Paperit on
Muistaako joku, kun viisaat puhuivat ihan miesten oikeesti vakavalla naamalla paperittomasta toimistosta. Että kun on ne tietokoneet ja elektroniset lehdet ja kirjat ja on digitaalinen hermoverkko, niin ei kulu enää sitä paperia. Eihän siitä ole puhuttu kuin vasta reilut kolmekymmentä vuotta, ei ihme että huonolta näyttää edelleen. Mitä useammalle pöydälle nörttikone kannetaan, sitä enemmän paperia toimistoissa kuluu: olen ihan elävänä nähnyt, kun eräs Rouva Esihenkilön Varahenkilö tulosti ja mapitti kaiken sähköpostin, että voi sitten varsinaiselle henkilölle loman jälkeen postittaa ne. Siis etanapostissa.
Tampereen yliopiston paperinkulutus kasvoi viime vuonna melkein miljoonalla arkilla edelliseen vuoteen verrattuna ollen se lähes 18,6 miljoonaa arkkia eli 11 Näsinneulan kokoista pinoa. Ja tämä kaikki vain henkilökunnan koneista suollettuja A4:ia. Luvussa ei ole mukana opiskelijoiden tulosteet, ei värilliset eikä A3-kokoiset, joten koko verstas yhteisönä kaatoi metsää kuin metsätyökone: 320 kuutiota puuta kaadettiin yliopiston papereihin, jotka veivät tilaa 115 kuutiota ja painoivat 92 000 kiloa, sähköä kulutettiin tähän tarkoitukseen 367 000 kWh, joka olisi riittänyt 141 kolmihenkisen kerrostalossa asuvan perheen sähköiksi. Huvittavinta on, että koneet suolsivat ennätyspaperit juuri viime vuonna, kun Ekokampusprojekti kampanjoi paperinkulutuksen vähentämiseksi oltuaan kolme vuotta laskusuhdanteinen. Valistus valistaa ja kehitys kehittyy. No, älkäämme masentuko, kulutushan kasvoi vain puoli Näsinneulallista ja onpahan meillä paperinpyörittäjillä, mitä pyörittää. [Innoittajana toimi tällä kertaa Tamperelainen]
Josta tulikin mieleeni, että yhteiskunnan rattaiden ja papereiden pyörittelijöinä on poikia, jotka ovat turhan vähän arvostetut. Paatostan nyt tilaisuuden saatuani kokemuksen syvällä sydänäänellä, että yliopistot, sairaalat ja kirjastot olisivat pahemmassa kuin pulassa, jos sivarit eivät olisi tekemässä vaivaisella päivärahalla ja ruokapalkalla niiden lukuisien virkamiesten töitä, joita kunnat ja valtiot eivät voi rahapulassaan palkata ja joita töitä ilman rattaat lonksuisivat vielä pahemmin kuin nyt tekevät. Kuinkakohan monta hienoa projektia ja suunnitelmaa ja kehittämistyötä on sivari polkaissut pystyyn ja kuinka monen penkkiinsä nuutuneen virkaihmisen pelastanut päivittämällä sekä ihmisen että sen työtavat ja kuinka monta innostuksen kipinää sivarin ansiosta on heittynyt ja sytyttänyt koko yhteisönsä. Ymmärtäisin, jos sivari tekisi työnsä huonosti tai innottomasti tai olisi tekemättä, koska sehän on vain vuoden pesti, mutta ei kun ei. En lakkaa hämmästymästä sitä intoa, alttiutta, kärsivällisyyttä ja rehtiyttä, jolla työt hoidetaan. Hienoja poikia kaikki tyynni.
[Kuva: Ville Morkki]
Jälkipuheet
Paperittomia pöytiä on, esimerkkinä oma työpöytäni. Tunnen myös muutamia opettajia jotka aamulla tuovat pöydälleen läppärin ja siitä lähtiessään siihen jää vain kännykän telakka ja tietokoneen virtajohto.
Okei, nyt puijasin... keltaiset pienet muistilappuset eivät häviä ---koskaan! Jopa minä käytän niitä, vaikka MacOS:issakin on ollut jo ööö, rapiat kymmenen vuotta semmoinen "keltainen muistilappu"-ohjelma. Kaitpa semmoisen windowssillekkin saisi.
