« Tapapoliisista huomenta | Pääsivu| Minä kiitän »

Toisaalta ahdasta

Eilen myöhästyin koulutuspäivän alusta minuutilla [hävisin vetoni, pikkutakki oli jo tullessani tuolin selyksellä] ja niin kuin pelkäsinkin siellä oli hilattu ryhdikkäät pöytärivit jo viideksi tiimipöydäksi, joissa piti istua ahtaasti nenäkkäin. Konsulentti puhkui intoa jo aamusta ja piiskasi meitä analysoimaan niitä loputtomia keissejä ja mehän analysoimme niin maan perusteellisesti. Paitsi en minä, kun en keksinyt mitään järjellistä lisättävää mihinkään. Enkä olisi pystynyt muutenkaan, kun kaksi viidestä pöydässäni istuneista käytti toisaalta-sanaa joka kolmantena sananaan ja konsulenttikin toisaalsi kaiken ja kopulta en pystynyt keskittymään kuin siihen, mistä seuraava toisaalta singahtaa. Kun sitten jouduin yllätetyksi kysymyksellä, latelin kaikki kielen päälle arkistoimani tilannejohtamisen termit ja kun ne loppuivat, se tuli: toisaalta. Kaverit varmaan luuli minun piruilevan. Toisaalta, joskus teen sitäkin.

Kun pääsin Meabiilillä vihdoin lähtemään kotiin, ajattelin, että reilusti viiden jälkeen ei ketään ole liikenteessä mutta puoli mansea halusikin jäähalliin, Kekkosentie oli tukossa ainakin viiden kilometrin matkalta. Vain minä ja kaksi muuta autoa emme halunneet nähdä Venäjän voittoa. Mikä oli sinänsä viisasta, sillä riittävästi jo harmitti se, että Miss Tampere -kisan voitti myös Venäjä, sillä Olga päihitti Norsunluurannikon Yacinen. Tampere pääsi pronssille, mutta oli jo voittanut toisaalta arvostetun Miss Nordic Bikini -kilpailun. Toisaalta, onhan Tampere suuri kaupunki.

Niin, toisaalta, olihan minulla asiaakin. Voisiko joku ystävällismielinen guru auttaa asiassa, josta linkin takana enemmän?

Tämä minun nörttikoneeni on ikävästi jaettu C- ja D-osioihin, joista C:llä on vain Windows ja ne pakolliset MS-ohjelmat, kaikki muu tauhka on siirretty, mitä siirrettävissä on sinne D:lle. Enempää en uskalla tai osaa tai pysty siirtämään. Vähän väliä tämä sanoo, että levytila on vähissä, että tarvitset 200Mt ja sinulla on vain 195Mt. Toissapäivänä juuri siivosin koko roskan ja poistin kaiken, mitä uskalsin ja näytti omaavansa tyhjää tilaa 295Mt ja nyt tyhjää on taas liian vähän. D:llä olisi tilaa vaikka lampaat söisi. Eikö C:lle voisi saada lisätilaa D:ltä. Niin ja minulla ei siis ole yhdenkään C:llä olevan ohjelman asennuslevykkeitä. Tietenkään. Siellä on Työpöytä ja Winwows ja Office-paketti ja Norton antivirus. En käytä siellä olevaa IE:tä ollenkaan, mutta en uskalla sitä poistaakaan. Ja mihin ne siivoamani 100Mt:tä hävisi päivässä.

Nyt tämä valittaa jo heti käynnistyksen yhteydessä liian vähästä tilastaa, sanoo että vapauta lisätilaa, mutta mistä minä sitä vapautan. Ennen siivoamista sentään antoi hetken aikaa pelata.

Kysyy neuvoton käsi, jolla on peukalo keskellä otsaa.

Jälkipuheet

Kyllä tuo tilan siirtäminen onnistuu D:ltä C:lle. Ainakin Partition Magic osaa kyseisen tempun..

Mahtaako tuolla ilmaiseksi ladattavalla Partition Magic 7.00 -versiolla tehdä mitään vai pitääkö ostaa 70:n paketti, mikä sinänsä nyt ei hirveä hinta ole tässä konkurssissa.

Ehkäpä sivutiedosto vain vie tilaa?

Ohjauspaneeli -> järjestelmä -> lisäasetukset -> suorituskyky[asetukset] -> lisäasetukset -> näennäismuisti[muuta] ->

C:ltä sivutiedosto pois ja D:lle suurinpiirtein samankokoinen möhkäle kuin aiemmin oli C:llä.

Tosin, jos partition magic:in jostain saat, suosittelen minäkin lisätilan siirtämistä XP-levylle. Alle 3gt on hiukka vähän jos haluaa vielä officeakin pyörittää.

Öö, sivutiedosto pois? Miten se otetaan pois? Ja se samankokoinen möhkäle D:lle?

