Voipulla? Mistä se Mea puhuu? Tarkoitat varmaan voisilmäpullaa. Onko vielä olemassa voipullaa? Sellaisia oli vielä silloin, kun minä olin lapsi - pullaa, jonka tekemisessä käytettiin todella PALJON voita. Siis silloin, kun taivas oli sinisempi, talvet lumisempia ja kesät lämpimämpiä kuin nykyisin.

Kyllä minä syön paheksuvista katseista huolimatta voisilmäpullasta reunat ensin ja keskiosan viimeiseksi. Lopuksi nuolen sormeni. Ihanaa päästä ottamaan kantaa tärkeisiin asioihin:o)

No perhana, tottakai se on voiSILMÄpulla. Innoissani paiskasin liika nopeasti nettiin, kun olin näinkin nerokkaan teorian kehittänyt. Voipullahan on siis ihan eri ja määrätöntä herkkua sekin, tai oli, ei ole nekään enää entisiänsä.

Nimenomaan, sormet nuollaan hartaasti yksitellen ja katsotaan samalla hienoista ylemmyyttä omasta erinomaisuudesta tuntien kanssaeläjien kauhistuneita naamoja. Etenkin hienossa seurassa.

Samoin kun korvapuustit kierretään auki ja syödään se sokerin, voin ja kanelin liittoutuma viimeisenä. Pullavanukkaan kanssa tarjottavaa vaniljakastia pitää olla myös viimeiselle suupalalle ja mielellään vähän päälle. Kermakakun viimeinen palanen saa mielellään olla se kaikkein eniten kermainen. On taas tärpeellistä sanottavaa tällä tätillä.

Näin se menee ja mitä minä juuri sanoin, eikö vaan ole MaryBee elämän suurien nautintojen nautiskelija ja oivaltaja. Minähän sanoin.

Ja tuokin voisilmäpullateoria syntyi koulutuksen stimuloivassa viitekehyksessä ihan reunaehtona. Mikä sekin sitten liekin: jos joku on REUNAehto, niin mahtaako sitäkään tarvita kovin vakavasti ottaa.

Sama ilmiöhän on todettavissa myös arkisen voileivän, ja jo ihan kerrosjogurtinkin kanssa. Puhumattakaan kanankoivista, pizzasta ja karjalanpiirakoista. Nyt tuli nälkä =)
Parisuhteellisena, ja asiaa aiemminkin pohtineena allekirjoitan täysin tämän kahtiajaon. Ja kuulun tyytyväisenä kanttipalat-ensin kastiin!

Rohkenenko kysyä, että onko parisuhde kanttipala ja rohmu? Eli valkkasiko vakka vakan vai kannen? Sopiihan ne nimittäin sisäkkäin ne vakatkin, jos ovat eri kokoisia.

Tulee mieleen se tarina pariskunnasta, joka oli eroamassa. Toinen toiselle, että aina sinä otit ruispalastakin sen yläosan, ja toinen takaisin, että rakkaudestahan minä sen tein, kun itse olisi tykännyt enemmän siitä päällipalasta.

Mutta en jaksa uskoa, että jos parisuhteessa toinen rohmuaa pitsan sisukset ja toinen aina vaan vetää kanttipaloja, niin sillä pidemmän päälle on tulevaisuutta. Jakaa pitää sekä herkut että myrkyt. Aamen.

Mut hitsi kun on hankalaa syödä suklaatuuttia sillä tavoin, että sitä kuorrutusta jää viimeiseenkin suupalaan. Enkä ole sinnikkäistä yrityksistä huolimatta ratkaissut eskimo-ongelmaa. (Nykydieetillä on eri ongelmat, mikä on tietysti virkistävää vaihtelua.)

Olen kuullut myös tuon erotarinan esimerkkinä siitä, miten käy kun ei puhuta. Oikeastihan toinen voi olettaa, että se toinen tykkää päällipuolista, kun se sellaisen otti, jonka se otti vain siksi, ettei tykkää siitä ja oletti tekevänsä toiselle rakkauden teon. Kummatkin söivät vääriä puolia, kunnes erosivat.

Suklaatuutin rouskuherkun jättäminen mahdollisimman viime tippaan on tarkkaa puuhaa. Ihan jo siksikin, että, kun sen on syönyt, loppu on ihan vaniljaa eikä se oikein ole mitään. Eskimon ongelma on mission impossible. Se Viennetan biskitkakkujutun keksiosa on kanssa vähän ongelma, kun sen voi toki jättää lautaselle odottamaan loppuhuipparia, mutta se tahtoo siinä lötkistyä.

