Muutaman päivän bussimatkailu muistutti taas jurottamisen taiteeksi tehneestä perusmanselaisesta. Eilen jonkin verran jo valmiiksi pahapäisenä tulin Alkon kautta kassi pullistellen viinipulloja. Bussissa ilmeisesti iltatöinään moraalinvartijan hommia paiskova toppatakkitäti villapipo takaraivolla ja tätilasit täristen katsoi minua sillä silmällä, että tiesin välittömästi olevani _huono ihminen_. Onnekseni kukaan ei ole välittänyt keksiä ajatusten puhekuplittamista, sillä minun kuplassani olisi lukenut, että "Älä kuule tätikele ~*rk yhtään ala ~@?tana ~#ttuilemaan mulle, tämä ei ~$tto vieköön ole nyt oikea aika ~^tu ja päivä ~@keleen toljottamiselle." Mutta ei se onneksi nähnyt minun kuplaani. Kunhan kalisuttelin piruuksissani pullokassia hiukan lisää. Mitäs minä, kiltti ihminen, mitään kuitenkaan ajatellut. Kunhan isottelen. Mutta kalisutin kuitenkin.

Onkin taas oikein kuningatarajatus tämä oluen vesittämisidea, sillähän se juoppous häviääkin, ihan totta. Kun olut maistuu vedelle, niin kuka sitä viitsisi enää juodakaan. Siirrytään saman tien naista väkevämpiin, ainakin ratkeaa huoli lisääntyneestä oluen juomisesta. Kyllä muuten humaltuu vesittyneemmästäkin oluesta. Ainakin muistan vaahtosammuttimen kokoisena silmät ymmyrikäisinä ihmetelleeni, kuinka mummulan peräkylän kahden tien risteyksessä kekottaneen kioskin lipan alla kesäisin aamusta iltaan papat litkivät pilsneriä ja olivat silmin nähden ja korvin kuullen jo iltapäivällä tilassa, johon ei vedellä pääse. Ellei niillä sitten ollut perstaskussa omakeittämää. Mistä sitäkään tietää. Ja kai sitä tulee turvonneen näköiseksi vaikka joisi pelkkää vettä, jos sitä juo riittävästi. Esimerkiksi ämpärillisen päivässä. Siitäköhän se tulee tämä sanonta ämpärikännissä? Vai sanotaanko sillä tavalla?

Tänään Meabiili muuten tulee kotiin [jos se nyt raaskii, sillä viimeksi nähdessäni vastapäinen bemari oli pajalla riisunut jo konepeltinsä] ja pääsen taas luotaamaan liikennevaloseisokeissa suomalaista avioparien perusonnea perusvolvoissa, joista lapset on jo pudotettu peruskouluihin ja yhteinen matka jatkuu laatuaikaa viettäen, miehet nenäänsä kaivellen ja naiset vieressä jurottaen.

Joutavilla jotakin, sanoisi tähänkin tyhjänpäiväiseen kirjoitukseeni wanha isäni. Tuo hieno, viisas mies. Ja oikeassa olisi.