama jos kiittäisi aina erikseen siitä, että ympäröivät ihmiset käyttävät kävellessään silmiään ja järkeään eiväkä yritä tunkea ahtaasta oviaukosta samaan aikaan tai kävele päin tahallaan.

No, minä nyt en tietysti edes tajua mitään ympäröivästä maailmasta liittymissä ja kiihdytyskaistoilla. Vain sen, että hengissä selvitty taas tähän asti. Joten kokonaiskuvani liittymistapahtumasta on rajoittunut subjektiiviseksi eikä ymmärrä, miten siinä ehtisi vielä ympärilleen vilkuttelemaankin :)

Tervetuloa Mansesteriaan Sivustakatsoja, lupaan säilyttää ja jalostaa kohteliasta liikennekäyttäytymistä. Mies on aika harvoin kyydissä, joten pelkoa torspo-Measta ei juurikaan ole.

Tottahan se on, että kohteliaisuus liikenteessä pitäisi olla yhtä itsestään selvää kuin toista päin kävelemisen välttäminen. Mutta kun se ei ole. Ne harvat autoilijat, jotka kättä heilauttamalla huomioivat toisen huomioimisen kannustavat vaan kummasti tekemään sitä vastakin. Minä heilauttelen kättäni kävelijänäkin autoilijoille, jos he eivät aja päälleni suojatiellä.

Pitäisikin tosiaan ryhtyä kiittelemään myös niitä, jotka eivät Hämeenkadulla kävele päin. Jostain syystä nimittäin minä olen aina se, joka sielläkin väistelen ja kun koemielessä en sitä joskus tee, niin päinhän ne kävelevät. Ja ovat sitten vihaisia. Mikä minusta tekee sen, jonka vain oletetaan väistävän? Miksei kaikki väistä kaikkia? No joo, kyllähän minä sen tiedän. Koska sellaistahan se elämä on. On Päinkävelijöitä ja Väistäjiä, on torspoja ja kohteliaita, on kiittämättömiä ja huomaavaisia.

Minulla on ilmeisesti aina ollut allani niin huonosti kiihtyvä kosla, etten muuten ole uskaltautunut lähteä rekan ohi muuten kuin silloin kun ne selkeästi antavat vinkkarilla merkin. Sitten olen ylpeänä vinksauttanut takaisin (isoilta pojilta olen oppinut).

Mutta muuten en kyllä uskalla kiittelemään, pidän kätöset ratissa.

Sen kurssin nimi voisi olla "turpa kiinni kun akka ajaa" ja se olisi suunnattu niille vieressäpelkääville... ;-)

Hmm. Hyvä pointti sinänsä, eivät kaikki väistä, Hämeenkadulla nyt eivät ainakaan. Minussa tuollainen vain herättää sellaisia ajatuksia, että otan amerikkalaisen jalkapallon varusteet niskaan joku päivä ja kävelen minäkin mistä itte haluan. Ei siis suinkaan mitään kohteliaisuusreaktiota.

Miks kaikki muut ei tajuu?

Tuttu tunne, en minäkään uskalla rekkoja ohittaa. Paitsi moottoritiellä. Tässä yhdellä reissulla perääni liimautui tappajarekka, joka tuli kuin tyjästä ja roikkui takapuskurissa kiinni, aivan liki. Pelistä näkyi vain maski. Meni sitten ohi sopivaksi katsomassaan paikassa ja häipyi horisonttiin.

Mutta annapa olla, tie muuttui moottoritieksi ja Meabiili meni vuorostaan ohi. Mieleni teki vilkutella mennessäni mutta en sitten viitsinyt, kai sitä korpesi muutenkin ihan riittävästi, kun pieni auton kottero ohittaa.

Valojen vilkauttaminen tuntuu mukavalta. Sitä en olekaan vielä tehnyt. Tosin en ole kyllä paljon ohitellutkaan.

