Kaikkea ei voi ymmärtää
Kevät on jo tulollaan; Meanderiassa on taas autokuume. Viime vuonna päästiin sentään helmikuulle ennen sen iskemistä. Ja jo taas silmäilen autoja sillä pilkkeellä, että josko vaikka, mutta kun se on jotenkin niin vaikeata ja outoa ja vierasta ja jotenkin niin semmoista... miehistä. Nolottaa, kun mitään ei mistään ymmärrä. Paitsi, että pieni ja nätti auto olisi kiva. Se Beetlehän se nyt tietenkin olisi oikeinkin kiva mutta se on aika kallis, siinä olisi se kukkakin. Mutta joku muu, vaikka Ka. Kunhan se on punainen. Tai musta. Tai keltainen, jos on Beetle. Hopenharmaa olisi kanssa aika viileä. Ja sitten siinä pitäisi olla ne aakkoselliset jarrut ja se joku tehostin ja joku esto- vai vakausjärjestelmäkö se oli ja lohkolämmitin ja sisälämppäri ja mitäs vielä. Ai niin, se olisi kanssa kiva, jos se vilkuttaisi aina, kun jätän sen parkkipaikalle ja sitten se iskisi silmää, kun tulen. Ja sitten sen pitäisi olla edullinen ja pieniruokainen ja se ei menisi ollenkaan rikki. Joko sanoin, että ilmastointi olisi kanssa kiva. Niin ja automaattivaihteet. Ja tyynyjä ja CD-radio ja... Niin ja kahdet renkaat. Luulisi olevan autokauppiaalle helppoa, kun kerrankin asiakas tietää, mitä tahtoo.
Onkohan autokuumeella ja pyörä-, vauva-, koira- ja kissakuumeella jotain yhteistä [vai onko kissakuumetta olemassa]. Enpä taida lähteä pohtimaan, mitä mikin kuume kertoo ihmisen elämän tilasta, sillä siitähän ei epäilystä ole, etteikö paljonkin kertoisi.
Mitä kertoo se, että eilen koulujen alkaessa lukiolaisista kolmasosa ei ollut kuullut kouluun tullessaan katastrofista mitään. Kolmasosa!? Lukiolaisista!! Ei ollut kuullutkaan?! Kokonaiseen viikkoon!!
Jälkipuheet
Jos lukiolainen ei seuraa uutisia ja tiedä mitään maailman tapahtumista, niin silloin ollaan kyllä aivan väärässä koulussa.
Tuohon autokuumeeseen sen verran, että kyllä se tuppaa aina välillä iskemään. Maan pinnalle palauttaa sitten yleensä autojen hinta ja jos saat auton hankittua, niin vakuutusmaksut ja autoverot viimeistään saavat hymyn hyytymään. Mokomasta rakkineesta voisi hankkiutua eroon, ellei se olisi lähes välttämätön töissä kulkiessa (työmatka 20 km, julkiset liikkuu miten sattuu ja ovat kalliita myöskin).
Kokemuksesta tiedän, että jos autokuumeelle antaa periksi, seuraa siitä vuosiksi eteenpäin autopäänsärkyä ja yleistä autopahoinvointia. (nimim. "Fiat 127 ja minä olimme molemmat tyytyväisiä kun tiemme lopulta erosivat") Vaikka silti se aina välillä iskee etäisenä tunteena että olispa auto. Huolestuttava ilmiö. Koita pärjätä sen kanssa! Eihän vaihtoehtoja lopulta ole kuin kaksi. Hankkia tai ei hankkia auto.
Kyllähän sitä voi itse kukin joskus lipsahtaa uutispimentoon syystä jos toisestakin, mutta että viikoksi ja koululaiset. Joku puolusteli uutisissa, että ovat olleet varmaan mökeillä. En oikein jaksa uskoa, että koululaista saa viikoksi mökille ilman radiota, nettiä ja televisiota.
Minua on pidätellyt auton hankkimisesta aika hyvin se, että työpaikkani parkkipaikkatilanne on lievästi sanoen onneton. Jos paikka ei järjesty, niin helppo on selättää myös kuume, sillä mitä tekee autolla, jolla ei voi tulla töihin. Se, miksi kuumeilen, johtuu kyllästymisestä uhraamaan työmatkaan päivässä kolmekin tuntia, kun omalla autolla siihen menisi vain puoli tuntia.
