Kunnon takkimies lähettää varmaan ystävänpäiväksi kortteja joissa toivotetaan menestyksekästä ystävänpäivää kumppaneille ja niittää alle käyntikorttinsa.

Eikun niittaa. Menevät näpit sekäisin.

Hahhahhaa! Huomiosi pelastivat harmaan aamun.

Takkien pois heittäminen on tärkeä loppuillan rituaali. Siitä jää villapaitajengi paitsioon. Se tarkoittaa, että kahden kesken voi sinutella. Se tarkoittaa, että tosi hädässä voi kääntyä puoleen, jollei siitä syntyvä häpeä ole sittenkin suurempi. Se tarkoittaa tittelit pois. Se on siis demokraattinen ele. Ja siksi se on vain miesten juttu.

Minä otan luennoidessani takin pois esitelläkseni vauvankantobodauksessa muhkeentuneita käsivarsiani. On aina niin mukavaa kuulla kollektiivinen ooh ja aah, kun pinkeät muskelini väreilevät ihon alla. Ei vais. Mutta olipa Mealla tosi hauska juttu taas kerran!

Hävisin vetoni, takkimies olikin yllättäen heittänyt sen tuolin selkämykselle jo heti kättelyssä. Hävisin siis ne tiimilaput mutta onneksi en niitä ajatellut koskaan käyttääkään. Eikä tarvinnut nytkään.

Huvittavaa huomata, miten konsultti osaa manipuloida ihmisiä; kun se huomaa, että joku rakastaa omaa ääntään, se oikein yllyttää sitä ja pääsee itse vähemmällä. Ja se yksi yltyy ennen kuulemattomiin fraaseihin, joita se jäi nytkin latomaan konsulentille, kun muut lähti syömään. Maistakoon nyt omaa lääkettään.

Ei kait sinulla Sedis olisi paljon sitä vastaan, jos naiset heittäytyisivät myös demokraattisiksi ja heittäisivät jumpperit pois. Ja minulla on muuten kanssa aika muskelit, kyllä niillä demokratiaa rakentaisi.

Olipas upea juttu - ja niin taivaan tosi!
Rupesi kovasti naurattamaan, muistui mieleen monta aiemmin elettyä tilannetta. Naurattaa erityisesti siksi, että nykyisin olen itse aika kaukana noista tilanteista.

Puppugeneraattorilinkki oli pakko lähettää konsulttikolleegalle...

No mutta, saisinkohan minä tällä nauratusefektillä bonuspisteitä kurssin välitilinpäätöksessä, kun puoli tuntia sitten olin vielä välttävä johtajana. Tusinasta tilanteita sain johdettua oikein kolme. Vähän sama onnistumisprosentti kuin lottorivissä. Ja miksei olisi, tekniikkahan oli ihan sama.

Tuomiokirkon rappusilla oli pikkutakki-installaatio muutama vuosi sitten - ehkä näille Mr. Pikkutakeille suunnattu?

Sedis ja muut: naisten vastaava ele jolla päästään lähelle on hiukset, varsinkin pitkähiuksisilla. Jos 'auktoriteetti nainen' esim luennoitsija tuppaa pitämään hiuksia kiinni alkavat innokkaimmat opiskelijatytötkin tulla luennolle hiukset kiinni. Illanistujaisten edetessä joko kaikki ovat loppuillasta hiukset auki, tai ne jotka alunperin tulivat paikalle hiukset auki kaivavat jostain hiuslenkin ja liittyvät ponnari/nutturasakkiin.

Tuomiokirkonkadun pikkutakki-installaatio oli vaatinut elämäntapamuutoksen sadoilta pikkutakkimiehiltä. Ehkä ne kääntyivät villapaitamiehiksi tai farkkutakkimiehiksi. Tai ne vaihtoivat Bossiin.

Tukkajuttu pitää paikkansa, sehän on ihan samaaa sukua paitahihaisuuden kanssa: merkki, että nyt ollaan kuin kotona, nyt saat sinutella, ollaan tässä ihan vaan meidän kesken, tuttavallisesti ja villin vapaasti. Tukkajuttu toimii elokuvissakin merkkinä tyhmemmille, että kohta tapahtuu lähempää kanssakäymistä.

Mitenkähän Viivi-tukkainen voi ilmaista, että saa tulla sinuttelemaan.

Viivissä nyt ei ole enää mitään mystikaalia. Siinähän se nyt tönötti ruudussa kuin muutkin ja vajosi silmissäni yhdeksi erääksi nätiksi tusinajuontajaksi. Se oli jotain, kun kohukaunotar vilahti uutisissa muutaman minuutin yhteensä illassa.

Ja kuinka sattuikaan, että haukottelin vastaavan tyylisellä kurssilla juuri samat päivät. Jatkoa seuraa pitkin kevättä. Mielenkiintoista sinänsä, että vahtimestari ja lähetti taitavat olla talossa melkeimpä ainoat, jotka eivät tälle kursille joudu. Mikä ovat herra iso herrojen visiot, kun kaikki saavat pikkupäsmärin diploomin (ehkä).