Mies ei taida tuota kurssia tarvita, joistain vaaratilanteista olen kuullut vasta jälkeenpäin. Sanoi pelänneensä mutta silti oli hiljaa. Loistava yksilö. MMM-tasoa, sehän on jo aiemminkin todettu.

Niinpä Laura, miksi meitä toisia päin aina kävellään. Muutaman kerran olen kovettanut mieleni ja olkapääni ja kävellyt asenteella "minähän en väisty, jos et sinäkään" ja PAM.

Tämä on erittäin mielenkiintoinen ilmiö.

Viimeinen kyyti pelkääjän paikalla edusti juurikin kuvatunlaista tapahtumaketjua. 2km:n matkalla vaimo oli ajaa yksisuuntaista väärään suuntaan ja päin punaisia sekä kerran auto oli lähteä käsistä. Kyllä siinä sormenpäät valkoisena puristelin penkkiä.

Silti se vain aina tuntuu ehjänä tulevan Alfalla omilta reissuiltaan. Voihan se olla, että oma läsnäolo vain sekoittaa koko pakan ja muulloin ajo sujuu vaimolta mallikkaasti.

Tässä on jollekin selvästi tutkimuksen paikka.

Ja niistä liittyjistä. Itse tykkään antaa sopivasti tilaa liittymistä tulijoille, mutta yleensä tuosta saa juurikin Valtaväylällä osakseen muiden (lähinnä keski-ikäisten miesten) kuskien osalta tööttäilyä tai muuta temppuilua. Onkohan se nyt niin hankalaa, jos joutuu vähän itse laskemaan nopeutta, että kaveri pääsee myös sinne Valtaväylälle, koska kyllä siellä tiellä sitten tilaa riittää, kun sinne vain on päässyt? Ilmeisesti se koskee näiden edellä kuvattujen kuskien egoon liikaa.

Kyllä se niin, että Miehen läsnäolo, vaikka kuinkakin kohtelias ja hiljainen on, sekoittaa naisen pään ja ajatuksen niin, että ei osaa ajaa normaalin kykynsä mukaan. Olen mieltänyt ilmiön juontuvan liiasta yrittämisestä.

Arvaapa vaan, millaisia reaktioita lieväkin hidastaminen herättää, kun auto on pieni ja viestittää olemuksellaan kuin huutomerkki, että ratissa on Nainen.

No mutta, mikä voisikaan paremmin lämmittää raivopäisen kuskin mieltä kuin matkustajan paikalta tai suorastaan takapenkiltä kuuluva sydäntä riipaiseva kirkaisu. Siinä vaiheessa kun itsekin säikähtää sydäntä repivää ääntä tietää todella onnistuneensa. :)

Eikä siihen yleensä tarvita kuin kaasupoljinta.

Oma suosikkini on kuitenkin 130 km/h nopeudessa aura-auton ohittaminen moottoritiellä auraamattoman ohituskaistan (ja puoliksi penkan) kautta. Voi sitä adrenaliinin kohinaa korvissa.

Sitä paitsi, mielestäni tässä keskustelussa on täysin epäolennaista millä autoilla, ufoilla, alfiinoilla, tai muilla epäkelvoilla Etelä-Eurooppalaisilla romukasoilla ne tölväykset on suoritettu, jollei nyt sitten välttämättä halua snobailla ja kerskua omalla paremmuudellaan.

Kai minäkin muuten olen jo ehtinyt kertoa ajavani melkein päivittäin Porsche 911 Turbolla ja Audi TT:llä? Vähän miten nyt kulloinkin huvittaa.

Eikö Turbo TT:llä pääse tuon lujempaa? Olen pettynyt.

No kyllä sillä pääsee, mutta valitettavasti vain Playstation:in ratissa. ;) Oikeassa elämässä hopeanuoleni kulkee hädin tuostin tuota 130:iä alamäessä reippaan myötätuulen saattamana.

Miten ihmeessä valtaosa noista rekkakuskeista roikkuu aina takapuskurissa kiinni - ihan vaan piruuttaan. Kaukana on teiden ritarius heistä.

