Palkkasoturini hankki alimaailmallisilla suhteillaan minulle koodin, jolla saisin yhteyden pieneen hopeiseen laitteeseen, jonka tiesin sykkivän juuri siinä taskussa, jonne hakeutuvalle kädelle halusin laskea käteni. Hopeisen koodinlukijan omistajalle halusin antaa neitsyyseni. Olin siitä yhtäkkiä täysin varma. Mistään elämässäni en aiemmin ollut ollut niin varma. Nakuttelin pitkällä verenpunaisella kynnelläni koodinumerot lähetyslaitteeseen, imaisin savukkeestani rauhoitusta, sipaisin laiskalla eleellä tyyntä teeskennellen suuhun pyrkivän hiuskiehkuran korvan taakse ja nostin koodinlähettäjän korvalleni. Se oli mykkä. Mitä, eikö alimaailma ollut hankkinutkaan minulle oikeaa koodia, katsoin hämmentyneen palkkasoturiani, joka kannusti yrittämään uudelleen. Toisella yrityksellä sain tunteen, että kontakti syntyi mutta yliavaruudellinen meteli täytti pääni, mitään muuta en kuullut. Koska se outo tunne ajoi minua yhä vahvempana valitsemaani suuntaan, yritin vielä kolmannen kerran, olinhan jo saanut äsken tunteen, että joku kosketti minua hopeisen taikalaitteensa kautta.

Kolmannella yrittämällä kuulin chilisuklaalle kuulostavan karhean tumman äänen sanovan "Sedis". En ollut varautunut niin voimakkaaseen salaman kaltaiseen iskuun sydämeeni, se löi minusta sanat enkä voinut kuin henkäistä hunajaisimmalla äänelläni: "Mea täällä. Olen Asfalttiviidakon karaokessa. Oletko kiinnostunut?" Hiljaisuus laskeutui, koodilaitteet mykistyivät, palasin korokkeelleni hämmentyneenä, sytytin uuden savukkeen, yritin näytellä viileää vaikka sisälläni kuului ikisavannien taistelukissojen villit kirkaisut. Olin hämilläni, mitä minä olin tehnyt. Olinko tosiaan valmis menettämään blogineitsyyteni tälle tuntemattomalle miehelle, olinko tehnyt virheen lupautuessani antaa kasvoni hänen käsiinsä.

Kuuden minuutiin kahdenkymmenenseitsemän sekunnin kuluttua kuin tyhjästä ilmestyi tanssiparketille vaalea viikinki, joka seisoi hajareisin, sytytti kolmekymmensenttisen kuubalaisen sikarin ja antoi katseensa vaeltaa savusumussa. Kun vaiettua tulta syöksevä katse osui minuun, hunaja-ansani autolaukesi ja nosti minut punaisille ansastuskengilleni. Lanteeni liikkeet tarkasti asetellen astuin ne puuttuvat askelet väliltämme, painoin vasemman käteni uljaan viikingin rinnalle ja kiedoin oikean käden saalistuskynsilläni hänen otsakiehkuransa pikkusormeni ympärille. Enempää ei tarvittu. Tiesin, että olin valinnut ensimmäiseni oikein.

Ajantajuni katosi, pystyin vain nojaamaan häntä kohden ja kuuntelemaan hänen sikarin ja viskin koulimaa tummaa ääntään. Kun hän lauloi, lanteeni irtosivat samettipäällysteiseltä tuolilta ja swingi vei minut mukaansa. Tanssin kuin viimeistä päivää. Hän oli lumonnut minut. Vain hänen taskussaan värähtelevä hopeinen koodinlukija särki kuplaamme silloin tällöin mutta hän vain vilkaisi filmitähtösten lähettämiä kutsusignaaleja hymynkare suupielessä leikkien. Olin sulaa vahaa hänen taikapiirissään. Hän oli valinuut minut.

Kun Sedis lauloi puolen yön lähestyessä, että "en koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa" ja katsoi laulaessaan minua, tiesin, että kohtalon kellot olivat alkaneet lyödä minulle. Juuri silloin taksi ajoi näyteikkunan läpi ravintosaliin jarrut kirskuen ja kaappasi Sediksen uumeniinsa. Ehdin kuulla hänen yrittävän sanoa vielä jotain, mutta sanat tukahtuivat oudon kurpitsan näköisen olion syödessä Sediksen. Kuulosti kuin hän olisi yrittänyt sanoa "Törmäillään."

Päähäni jäi soimaan vastaus ilman kysymystä:

Kun mä aloitan illan olen valikoiva
kahden jälkeen mikä tahansa käy
vaikken koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa
miksi aamuisin muita ei näy

Freud, Marx, Engels & Jung - En Koskaan Mene Sänkyyn Ruman Naisen Kanssa