Ikuista päätöksentekoa on meikäläiseten elämä.

Pullat, munkit, leivät, hampurilainen, pihvi, itseasiassa ihan kaikki syödään kiertäen jättäen paras pala viimeseki! Paitsi omena, se syödään Aku Ankka tyylillä. :)

Me olemme siis kaikki elämän suuria ja pieniä nautiskelijoita. Missä ne rouskuttajat on? Ne ei siis ehdi lukea kaikenlaisia tavislaisia blogeja ja jonninjoutavia teorioita. Sääli.

Miten Aku Ankka syö omenan?

Huh, ehdinpäs mukaan jutuille. Minähän rouskutan voisilmäpullani niin sattumanvaraisesti kuin voisilmäpullan voi sattumanvaraisesti rouskuttaa. Syy on tosin se, että en pidä voisilmäpullan voisilmän mausta, (se on liian makea ällö) joten yritän moisen leivonnaisen eteen tullessa hoitaa syömishommat mahdollisimman kivuttomasti. Siis niin, että yhdessä suullisessa on mahdollisimman paljon sitä rouskutettavaa reunaa mukana ettei se voisilmän maku puskisi niin pahasti esiin.

Aku Ankka muuten syö omenasta vain mehukkaat osat, jäljelle jää tiimalasin muotoinen syödyn omenan irvikuva. Kiitos ja anteeksi.

Mitä! Yritetäänkö täällä vesittää minun teoriani? Siis rouskuttaja, joka ei rouskuta siksi, että on rouskuttaja vaan suunnitelmallinen nautiskelija, joka ei kaihda inhojakaan makuja vaan säännöstelee inhotuksen minimoidakseen sen vaikutuksen, jotta voisi nautiskella mahdollisimman paljon. Mihin luokkaan tämä nyt sitten laitetaan. Kyllä tämä menee nautiskelijoihin ihan selvästi.

Ei vieläkään siis yhtään rouskuttajaa.

Minä olen mietiskellyt samantyyppistä teoriaa Country Cookies -pikkuleipien syöjistä (ne ovat siis niitä isoja ihania pikkuleipiä, joista puolet on kastettu suklaaseen). Minä syön aina ensin suklaattoman puolen, jotta paras osa säästyy viimeiseksi. Ystävä syö tasaisesti molempia puolia, jotta suklaanautintoa riittää koko keksiin. Käytännöllinen äitini puolestaan syö ensin suklaapuolen sormien sotkemisen välttämiseksi - suklaattomasta puolesta kiinni pitäminen kun ei sotke käpäliä.

Entäpä Domino-teoria: ympärisyöjä yleensä irrottaa osaset [kiepauttamalla ei halkea] ja syö täytteettömän puolen tai antaa koiralle, jos sellainen on. Ja sitten joko nuolee täytteen pois ja antaa edelleen koiralle keksiosan tai koiran puutteessa syö keksin täytteineen. Domino-teoria on voisilmäpullareoriaa mutkikkaampi, kun ympärisyöjillä on useita vaihtoehtoja. Rouskuttajat jatkavat tässä samaa tuttua linjaansa.

Paras viimeiseksi, ehdottomasti. Silmä silmästä.

No kyllä minä olisinkin ihmetetllyt, jos vaanilassa olisi rouskittu nautiskelematta.

Ei ei ja ei.

Elämän suurimmat nautinnot syntyvät spontaanisti toimimalla, eli juuri tällä "rouskuttelutaktiikalla", vaikka mielestäni parempi vertaus olisi posket lommollaan karkkipussin tyhjentäminen sen sijaan, että säästäisi niitä parhaita valikoituja herkkuja viime hetkeen saakka. Pitää tehdä juuri niin kuin sillä hetkellä hyvältä ja parhaalta tuntuu. Elämä on laiffia. Elämä on. Elämistä varten.

Ei suinkaan kannata haukata jokaista pakkopullaa, vaan suoraan niiden herkkujen kimppuun, kyllä se elämä sitä pakkopullaa sitten syöttää korkojen kera. Mutta eipähän ainakaan pääse sanomaan, etteikö olisi eletty koko sydämellä.

No. Ainahan sitä voi odottaa eläkettä ja sitä hetkeä kun on aikaa nautiskella elämänsä voisilmästä.