Mutta siis toisaalta pidättelee ja kuumetta hillitsee pelko juuri tuosta päänsärystä ja krapulasta ja rahan menosta ja ja.....
Että jotta, tulisi edes kesä ja pääsisi pyörällä. Tai siis olisi aina kesä ja pääsisi pyörällä.
Vilkaisehan tätä idän ihmettä. Halvalla lähtee ja saa kaikkea namusia mukaan jo samalla rahalla ja mikä parasta, se ei vaadi kovin kummoista taskua päiväksi: HYUNDAI Getz 1.1 GL 3d. Dieselversio kutkuttaisi, mutta kuka hullu uuden auton ostaisi. :/
Ja kun pitää mielessä, että autonomistaja = hyvä veronmaksaja.
Totta! Siinähän on enemmän kuin ymmärsin toivoa. Ratin ja turvavyön korkeuden säätö on meikäläisen kokoisella ehdottoman hyvä, ja aakkosia oli riittävästi jarruissa ja penkinlämmitin. Ja ihan kaikki. Eikä maksa paljon. Ja nätti. Ja Ebony Black on minun väri.
Ja niin simpsakan kokoinen, että tuon parkkii vaikka työhuoneeseen tai parvekkeelle. Näyttää aika lailla Mealaiselta.
Tottakai kissakuumeita on olemassa. Huokaus (kolmen kissan korvat höristyvät). Mutta ei varmasti kissakuumetta, yhtenä, kaikenkattavana ilmiöluokkana.
Jotain tuollaista oinastelinkin. Koirakuumehan on sellainen kaikenkattava tauti, jonka ensimmäiset oireet ilmenevät siinä, että pitäisi saada haistella pienen koiran korvia ja pussailla kuonoja. Kissat ovat ilmeisesti yksilöidympiä ja kuumeen nostattaa se joku tietty kissa. Ei mikä tahansa kuka vaan kissa.
Ei vaan, onhan koirakuumeessakin taudin edistyessä erikoistumista havaittavissa.
Jos nykyajan lukiolaiset ovat kuuroja ja sokeita?
Autot ovat alakerran porukan juonia ihmiskunnan päänmenoksi. Nuorna tyttönä minulla oli koppimopo, eli Suzuki Alto, siitä kun pääsin eroon muuttaessani pääkaupunkiin joukkoliikenteen mekkaan, olin jo vakuuttunut, ettei koskaan enää.
Kuitenkin kävi niin, että se mies joka asuu meillä raahasi kotiin viime kesänä "kesäauton" eli tuttavallisemmin pätkän, eli Lancian Y10 Firen. Minulle perusteltiin, että on mukavampaa mennä mökille, sukuloimaan, rannalle, kauppaan, palstalle... On kohta seuraava kesä, ja silti siitä pätkästä ei pääse eroon. Tosin se toimii moitteettomasti, ei vie bensaa, mutta se on henkilöauto. ...vinkuu joukkoliikenteen paras kaveri.
Ja kissakuume on olemassa, minulla se on jatkuvana, estävä tekijä on vain se allerginen kaveri samassa taloudessa kanssani. Vaihdetaan hyvä puoliso kahteen kauniiseen norjalaiseen metsävillapaitaan.
No kyllä tosiaan joskus vaikuttaa, että lukiolaiset ovat kuurosokeita.
Juuri sain lähettämääni kyselyyn työpaikan parkkijonotilanteesta vastauksen: n. 100 nimeä on nyt listalla lähitienoon paikoille ja vanhimmat hakemukset viime keväältä. Yhteensä koko työyhteisöstä juuri nyt jonottaa parkkipaikkaa 250 inehmoa. Että ei ihan kiire ole minun autollani.
Älä Mary-hyvä nyt mene sitä hyvää miestä vaihtamaan. Ei saa sanoa ääneen tuollaista.