Minähän sanoin, että käsi keskellä otsaa.

Tuolla Partition Magicin demolla ei muistaakseni voi tehdä muuta kuin demota, eli se ei tee levylle mitään. Jos saat aidon jostakin käsiisi, niin suosittelen lämpimästi ottamaan varmuuskopiot jokaikisestä säilyttämisen arvoisesta tiedostosta, ennen kuin teet mitään.

Sivutiedoston siirtäminen ja sen koon muuttaminen on luultavasti vain väliaikainen lääke. Levy on pian uudelleen tukossa.

Mikä on käyttöjärjestelmä? XP:llä onnistuu osioiden koon muuttaminen. Toisaalta, voisithan ostaa uuden kovalevyn (ison semmoisen), siirtää osiot vanhasta isompaan "kotiin" ja jättää vanhan kovon varmuussemmoiseksi. Teet sitten mitä tahansa...muista VARMUUSKOPIOT!

Se on XP Home edition. Tein eheytyksenkin, kun se sanoi, että tarvii tehdä ja kun käynnistin koneen uudelleen, se herjasi, että tää on ihan hajallaan, täytyy eheyttää ja se teki sen taas ja sen jälkeen ei olekaan mahtunut mikään pyörimään. Kaikki kuulostaa niin saakelin pelottavalta. Tuo uuden ja ison kovalevyn ostaminen kuulostaa kaikkein järkevimmältä, mutta se en ole minä, joka sen pystyy tekemään. Taikasauvalla heiluttaminenkin kuulostaa vähintäänkin vaaralliselta.

Saakuta. Taas tarvittaisiin sitä Petteriä.

Selaimien väliaikaistiedostot ("cache") ovat varmaankin C-asemassa. Siihen voi hyvinkin upota 100 megaa tilaa. IE:ssä Internet-asetukset, Yleinen,
Väliaikaiset Internet-tiedostot. Firefoxissa Tools/Options/Privacy/Cache. Minulla näkyy olevan 1.7 Gigaa (!) varattuna noille. Tiedostot voi surutta poistaa ja käytetyn tilan voi asettaa järkevästi.


Voiko ne määritellä pysyvästi menemään D-asemalle?

XP:ssä on sellainen ikävä feachre...fuchur...fiitser...ominaispiirre, että se luo Restore Pointeja aina kun järjestelmää päivittää vaikka Windows Updaten tärkeillä päivityksillä. Restore Point on kohta, johon järjestelmän kokoonpanon voi palauttaa jos tulee ongelmia. Jos järjestelmää on päivitetty 100 kertaa, levyllä on 100 restore pointia, jotka vievät järkyttäviä määriä tilaa.

Restore Pointeista pääsee kyllä helposti eroonkin: linkki

Olen 99 %:sti sellaisen vision vallassa, että restore pointien strateginen poisto ratkaisee ongelmasi. Tarvitset vain Oikean Tahtotilan asian suorittamiseksi tulosohjautuvasti.

Väliaikaistiedostot ovat aina käyttäjäprofiilihakemiston alla, tätä ei voi muuttaa. Paikalliset käyttäjäprofiilit ovat yleensä hakemistossa c:\documents and settings. Tätä voi (kuulemma) muuttaa ryhmäkäytänteillä (group policy), mutta sitä ei taas ole XP Home-versiossa.

Valitan tiedon puutetta, Linux-käyttäjänä en osaa neuvoa paremmin.

Sisäinen uudistumisen tarpeeni eli rationoinnin tarpeeni tuntee houkutusta laittaa mainitsemasi prosessimuutos ilman ulkoistamista tai eriytystä toimeenpanoon. Osaamismuutosprosessini takkuilee hiukan mutta tahtotila on voimakas.

Luulen, että viikonloppuna lähtee meanderian koneesta restoori pointsit huitsin Huittisiin. Jos siis osaamimuutosprosessi päätyy positiiviseen lopputulokseen.

Kiitos Linux-kl:lle selkeistä poissulkevistä mahdollisuuksista.

Väliaikaistiedostotkin ovat tilaa vieviä, mutta lyön silti vetoa 100 Blogistanin rahayksikköä, että ongelma piilee Mean läppärin levyillä majailevissa Restore Pointeissa.

Temppihakemistoon kyllä usein kertyy valtava määrä vanhoja Wordin temppitiedostoja, jotka nekin voinee poistaa (ainakin Win 98:ssa voi, omassa XP:ssäni en ole tilannetta tutkinut).

Sata Blogistanin rahayksikköä on kyllä paljon. Joten minä luotan visioosi ja kokeilen.

Jos viikonlopun jälkeen paussilasta ei kuulu päivityksiä, niin tiedätte, että siltä kaatui koko roska.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa