Nytpähän myös tiedät miltä reiskasta tuntuu, se tässä päivänä muutamana tanssi peukalonsa pois sijoiltaan. Se onnistui itse tosin vääntämään sen takaisin, mutta kipeä se oli reilun viikon. Taidan olla joku vammaisomahoitaja...

Paranemista. Nyt vaan passuutat itseäsi. Ja niistä naarmuista teet tietysti poliisille ja vakuutusyhtiölle ilmoitukseni. Joku tuhma on kolhinut sinun pientä punaistasi. Mutta ei se sinun vikasi ole, että siellä Tampereella joku tumpelo pyörii.

Reiskalla oli sentään hauskaa taittaessaan peukalonsa. En muuten saanut edes avainta käännettyä kotiovessa, ja vasemmalla kädellä se on yllättävän vaikeaa. Vasenkätisenä maailma on ihan väärä.

Passuuttaminen olisi sielua hivelevää, vaan kelläpä sen tekisin. Oppiipahan vasen käsi, miltä oikeasta tuntuu olla aina hommissa.

Poliisi varmaan nauraisi kaksi kuukautta ja vakuutusyhtiö sanoisi, että alle omavastuun. Lohdullista edes, että se on jonkun tumpelon vika. Tiesin, että jossain on joku, jota syyttää. Kiitos.

Minulla oli kerran peukalo kaksi viikkoa puolitunnoton kun yhden päivän, yhden vaivaisen päivän, leikkelin paperinarua.

Onko niitä naarmuja vaan ovessa, ei muualla? Syviä vai pintanirhaisuja? Saako ne meikattua piiloon vai meneekö maalaukseen koko ovi?

Meidän 'uudessa' autossa on ovi, se toinen niistä, jo valmiiksi lommoilla. Mutta siitä ei osaa olla murheissaan, harvempi kun yli parikymppiseksi kolhuitta selviää.

Takaovessa ja pari pellissä. Ei kai ne syviä ole, en osaa sanoa. Mikä on syvä? Valkoista pohjamaalia näkyy, mutta ehkä ne voidaan laskea naarmuiksi, yksi on ehkä melkein haava, mutta lohmuja ei ole. Täytyy kokeilla ensin meikkiä, sillähän sitä on totuttu pikkuvirheitä piilottamaan. Ehkä uusi ovi on liioittelua. Tai en tiedä, jos se oikein ryhtyy harmittamaan, niin sitten.

Kohtuuttomasti se kyllä harmittaa. Kaatuuhan niitä valtamerilaivojakin.

Tosin ne ei ole minun.

Odotapas kun löydät kultamussukkasi rankan lumisateen jäljiltä täysin lumenpeittämänä, jonka lisäksi lumiaura on heittänyt tienpuoleisen puolen peitoksi ikkunoita myöten likaisenruskean kinoksen - joka tietysti on jäätynyt paikalleen. Sitten tiedät, mitä tuska oman rakkaan peltilaatikon edestä on. Nyyh. Sympatiaa. Empatiaa. Ja naisvi...rakkautta täältä.

Justjust. Heitä vaan lisää lokaa haavoihin, ei tunnu enää missään. Näyttäisin peukaloa pystyyn, jos pystyisin.

Arvasin, että virakastat naisia.

Haa! No sillai sympaattisempaattisesti mä tosiaan sen tein, kun mä löysin oman palleroni sellaisena viimeksi kun etelässä satoi lunta. Nyyh. Se teki kipeää nähdä, kuinka Pallero suorastaan kärsi siitä, että sen arvo romahti lumen peittäessä sen.

Sympaattisempaattiset miehet on niin lutunoita, mutta lakkaa jo kutsumasta kuningatarta Palleroksi, siitä ei pidä kukaan nainen. Ei edes pallero. No se nyt ei varsinkaan. Eikä varsinkaan Lara Croft.

Pallero tykkää musta aina. Sanoin mä sitä miksi tahansa. Sitäpaitsi se on hellittelynimi. Niinku "kulta", "mussukka", "kultamussukka", "kultamussukkasussukka" tai "visvasyyläpaskiainen".

Viimeistä tosin käytetään pitkälti naisten puolelta miehiä hellitellen, joten Palleroa ei vois koskaan sanoa sellaseks.

Minä en ikina käyttäisi miehestä moista nimitystä, neverever. Paitsi, jos se on sellainen.

Minä käytän kultamussukasta nimitystä ArmasIhana, Pulunen, Lutumussukka, Söpölutu ja HänJokaElämäniValaissutOn. Ja lisää syntyy kaiken aikaa, mitä suloisemmaksi käy. Tosin yrittää väittää, ettei mies ole söpö, mutta jos on. Minkäs teet.

