Tässä olisi nyt ehkä kuvakertomusta ihmeellisestä maailmasta, paljastuksia, outouksia, loistavia otoksia yöstä, kuvia auringon hellimästä kaupungista, joesta, katuun piirretystä mäyräkoirasta, jonka liikennevalistuksellinen merkitys ei avautunut, kuvia metron ihanista porteista, ihmisistä, koirista, kissoista, ääh. Mutta kun ei ole, kun kamera varastettiin. Ja toistasataa kuvaa. Mutta onhan ne päässä. Ja olihan se kokemus sekin poliisikuulustelu.

Postikortinkin lupasin lähettää, mutta ei sitäkään juuri vaikeammaksi voisi tehdä vaikka yrittäisi. Merkkejä kun myydään vain tupakkakaupoissa ja ne oli kiinni ainakin sunnuntaina. Muina päivinä niitä ei näy missään. Paitsi yksi löytyi vedonlyöntiravintolasta mutta siinä ei myyty kuin omaan maaahan lähetettäviä merkkejä. Viittoivat jotain, että toinen tabac. Joka löytyi seuraavana päivänä mutta ei nekään myyneet Suomeen merkkejä. Vahingossa löytyi oikein postitoimisto mutta tupakkakauppojen puutteessa siellä oli tietenkin sadan metrin jono. Nurkassa oli kuitenkin automaatti, jonka vieraskielisestä opastuksesta en ymmärtänyt kuin, että labeleita saa ja postitoimisto kun kerta oli, oletin, että kortti lähtee. Jos puolen kortin kokoisella tarranauhalla varustettu kortti ei ilmesty, niin se oli sitten joku muu automaatti. Enkä ihan varma ole siitä laatikostakaan, jonne sen laitoin. Seinässä oli kolme reikää, joissa käsittämätöntä kieltä, laitoin oikeimman puoleiseen. Ei kai kukaan roskiksia seinään upota? Tai mistä näistä tietää.

Mutta pidätellään hevosiamme. Lomaa on vielä jäljellä.