Vertikaalisesti merkittäviä asioita
Voisivat jo hiljalleen standardien laatijat päättää, minkä kokoinen on keskivertoihminen. Juuri se, jonka mukaan mitoitetaan työpöytien, keittiön yläkaappien, kylppärin pesualtaan ja peilikaappien korkeudet. Meanderiassa tasot ja keittiön kaapit ovat niin ylhäällä, että korkokengät jalassa täytyy hoitaa arkiaskareetkin paitsi peilikaappi, joka poikkeuksellisen fiksusti on taas niin alhaalla, että näen koko dekolteen. Viikonloppuna kävin kylässä paikassa, jonka kylppärin pesuallas oli pienen ihmisen asialla ja sain käteni pestyä kurkottelematta tai varpistelematta mutta sen sijaan peilikaappi oli niin korkealla, että edes varpaillani kurotellen en nähnyt kunnolla silmiäni, mikä viikonlopun valvottujen öiden jälkeen ei ollut ollenkaan huono asia. Minkähän kokoisen ihmisen mukaan systeemi oli suunniteltu? Jossain kulkee ihminen, jolla on lyhyet jalat, pitkät kädet ja erityisen pitkä kaula.
Koosta tulikin mieleeni, että Kanadassa Albertan yliopistossa on havaittu, mitattu, laskettu ja todennettu, että mitä lyhyempi on miehen etusormi nimettömään verrattuna, sitä maskuliinisempi, agressiivisempi ja riehakkaampi on miehen käytös [Biological Psychology 68(3):215-222,2005]. Kaikkihan me muistamme, mitä muuta se miehen etusormi kertoi. Nyt pitäisi äkkiä kehitellä jokanaisen käsilaukkuun mahtuva näppäräkäyttöinen pikku mittatikku, joka kertoisi hetikohta sopivan etusormi/nimetön -suhteen ja mittaisi vielä sormen pituuden noin yleisesti ottaen muihin miehiin verrattuna ja laskisi todennäköisyydet, että heilahtaako nyrkki useammin kuin pislaaki. Mittatikkuun voisi syöttää valmiiksi omat vaatimukset täyttävän profiilin ja matsauksen ollessa sopivissa rajoissa, tikku piippaisi vihreää ja räyhälukeman ollessa liian iso soisivat hälytyskellot punaista vilkuttaen. Ja jo kohta Tallinnan laivat täyttyisivät hanskakätisistä miehistä ja jonot sormien pidennykseen olisivat valtaisat.
Mitä siitäkin tulisi. Mihinkään ei voisi sitten enää luottaa paitsi keskisormeaan heilutteleviin autoilijoihin.
Jälkipuheet
Vasta nyt tiedän miksi olen maskuliinisempi, aggressiivisempi ja riehakkaampi kuin muut. Minä kun aina luulin, että juuri sen sormen takia, joka on kuin luotu venyttämään sähkökitaran toista tai kolmatta kieltä, siis sen takia minun on pukeuduttava nahkavaatteisiin, korvakoruihin, värilliseen huiviin ja bootseihin ja etsiydyttävä laululavoille laulamaan rakkauslauluja.
Erityisesti rakastuin sinuun juuri nahkavaatteittesi, korvakorujesi, huivisi tähden ja erityisen erityisesti käärmeennahkabuutsisi tekivät vaikutuksen, jonka vuoksi en vieläkään voi punastelamtta ajatella, kuinka etusormesi heilahti viekoittelevasti laulaessasi "Harva meistä on rautaa, moni taipua saa..."
Me autismiin vihkiytyneet olemme jo kauan tienneet, että etusormen ja nimettömän suhde kielii sikiöaikana saaduista testosteronimääristä.
Mulla on vastaus ihmisen ihannemittaan: 173 cm on länsimaissa lähes aina varsin mukava mitta kokemukseni mukaan.
Onko noin, siis että autismiin liittyy tämä piirre? Enpä ole tiennytkään.
Seitsemäntoista senttiä on paljon silloin, kun se puuttuu varresta. Se nostaisi koko pään näkymään kylppärin peilistä mutta silti peili olisi liian korkealla. Mitä järkeä on peilata vastapäistä seinää.
Näyttää siltä, että tätä on tutkittu ennenkin. Mutta nyt minun pitäisi vielä saada selvyys siitä, että missä tarkalleen on tuo “basal crease” jotta voisin piirtää siihen sen viivan, joka on apuna skannauksessa.
Mä olen päättänyt, että olen oikean mittainen ja muut ovat vain liian pitkiä. Ja ne pesualtaat ja kaapit ovat vaan laitettu väärille korkeuksille. Niin ja sitten minä otin tietenkin miehen, jolla on mittaa melkein kaksi metriä. Sekin auttaa asiaa...
Jani, se basal crease löytyy mielestäni helposti taivuttamalla hiukan sormea: se on se taittoryppy niiden pienten viirujen joukossa. Mikä tekeekin asian mielenkiintoiseksi, sillä päältäpäin katsoen indeksisormi on minulla pidempi mutta kun mitataan siitä taitoksesta, niin ovatkin saman mittaiset. Josta päättelen, että olenkin nopea ja osaan peruuttaa autoa. Mikä taas kertoo, että tutkimus ontuu. Tai olen sitten se kuuluisa poikkeus, joka vahvistaa säännöt.
