01:00 - 06:00 olin muuttunut lempieläimeksekseni kärpäseksi kattoon ja ottanut avokatsomopaikan miesten vessan katosta. Paikka oli erinomainen, sillä siitä avautui suorastaan loistava tarkkailupaikka myös samassa tilassa olevaan ravintolan keittiöön.... No ei vaineskaan, en aloita uudestaas. Ei kai kukaan ihan oikeasti oleta, että minulla olisi yhtään mitään järjellistä sanottavaa enää eilisen jälkeen, jolloin silloinkaan ei ollut vaikka paljon sanoinkin. Käytin ainakin kahden viikon aiheet, sitäpaitsi. Mutta tulinpa todistaneeksi, että kun on liian paljon kirjaimia, sormia, aikaa, tietokoneita ja sanoja eikä kuitenkaan sanottavaa, voi silti sanoa vaikka mitä. Tai mitä todistamista siinä nyt oli. Kaikkihan sen tietävät.

Sanomattakain lie selvää, ettei sanoja aina tarvita ja sekin on minusta ilmiselvää, että vaikka joku on keksinyt pienentää ja halventaa puhelimen jokaiseen taskuun sopivaksi, niin ei siihen silti tarvitse aina vastata. Eihän jugurttikoneellakaan tarvitse aina tehdä jugurttia vaikka sellaisen omistaisikin [ihan totta, jotkut omistavat]. Minä ainakaan en vastaa, jos minua ei huvita, enkä soita takaisin, jos ei huvita. Jos on asiaa, voi jättää vastaajaan viestin tai voi lähettää tekstiä. Enkä minä siltikään katso velvollisuudekseni aina vastata, en erityisestikään tuntemattomiin numeroihin.

Sanoja on maailmassa kuitenkin ihan tarpeeksi muutenkin, tyhjiä sanoja liiankin kanssa. Tyhjiä lupauksia ja puheita erityisesti. Niin kuin nyt vaikka tämä väristrologia, joka kertoo, että kohta eletyn helmikuuni väri on korallinpunainen, joka inspiroisi minussa rakkautta ja vastaanottavaisuutta. Nyt pitäisi siis pukeutua korallinpunaiseen, niin lisääntyisin näissä taidoissa ja avuuntuisin avautumaan ja löytäisin sisään ja ulos itsestäni. Harmi vaan, ettei minulla ole tuon värisiä vaatteita. Itse asiassa en edes tiennyt, että tuo väri on korallinpunainen. Mutta jotkut läppikset kyllä näyttävät paussin värit vähän tuollaisina.

Sanomattakin lie selvää, että näin hyvän ihmisen ei paljon tarvi sanoa.