Tai ottaa ja nauttia jokaisesta kykenemästään hetkestä. Näin on monta hyvää parisuhdettakin syntynyt (ja mikä jottei tuhoutunutkin siinä sivussa...).

Karkkipussia EI nautita posket lommolla rouskisrouskis. Ei ei ja ei. Siitä valitaan mitä milloinkin tarkasti miettien, mikä sopii minkin jälkeen. Nautitaan hitaasti maiskutellen ja suunnitellaan jo nautiskellessa, mitä seuraavaksi nautitaan. Pitkitetään jokaista nautinnon itua.

Olet oikeassa, että spontaanit jutut ovat parhaita, mutta jos sinulle tarjotaan kokouksessa voisilmäpullia, niin miten siitä kehität mitään spontaania.

Minulle ei tarjoilla kokouksissa voisilmäpullia, sillä olen aivan liian mitätön siihen. Sen sijaan spontaanisti hiivin kokousten jälkeen paikalle ja poistun paikalta häpeillen posket kuuluisilla lommoillaan (vai onkohan syynä nuoruusaikojen ylikiivas akne, jonka jättämiä kraatereita lommoiksi luulen) ylijäämävoisilmäpullaa (ihana sana).

Viikkoni kohokohta on varsinaisesti kuitenkin kokoushuoneiden pöydälle hyljätyt yksinäiset kolajuomapullot, jotka suorastaan kirkuvat apua ja pelastajaa.

Noin se minunkin urani voisilmäpullanympärisyöjänä alkoi. Teen sitä kyllä edelleen aina, kun en satu itse olemaan armoitettujen joukossa. Teen sen tosin silloinkin: jään norkoilemaan, kun kaikki muut poistuvat ja slumps, rohmaisen jäljelle jääneet yksilöt papereiden alle ja poistun muina naisina paikalta.

Spontaanisti.

Vakka ja kansi, a.k.a. reissarin pohja ja päällispuoli. Leipä kun kuulema on VAAN leipää, oli se sitten maata vasten tai ei, siksi saan aina kannen. Nautiskelija ei tietenkään valita. Ja tästä on puhuttu! =)
Ja karkkipussista vielä. Pohjalle jäävät heikoimmat yksilöt, jotka seuraavana päivänä ovat täydellisiä, kun muuta ei enää ole. Nautiskelua tämäkin.

Leipä ei ole koskaan vain leipää. Leipä on Reissarin päälipuoli. Ja irtareissa on kumma kyllä aina ne hylkiöt, vaikka itse valikoiman tekisi. Mutta ne ovat seuraavan päivän herkkuja, tottavie.

Niin Aku Ankka tosiaan syö sen omenan keskeltä ensin, heittäen sen tiimalasimaisen "kannan" pois. Minä olen hieman köyhempi ja syön kyllä lopulta myös ne reunat.

psalmi on niitä ihmisiä jotka haukkaa voisilmäpullasta vain keskuksen ja jättää loppu pullan muille? ;)

Koira oli tuossa omenan syönnissä lyömätön epeli, se söi kannat ja kaikki, eikä koskaan tullut tuhlaajatyttöolo. Yksiksein syön kyllä aika huolellisesti myös, äiti opetti.

Salmi on aika velikulta, tahtoisin nähdä, missä kunnossa on naama, kun syö voisilmäpullasta pelkän keskustan. Ja miten?

Voi armaat höpönassut, nytkö sitä pistetään jo sanoja (ja voisilmiä) suuhunikin? Sanoinko koskaan syöväni pelkkiä keskustoja. Sitä paitsi, jos on tällainen käytännön ihminen kuin minä, niin ymmärtää, ettei sitä tietenkään tarvihe kokonaisuudessaan haukata, ottaa vain riittävan ison köntin, jotta voisilmä kokonaisuudessaan tulee syödyksi. Siihen mitään reikää tarvitse ruveta nakertamaan pienillä terävillä hampaillaan. Auttaa myös, jos omaa sellaisen hevosen suun kuin allekirjoittanut, että kummankin posken lommoon mahtuu kokonainen voisilmäpulla, joten koko pohdinta muuttuu täysin tarpeettomaksi.

Vakavastiottaen, koko voisilmämetaforalla ajoin takaa sitä, etteivät ne rouskuttelijat yhtään sen vähemmän sieluaan ravitse. Ihmisillä on vain erilaisia tapoja nauttia, joista yksikään ei ole toista parempi, paitsi ehkä minun.