Minulla on tapana painaa jarrua sen verran, että punaiset perävalot syttyvät ja toistaa operaatio niin usein, että perässäroikkuva hirviö hiukan ainakin pelästyy ja ottaa etäisyyttä. Ollut aika tehokas keino vuosien varrella.

Voisimme Salmen kanssa siinä tapauksessa ottaa alamäkiajokisan. Kyllä Meabiilikin saattaa suotuisissa olosuhteissa tuon kulkea.

Se tappajarekka oli niin lähellä, että se ei olisi nähnyt jarruvaloja ja hirvitti ajatuskin edes pienestä jarruttamisesta. Päällehän se olisi vierinyt.

mea,

Joudun kiistämään teoriasi.

Huomattavan osan autoilustani olen suorittanut Miehen (ajokortillisen, ajokortittoman tai muuten vain holtittoman) istuessa pelkääjän paikalla. Olen suoriutunut hyvin, kun huomioidaan, etten autoile säännöllisesti.

Viimeksi Mieshenkilön istuessa virkanaisen vietävänä, käytiin seuraava keskustelu:
Mies: Sinä olet joustava ja silti tarkka kuski.
Minä: Varmaan perinnöllistä.
Mies: *myhäilee itsetyytyväisenä*

Onneksi en ole perinyt autoilun vaatimaa pallosilmää äidiltäni.

Ainoan kerran, kun olen autolla kolaroinut, istui vieressä keskimääräistä hysteerisempi nainen.

Huono karma.

Siteerattu keskustelu on jäävättävä, sitä ei lasketa.

Mutta laskettakoon tapauksesi niiden kuuluisien poikkeksien joukkoon.

OLetko katsonut sunnuntai-iltana kakkoselta "Britannian huonoimmat kuskit" -ohjelmaa? Siinä yksi naiseläjä kehittyi huomattavasti, kun ohjelman tekijät poistivat aviomiehen. Siis autosta, ei naisen elämästä.

Sattuuhan noita, itse ajoin sunnuntaina pätkän yksisuuntaista väärään suuntaan kun kyydissä oli nainen.

Voisin kuvitella että isompia ihmisiä väistetään helpommin kuin pieniä, ja varmaan siihen vaikuttaa myös se näyttää siltä että aikoo väistää. Olenkin harkinnut että opettelisin murisemaan, luulisin suurimman osan ihmisistä väistävän jos murisee ilkeästi ja näyttää hampaita.

Seurattuani näitä jälkipuheita teen mitä kainoimmin ehdotuksen englannin kielen uudissanaksi: meability. Merkitys: kyky kävellä Hämeenkatua siten, ettei törmäile toisiin.

Britannian huonoimmat kuskit on hyvä oivallus; kerrankin voittaa se, joka on huonoin ja joka ei edisty ollenkaan.

Mika, olet varmaan oikeassa: me väistelijät viestitämme koko olemuksellamme valmistautuvamme väistöön, silloinkin, kun päätämme olla väistämättä. Miten muuten voi olla selitettävissä se, että muita päin ne päinkävelijät eivät kävele.

Meability! Hienoa, kiitos. Soisin sanan markitsevän yleisempääkin joustavuutta, sopeutuvuutta sekä käännös- ja väistövalmiutta, jollaisilla ominaisuuksilla varustettu ihminen ymmärtää enemmän kuin antaa ymmärtää. Me väistelijät olemme sellaisia. Elämä on opettanut :)

Hyväksyn ilomielin asianosaisen ehdotuksen sen laajemmasta merkityksestä.

Sivustakatsoja, kiitos tästä. Hymyillään tavatessa. Tunnistat minut Hämpillä helposti, olen se, joka sinua väisti niin huomaamattomasti, ettet ehtinyt edes itse miettiä pitäisikö sinun, olin tehnyt väistöliikkeeni ennen kuin huomasit edes, että joku käveli sinua vastaan.