Näin meillä aamulla
Taas meni koko vireä aamukirjoitusaika pelastusarmeijalle, kun piti etsiä silmälaseja. Itse asiassa kaksiakin, sillä minulla on sekä virka- että kotilasit ja molemmat tänään hukissa. Meanderiassahan VirkaMeasta kuoriutuu virka-ajan jälkeen HemmaMea, joka kuoriutuminen alkaa aina välittömästi ulko-oven klopsahdettua kiinni: korkokengät, takki, virkavaatteet, kello [jos se oli aamulla löytynyt], korut [jos oli ehtinyt koruttua], silmälasit, kaikki pois. Sen jälkeen puuh, hetkellinen huokaus, kun viimeinenkin virkaripe häviää hienoisena häiveenä pois ja sitten kotisilmälasit, jumppatrikoot, T-paita ja villasukat.
Silmälasipöytä on keskellä eteistä kulkuraitin varrella, jotta aina löydän silmälasit ilman lasejakin, mikä on useimmiten tila, jossa niitä etsin ja tarvin. Viksua, eikö vaan. Jos näin olisi. Jostain tekohetkellä järkevästä syystä jätän lasit kuitenkin joskus jonnekin muualle ja niiden etsiminen se sitten onkin ärsyttävää. Tänä aamuna virkalasit olivat väärässä paikassa heti yöpöydällä, mikä oli toisaalta hyvä, sillä ne päässä saatoin etsiä kotilaseja. En löytänyt. Suihkun jälkeen virkistyttyäni löysinkin kotilasit vessasta, tietenkin, onhan siellä myös kasa lehtiä. Kun HemmaMeasta tänä aamuna sukiutui VirkaMea, hän asettuikse bloggauspöydän ääreen huomatakseen, että olo on väärä, että päässä on väärät lasit. Muisti kyllä nähneensä virkalasit, koska ne aamulla olivat poikkeuksellisesti päässä olleet. Viiteen kertaan kierrettyään pöydät, sanomalehtien alta penkaistuaan kahdesti ja repun tutkittuaan alkoi jo hermostua. Henkäisy, mietintä, missä ne on viimeksi nähty. Niin missä? No kylppärissä, koska AamuMea meni ne päässä suihkuun ja riisui ne shampoopullohyllylle.
Niin, että siksi tässä nyt ei ole mitään kirjoitusta, kun aika meni laseja etsiessä.
Kiitollista naistenpäivää! Näinhän on.
Jälkipuheet
Sain erinomaisen ehdotuksen naistenpäivää varten. Taitaa olla parempi jakaa se eteen päin.
Naisten pitäisi saada puolen kuun ylimääräinen palkka sekä puolipäiväinen ostosvapaa. Kuitit joutuisi esittämään pomolle, että on ostanut jotakin vain itselleen - ei siis esim. ruokaa tms. Hyvä idea?
Minä sanoin ehdottajalle, että minä ainakin kannatan vilpittömästi ajatusta. Toisaalta oman puolikkaani voisin käyttää myös nukkumiseen.
Tässä nyt kosketit minun arkaa kohtaani eli sitä, että yleisesti ja yksityisesti, aina ja kaikkialla vastustan näitä kummallisia naisten-, äitien-, isän-, lasten-, ystävän- ja kumminkaimanpäiviä. Ihan jo periaatteesta en suostu olemaan vain naistenpäivänä kunnioituksen arvoinen, jos joku pösilö minulle tänään lykkäisi ruusun käteen, olisin loukattu, sillä tulkitsisin sen niin, että kaikkina muina vuoden päivinä minä en ole mitään. Mutta että tänään armosta ja viran puolesta, onnee vaan.
Mutta kaikille työssä nääntyville ihmisille kannatan vilpittömästi ylimääräistä itsensähuomioimispäiväkannustuslisää. Minä voisin haluta sen puolikkaan päivän löhötä sängyssä. Enkä yksin.