Pinserimobiilin kyljessä oli kanssa kerran iso naarmu, jossa oli keskellä kirkasta sinistä. Jynssäsin peukalolla mutta siinä oli ja pysyi. Saakurin parkkipaikkatumpelot, noiduin ja näin punaista loppupäivän.

Sattumoisin oli auto käymässä huoltosedän luona samaan aikaan 10-vuotis-eiku-tuhatkilometrisjuhlissa ja pyysin mekaanikkosetiä katsomaan miten se naarmu kannattaisi hoidella, maalilla vai lakalla vai millä.

Kun auto tuli takaisin, kylki oli kuin uusi. Ei jälkeäkään. Kysäisin että mitä ihmeainetta huoltosetä oli käyttänyt ja hän totesi lakonisesti että "pyyhkäistiin vähän rätillä ja siitä lähti ylimääräiset moskat poies".

Tarinan opetus: patonkiautojen maali ja siinä päällä oleva lakka on hitsin jämäkkää ainetta joten ei kannata vielä vaipua epätoivoon. Huoltosetä auttanee mielellään.

Meabiilillä on tapaaminen äijähuoltosetälässä viikon päästä, jospa ne pyyhkäisisivät minunkin murheet pois. Tosin sieltä haavoista pilkottaa valkoista ja ne näyttää kyllä pahuksesti pohjamaalilta. Naarmut ovat kuin kivi kengässä, mikään muu ei nyt sapeta. Ne tosin sitäkin enemmän.

Huoltosetä laittaa moottorilämppärin sisäpistokkeen, joten viikon päästä loppuu lopullisesti talvi ainakin tältä vuodelta.

Minä kutsuisin sitä liftipeukaloksi. Tamppereella kun kaikkien on pakko ottaa paikalliset liftarit kyytiin, kun ne tuntuvat siellä tuhansien auto-st-raadojen keskellä nykyisin eksyvän...

Zedikselästä sitä vaan jaksetaan piikittää toista poloa vaikka tää on ihan halkipuhkipoikkilopenonneton ihminen. Et viitsis.

Tampperella ei otetaan ketään kyytiin, siinähän voisi joutua vaikka puhumaan toisen kanssa. Ei se sovi.

Pistä kynsilakkaa naarmuihin, kun eikös naisten autot ole aina punaisia niin sopii värikin:)

Ja kyllä siihen peukalovammaisuuteen tottuu, tosin pienissä vammoissa kerkiää vamma paranemaan ennen kuin tottuu.

*puuuuuuuh* pipille

Kiitos!

:D *puuuuuuuh* pipille nostatti tänäisen ensimmäisen hymyn.

Olenpa ollutkin luvattoman huonolla moodilla koko päivän. Huomenna uudempi ja parempi. Ainakin valoisampi.

Ensiapuhoidoksi riittää myös pelkkä (väri)vaha, jos huoltosedät hoitelevat naarmut peittoon.

Kerran tässä ajelessa vastaurinkoon kiroilin miljoonaan ziljoonaan siroavaa valoa näkökentässä. Eikun aikaa tilaamaan ja akkuna vaihtoon. No, eipä mennyt kuin muutama minuutti ajatuksesta ja pang. Nasta tai kivi tärähti näkösektorille ja klasissa kiva lohkeema. Siirrämpä kesään koko projektin. Kelitkin ovat olleet sopuisan harmaita ajeluun. :)

Parkkiruutunaarmuttajista on käyty monellakin palstalla tulikivenkatkuista ajatustenvaihtoa, joten et ole yksin murheissasi.

Maanantaina menen huoltosetälään ja kyselen, mitä olisi viisainta tehdä tai olisi tehtävissä. Kyllä se siitä, uusissa kengissäkin ensimmäiset naarmut harmittavat eniten. Tosin nyt ei ihan näissä määrin.

Tästä lähin parkkaan meabiilin arvokkaasti kauas muista autoista ja kävelen hiukan pidemmän matkan. Siellä on helpompi parkitakin ja voipi olla, että kokonaisaika on pienempi kuin pyöriä haeskelemassa vapaata ruutua kaupan läheltä.

Tänään juuri ajattelin, että kun alkaa tuo aurinko maisemaa valottamaan, niin pitäisi rohkaistua ensi kertaa pesulinjallekin, on päässyt jo pahasti kyljet rapaantumaan. Mutta tänään en uskaltanut, kun juuri sitä ajatellessani sanoi radio, että yöllä on pakkasta ja tietäähän sen, kuinka siinä sitten kävisi.