Autokuumetaudin oireita lievittää mukavasti koeajoretket autokauppoihin. Tauti saattaa kokonaan parantua shokkireaktiolla, kun ryhtyy hinnoista vääntämään. Ja autokaupoissa muutenkin saa ilmaisen diagnoosin naisen arvosta. Suosittelenkin liikkeeseen tutustumisen aloittamista naistenvessasta. Sen olemus korreloi suoraan palveluun. Pahin kokemani oli wc-siivouskomeroyhdistelmä, jossa pönttöä ympäröi nuhjuinen moppiarmeija, ja käsiallas ulkonäöstään päätellen toimi pääasiassa moppihuuhtelualtaana. Naisen autokuume laski nollaan siellä!
Ja vielä noista "tietämättömistä" lukiolaisista. Voisko olla, että tietämättömyysdiagnoosin on tehnyt joku tyhmempi ope. Muistan omilta lukioajoiltani yli-empaattisen psykan maikan, jonka olis voinut kuvitella kysyvän tällaisen tilanteen jälkeen "oletteko kuulleet mitä Aasiassa on tapahtunut?" Voitte olla varmoja, että puoli luokkaa olisi esittänyt tietämätöntä ihan vaan protestina itsestäänselvien kysyjälle!
Kiusallaankin hankin niin paljon tietoa vaihtoehdoista, ettei minua myydä kamelina. Tai siis minulle myydä kamelia. Minkä ne penteleet epäilemättä onnistuvat kuitenkin tekemään.
Katsojaa hämmensi jonkin verran erään lukiotytön kertomuksessa se, että tyttö sanoi saaneensa helpotusta ahdistukseensa ja toipui järkytyksestään parin minuutin hiljaisuudella, joka "auttoi käsittelemään asian ja se helpotti silleen". Elämä on helppoa silloin, kun se on helppoa.
Kissakuumekin nousee näin kevättalvella! Yhden Norjalaisen jumpperin nöyränä emäntänä alkaa tehdä mieli hankkia Misselle kaveri. Jos hääkii sitten olisi onnellisempi, kun olisi leikkiseuraa omasta takaa.
Kuulosti kovin samanlaiselta kuin vauvakuumeen kouriin joutuneen perustelut. Keväällähän ne syntyy tosiaan muutkin kuumeet, niin resurssi- kuin matka- ja autokuumekin. Työnantaja ottaa aivan liian vähän osaa puurtajiensa kuumeenhoitoon: pitää antaa ihmisille mahdollisuus hoitaa, antaa lomia, järjestää elämä kuntoon. Kuka nyt kuumeisena mihinkään voi keskittyä.
Tuosta punasävyn ihannoinnista iski eräs keskustelunpätkä parin vuoden takaa mieleen.
Autokoulussa - taisi olla viimoinen teoriatunti menossa - eräs tuttu tyttölapsi rupesi tunnin päätyttyä kovasti selostamaan, jotta "tänään mennään isän kanssa ostamaan mulle auto." Ei siinä sinänsä mitään kummallista ollut, pappa betalar -asenne on nuorison parissa yleinen. (Katkeraa hampaidennarskutusta.) Mutta se seuraava lause pisti naamavärkin peruslukemilla pitämisen tiukoille: "me käytiin jo eilen valittemassa se, se on sellanen punanen."
"Punanen." Siinä kaikki mitä ko. henkilö tulevasta autostaan tiesi. Miksi minua rangaistiin vanhemmilla, jotka eivät palkkapusseistaan autonkokoisia synttärilahjoja pysty ostelemaan? Ja miksi tuollaisia ihmisiä moisilla siunataan? On se elämä vaan epäreilua.
Täytyy tunnustaa, että kyllähän se auton väri tuppaa aika paljon vaikuttamaan valintapäätökseen, mutta eri merkkeihin sopii eri väri, mikään ei ole kirkossa kuulutettua. Vaihtoauto, joka olisi muuten ihan ykkönen, mutta väri ei miellytä: no, toivon, etten joudu siihen tilanteeseen, sillä pelkään, että se saattaisi jopa ratkaista valinnan. Tai sitten sen tekee joku törppö myyjä, joka ei halua palvella tai sanoo poikkipuolin.
Naisista ei koskaan tiedä. Ei itsekään.