Meanderiassa ollaan sitten vissiin enempi likinäköisiä (tai muuten näkörajoitteisia) kuin meillä. Meillä on nimittäin monta kertaa lähdetty töihin kokonaan ilman silmälaseja. Hakaniementorin tienoilla, kun valomainosten ääriviivat eivät tahdokaan hahmottua, ollaan huomattu, että jotakin puuttuu.
Avuksi keksin aamutelevision. En pysty seuraamaan sen kuvavirtaa ilman silmälaseja, joten en voi unohtaa niitä kotiinkaan.
Täällä ollaan niin perusteellisen likinäköisiä, että sängystä osataan vain vanhasta muistista vessaan ja suihkuun, aamusella silmät on joka tapauksessa usein siinä vaiheessa kiinni, niin ettei eroa edes huomaa. Mutta kaikki muu onkin sitten tehtävä käsikopelolla, jos ei ole näkö päässä.
Tätä käsikopelovaihdetta olen joskus käyttänyt väärin, kun olen tuntenut läheisempää lähestymistarvetta henkilöön, jota en muka metrin päästä erota. Vaikka erotan hyvinkin, ainakin ääriviivat.
Hehehe, Mea on yhtä ovela kuin MaryBeekin. Kyllä minä kotonani osaan liikkua ilman silmälaseja, mutta jos olen vieraisilla, on syytä muistaa mihin lasinsa laittaa iltasella.
Ja pari kertaa kosteaa iltaa seuraavana aamuna on pitänyt komentaa vieraatkin etsimään laseja. Sitä ennen on kiljuttu, ettei kukaan saa liikkua, ettei vaan astu lasien päälle.
Mutta eikös meillä likinäköisillä ole se lutuinen tutkiva james dean katse, onhan?
Kyllä kyllä, se kostean arvoituksellisen paljon puhuva katse. Muistanpa hyvinkin nuorna tytttönä poikien lähestymistä odotellessani ottaneeni lasit pois, kun ajattelin niiden vähentävän markkina-arvoani tai tekevän minusta liian älykön näköisen [ainakin meillä ollaan optimisteja] ja siinä puolilepakkona ympärilleni katseen hamuillessa sain useinkin kommentteja, että kun katsoit minuun niin somasti. Vaikka en ollut nähnyt koko tyyppiä.
Käsikopelosta tuli mieleen, että onko siellä Mansessa kylmä? Meinaan, että alkavat nuo festarit. Siis huomenna.
Ja missä se karaokepaikka on?
Ja mustamakkaralounaan voisin tarjota!
Kyllä täällä kuule melekosen kylymä on vaikka aurinko paistaakin mutta kun tuuli on kova ja raaka mutta pureva.
SE karaokepaikka on lauantaisin ja sunnuntaisin illalla murheellisten laulujen maa. Mahdatko enää silloin olla laulupäällä, ottaen huomioon, että SE ei ole keskustan trendipellepaikka. SE on meandermaassa, jossa kaukana kavala maailma. Tai ihan sen keskellä, miten sen nyt ottaa.
Onkos virkalasit virallisemman näköset vai onko ne optimoitu virallisten papereitten lukemiseen?
Minäpä olen joskus unohtanut lasit vantaalle, itse siis asun turussa. Sain ne viikon päästä takaisin, onneksi näen riittävästi ilman lasejakin ettei tarvinnut tunnistaa naisia käsikopelolla:)
Virkalasit on viralliset mutta jäykät, kotilasit kevyet mutta joustavat, jotka kestävät vaikka pienet päällä nukkumiset.
Olisit nyt edes käyttänyt tunnistelua tekosyynä. Syy se on tekaistumpikin syy. Minulla on nykyisin aina varalasit vaikka pienelläkin reissulla; opin antoi eräs onneton lomareissu, jonka alussa lasit putosivat ja ohikulkijat kävelivät ne kahtia.