Ja mähän olen velikulta.

psalmi on osittain oikeilla jäljillä.

Mutta vain osittain.

Voisilmäpullan ympärisyöjät nimittäin ovat henkilöitä, joita ei voi kutsua nautiskelijoiksi.

Kunnon hedonisti haukkaa suoraan keskeltä, jos siltä tuntuu. Kunnon hedonisti aloittaa nuolemalla, jos siltä tuntuu. Kunnon hedonisti pitkittää nautintoa, jos siltä tuntuu.

Kunnon hedonisti lintsaa duunista hyvän seksin takia.

Voipullan ympärisyöjä puolestaan menee ensin duuniin, mutta duunin jälkeen ei ehkä enää haluta. Tai kumppani on tylsistyneenä kadonnut jäljettömiin. Tai sitten työpäivän päätteeksi, kun on kerran sovittu, pitää väkisin "nauttia", vaikkei enää huvittaisi.

Näin voipullan ympärisyöjä katkeroituu, eikä ehkä koskaan nauti.

Voipullan ympärisyöjät ansaitsevat kuitenkin kaikkien kunnioituksen. Me hedonistit arvostamme heitä. Heidän ansiostaan yhteiskunnan pyörät pyörivät ja kaupat pysyvät auki.

Myös netti pysyy toiminnassa. Likipitäen 24/7.

Mikä ihmeen nautinto se on jos tunkee pullan suuhun ja nielee lähes kokonaisena kun on niin kiire? Mielestäni sana nautiskelija kuvaa juuri ihmistä joka osaa malttaa mielensä.

Jos nautiskelija ei kerta enää halua seksiä illalla niin eikös saman teorian mukaan nautiskelijan pitäisi yökkiä kun pääsee pullassaan voisilmään?

Salmi on kyllä suurisuisin mies, jonka olen tavannaut. Tai siis enhän mä olekaan tavannut, no tunt... eikun törmän.... No suurisuinen velikulta. Se on rotu, joka on haastellisuudessaan pelkkää voisilmää.

Atom on väärillä jäljillä; ympärisyöjä ei mene töihin ennen kuin on naustiskellen ympärisyönyt ja sieltä keskustaa nautiskellen lähentynyt ja sen jälkeen, kun sormet on nuoltu, se menee töihin. Hedonistit sen sijaan ehtivät kauppaan, olkaamme heille siitä kiitollisia.

Nautiskelija on momimielinen nautiskelija ja nautiskelee milloin mitenkin; joskus haukkaa isomman palan kuin pystyisi nielemään ja toisen kerran nuoleskellen nauttii eskimonsa.

Tarkoitit varmaan sanoa "... rotu, joka haasteellisuudessaan vetää vertoja voisilmälle...".

Taitaa olla koko voisilmäpulla-aihe niin loppuunkaluttu muutenkin, ettei tästä keksi uutta sanottavaa enää kuin graduaan puurtava humanisti. Tai sitten väitöskirjaansa raapustava filosofian maisteri (kuka sitä nyt niin tampio olisi, että välissä haaskaisi aikaansa lisensiaatiksi lukemalla? No, moni voisi olla samaa mieltä myös siitä tohtoriksi ryhtymisestä.).

Haastan kaikki mukaan kommentointiin voisilmäpullan hinnalla. Törmäillään!

Jep, mea, hedonisti kyllä syö pullan ennenkuin menee töihin.

Nautiskellen. Hitaastikin. Makuhermoja kutitellen.

Alkuperäisessä tekstissä sanottiin kuitenkin, että voisilmäpullan ympärisyöjät syövät "herkun ympäriltä pakkopullat niin pitkälle kuin mahdollista", ja että he "säästävät" nautinnon viimeiseksi.

Kunnon hedonisti jättää pakkopullat sikseen.

Kunnon hedonisti ei "säästä" nautintoa. Kunnon hedonisti maksimoi nautinnon.

Kunnon hedonisti kylläkin voi pitkittää nautintoa. Mutta ei sitä säästä.

Mea on nyt kuulkaa pojat niin väsynyt, ettei jaksa katsoa tätä voisilmää enää millään uudella silmällä. Väsymykseen tulee selitys tuonne ylemmäs. Kohta.

Pysykää kanavalla.

Mä RAKASTAN country cookies-keksejä. Suklaapuoli jää aina vikaks.