Ihan muuten kivaa nähdä elävältä millaisia ihmisiä meillä on talossa. Taisi myös kehkeytyä teerenpeliä erään mukavan oloisen naisihmisen kanssa. [Teksi mieli kirjottaa lisää, mutta olet liian suosittu] ;-)

Ihan pikkaisen lisään, että miksi tutustuminen ei ole yhtä mutkatonta, kun seuraa hakemalla hakee...

Nyt voi mennä nukkumaan paremmalla mielin, nimimerkillä avautuminen helpottaa. :)

Viivissä kuulemma varmalta taholla saamani tiedon mukaan liikahutti miehen mieltä hänen sievä tapansa siristelllä silmiä ja kun samalla tämä ihkupakkaus puhui urheilusta, niin se oli miehen menoa. Nyt isoina annoksina siristelemätöntä Viiviä ja älyttömillä uutisilla suollettua puhetta mennyt on glooria ja liikahdus mielessä.

Näyttäisi IVE nyt vähän siltä, että olet löytänyt sen kappaleen ihmistä, joka ehkä mahdollisesti on se puuttuva palapelipala sinun sielustasi tehdystä palapelistä. Huomasit kai, että sieltä puuttui se ratkaiseva. Tutustuminen on mutkatonta, jos se oikeasti on se pala ja annat mahdollisuuden katsoa, onko. Ehkä se mukavanoloinen ajatelee samoin? Siis jos kurssia on vielä, mene istumaan viereen ja siitä se lähtee luonnostaan, kun naureskelee yhdessä, aina siellä jotain naurettavaa on. Jos yhteistä naurun aihetta ei löydy, niin puuttuu yhteinen huumorintaju ja silloinhan se pala oli jonkun muun pelistä. Jos taas löytyy, niin pyydät kahville. Sitten kirjoittelet hauskoja sähköposteja, sellaista rupattelua. Kyllä se aika pian tuntuu luontevalta lähteä yhdessä illalla jonnekin, pubiin, elokuviin, konserttiin.

Tervetuloa Mean leposohvalle, meiltä löytyy neuvoja joka lähtöön. Meillä on ihan sitä varten hankitttua kokemusta.

Niin,

Hyviin tapoihin kuuluu etta herrat (ennen takin
riisumista) kysyvat tilaisuuden emannalta luvan
riisua sen rotsin-edellyttaen etta alla ei ole liivia, koska paitahihasillaan olo ei ole koodin mukaista.

Siinahan voi sitten tilanteen ollessa paalla,
v@#$^maisempi rouvashenkilo todeta etta "EN OLE ANTANUT LUPAA ESIINTYA PAITAHIHASILLAAN vai istuuko puku niin huonoti ettei pysty pitamaan paalla..."

Saali tavallaan, etta ne pikkutakkiheebot kaiken
omaisuutensa ja itsetarkeytensa keskella tuskin tuntevat etikettia...

Hop

Kiitos, mea. Järkeenkäypää.

Sen puuttuvan palasen löytäminen itsestään
on pelottavaa, pelottavampaa kuin öisellä
nakkikioskilla etuilu. Se johti viimeksi
hetken onneen, mutta kääntyi lopulta vuosien
kurimukseen. Sitä kuvitteli kovettaneensa mielensä, jotta ei joudu rämpimään hetteiköstä toiseen sydämen räytyessä. Se tunne on todellista tunnetta, järjellä sitä ei pysty hallitsemaan.

Kattoo ny, millaista värinää on seuraavalla kerralla ilmassa. Rauta on nyt jäähtynyt. Ajatuksissa pyöri spostin tuikkaaminen heti miten perään, koska niin tuttavalliselle asteelle jutustelu kehkeytyi. Jos hän onkin niin luonnostaan emppis symppis ihmistyyppi. :-)

Jos on yrittänyt tunkea väärää palaa siihen puuttuvan palan kohdalle, saattaa hetkellisesti tuntua, että kyllähän se siihen sopii, kun sovitetaan. Mutta ennemmin tai myöhemmin se alkaa kupruilla ja reunat liestyä. Jos joku ei sovi, niin se ei vaan sovi ja siinä ei auta järki. Ja kun ne palat pitäisi sopia vielä ristiinkin: minun pala toisen peliin ja sen pala minun. Aikamoinen lottovoittohan se on, jos kaikki natsaa.

Viikonloppuna tulin miettineeksi, että mikä se on se tärkein juttu kahden ihmisen yhteensopivuudessa ja olin tulevinani siihen tulokseen, että kyllä se on se yhteinen aalto, sama huumorintaju, se joku juttu, joka tekee toisen kanssa elämisen helpoksi, mutkattomaksi, pelottomaksi ja luonnikkaaksi. Se vaivattomuus, millä ymmärtää toisen halut, tarpeet, mielen käänteet ja osaa tulkita vaikeuksitta vaikka sormen asennosta, missä mennään eikä se tunnu siltä, että vaikka osaa lukea toista kuin avointa kirjaa, niin sen kirjan lukeminen ei kyllästytä. Sitä vaan lukee ja lukee ja aina löytää uusia juttuja.