Miten sie Mervi noin pitkän miehen kanssa puhut, eikös siitä tule niska kipeäksi. Pitkien ihmisten kanssa puhuessa minä mieluummin istun. Jos se ei ole mahdollista, niin otan hiukan etäisyyttä mutta silti tunnen itseni vähäkääpiöksi, jota tunnetta lievennän mieluusti korottamalla itseäni kengillä tai valikoimalla vain alle 180-senttisiä kavereita.
Mies on minulle sopivin silloin, kun hänen leukansa voi levätä minun päälaellani. Ilman kumartamista, jotta tasa-arvo toteutuisi. Eli siis 156+matka miehen leuasta päälaelle. Minkäs kokoisia päät on? Olisko siis jotain 176-senttinen aikasten sopiva?
Jaa, näköjään kämmäsin tuon jälkimmäisen linkin kanssa, mutta haitanneeko mittään. Mutta katopa, mea, minähän otin ja mittasin!
Humangega Jantsu, sää oot miäs etkä mikään tyhjän nauraja. [Huomaatko, mikä palvova asenne heti, kun on tieteellisesti todistettu, että testosteronit jyllää.]
Ei vais. Jotenkin nyt en usko tähän juttuun. Pitäiskö Albertaan lähettää nootti.
Tekemällä itse rempan ja laittamalla korkeudet tuntumalla saa juuri sopivat, tosin seuraava asukas voi harmitella.
Olen kuullut että kaikki naiset eivät pidä siitä kun lepuuttaa leukaansa niitten päällä, eivät pidä myöskään siitä kun pitää ovea auki niin että joutuvat kulkemaan käden alta:)
Justjoo, sehän onkin pala kakkua yks tommmonen remppa. Entäpä, kenen mitoilla ne tasot laitetaan, vaikka nyt kylppäriin, isännän vai emännän vai sieltä väliltä, jolloin kumpikaan ei ole oikein kohdallaan. No keittiö voisi olla naisen mukaan, jos nainen siellä viihtyy. Mutta entäs poikamiehen keittiö: kun tekee sen itsensä mukaan, niin mites tytöt. Ei kai sitä uusiksi rempata hyvää keittiötä. Pitääkö hakea itsenä mittaienn kokki.
Toisaalta minä vietän niin vähän aikaa keittiössä, ettei maksa vaivaa. Pääasia, että vessan peili on kohillaan ;)
Minä kuitenkin tykkään, jos/kun päätä lepuutetaan minun pääni päällä.
Yksi autismiin vaikuttavista seikoista saattaa olla sikiöaikana saatu testosteronikylpy. Perimän lisäksi siis. Näyttäisi aika uskottavalta, että autismiin vaaditaan sopiva perimä ja lisäksi tämmöisiä laukaisevia lisätekijöitä. (Autistin aivojahan sanotaan kärjistetyn maskuliiniseksi.)
Pitkälle miehelle voi kätevästi puhua megafonilla. Ei pitäis tulla kuulemisongelmia.
Mulla oli kerran poikaystävä, jonka pään päällä minä saatoin lepuuttaa leukaani, ainakin korkkarit jalassa. Hän tykkäsi, että nenänsä oli tuolloin rintakehääni nähden melko optimaalisessa kohdassa.
Olen aina hämmästellyt vanhempia, jotka pystyvät astumaan ihan tuosta vaan kehitysvammaisen lapsen vanhemman rooliin. Ja äitejä, jotka jättävät koko siihenastisen elämänsä lapsen vuoksi. Kun on pakko. Ihminen kai kykenee ihan mihin tahansa, kun on pakko. En edes pysty sanomaan, miten paljon kunnioitan näitä vanhempia. Teitä vanhempia. Vie sanattomaksi.
Jos minä olisin mies, olisin aika innoissani, jos saisin pitää päätäni lepuutustelineenä. Juuri sen takia. Kun siinä olisi aika naseva paikka nojata.
Omasta puolestani voin sanoa, että oma lapsi on järeä motivaattori. Autismitietouden opiskelu ja soveltaminen tarjoaa älyllisiä haasteita ja lapsen kanssa taas saa välittömiä palkintoja noiden pitkän ja sitkeän tähtäyksen edistysten lisäksi. Kun se on niin hyvä tyyppi. Ei se vanhemmuuden reivaus onnistunut ihan tuosta vain, vaan vaati aika tavalla pään asennusta.
Arvostus on kyllä ihan paikallaan :-) Olen kuullut aikamoisia selviytymis- ja sankaritarinoita vammaispiireissä. Ihmiset ovat vain kerta kaikkiaan kasvaneet tarvittaviin mittoihin. Huh.
Järeä motivaattori ja välitön palaute ja palkitseminen; sehän se on se maailmaa, koteja, töitä ja ihmistä eteepäin vievä yhdistelmä. Yksinkertaista mutta vaikeata.
Arvostan ja kunnioitan ja ihailen. Itse en varmaan pystyisi. Tai mistä sen tietää, jos pakko olisi.
Blogisi perusteella tekemäni köökkipsykologisen pika-analyysin perusteella hyvinkin pystyisit :-) Huumori ja voisilmäpullat ovat oivia vehkeitä näissä hommissa.
Kiitos, pidän tarkkasilmäisen köökkipsykologisen silmäsi arviota suuressa arvossa. Vaikka minulla ei olekaan kokemusta kaltaisestasi tilanteesta, on omaankin kroppaan osunut pari lottovoittoa, niitä, jotka osuvat nykyisin joka neljännen kohdalle. Mutta koska selvisin siitä, niin oletan, että jos lottopallo pysähtyy oman lapsen kohdalle, haluan uskoa kuvittelevani siihenkin kasvavani. Vaikka se ehdottomasti on vaikeampi asia.