Mahdollisuus paperittomaan työpöytään on ollut jo pitkään, ainoa mikä EI ole muuttunut, on ihmisten - tietotyöläisten asennoituminen. Tuskin tulee muuttumaankaan ainakaan ihan heti. Harmi, säästettäis paljon puuta, eikä sivarinkaan tartteis kantaa paperia toimiston työpöydän viereen enää niin paljoa. :-/
Minun pöytäni on papereilla silattu ja myönnetään, ihan vaan wanhasta tottumuksesta, kun siihen tulosteeseen on niin mukava tehdä merkintöjä, että toi on hoidettu, tosta ei tule mitään, kääk ei onnistu, tämä ei vastaa. Ja sitten paperit on ihan tietyssä järjestyksessä pöydällä ja tiedän, missä vaiheessa mikin asia on.
OK. Puijasin, en tiedä puoliakaan, missä mikin menee.
Meidän pankinjohtajalla on täysin paperiton pöytä. Uskomattoman näköinen iso lukaali, valtavat neuvottelupöydät ja iso toimistopöytä, missä ei ole paperin paperia; vain se kannettava.
Arvaa vaan, miltä tuntuu käydä "hattu kourassa" lainoja tai lykkäystä anelemassa, kun mies on niin "väritön" - ei keltaisia "Post it" -tarroja, ei siis MITÄÄN! Ei vaineskaan, mukava mies se on :-)
Mutta totta on se paperikulutuksen lisääntyminen. Meillä töissä toimistonhoitaja antoi ukaasin, että kopioiden ottoa on vähennettävä. Muuten tulee hukka ja perii...
Oonkohan mä vanhanaikainen kun en oikein pysty lukemaan mitään kovin pitkää ja tärkeää ruudulta. Acrobatissakin on niin kamala käyttöliittymä että sillä jonkun prujun lukeminen suoraan ruudulta on tuskaa.
Vaikka töissä luen jonkun dokkarin koneen ääressä, printtaan sen ja luen sen samalta paikalta. Eipähän tarvitse pitää niskaa ylhäällä ja voi töhertää paperiin mitä huvittaa! Paperia voi taivutella, se tuntuu ja pitää sijaintinsa ja sen käyttöliittymä on helppo ja tuttu. Paperia siis minullekin jatkossa, kiitoos!
Sen jälkeen kun siirryin pelkästään litteiden näyttöjen käyttäjäksi, en ole tulostinta paljoa tarvinnut. Varsinkin työkannettavan korkearesoluutioisella näytöllä on PDF-dokumentteja oikein mukava lukea. 12" PowerBook on myös kohtuullinen lukulaite ja sen saa otettua kätevästi sänkyynkin.
Minulla on kyllä muistiinpanovihko ja pari keltaista muistilappua, mutta muuten työ on paperitonta. Opiskelussa (Tampereen yliopistossa) on se ongelma, että jotkut luennoitsijat tahtovat väkisin jakaa paperia, sen sijaan että laittaisivat tekstit verkkoon ja antaisivat mahdollisuuden valita.
Pankinjohtajillahan on niin hienot tammipöydät, että häpeä olisi ne papereilla peittää.
Ruudulta ei pysty kukaan lukemaan sähköpostia pidempää juttua. Kyllä ne pöytäkirjat ja muistiot, puhumattakaan kokonaisista artikkeleista ja julkaisuista on ainakin osin tulostettava, jos niitä aikoo lukea. Paperi on paras käyttöliittymä ja niin kauan, kun valtuuksissani on tulostaa, niin kauan sitä teen.
Kaikilla ei Aapon tavoin ole käytettävissään kannettavaa, joten se ihan tuikitavallinen toimistotyöläinen ja muistioihin ja esityslistoihin hukkuva esimieskin tarvitsee tulostinta, kun ne paperit ja artikkelit tahtoo olla siellä verkossa ja verkko ei ole esimerkiksi kotona tai kokouspaikalla tai junassa tai bussissa. Ja jos joskus on, niin osaamisen kanssa on paljon ongelmaa.
Hämmästyisitte, jos tietäisitte, miten heikkoa on tietotekninen taju vieläkin: päivittäin näkee Wordilla tehtyjä muistioita, jotka lähetetään etanapostissa, kun on kerran postissa pyydetty.
Paperiton toimistohan on sinänsä ihan vitsi, ja sellaisena pysyy ennen hyvin perusteellista sukupolvenvaihdosta.
Se, mitä minä eniten kummastelen on kuinka vielä löytyy ihmisiä, jotka eivät ole ollenkaan, edes teoreettisella tasolla, ymmärtäneet sähköisten dokumenttien etua paperikopioihin nähden.
Tässä yksi päivä esimerkiksi sain kollegalta paperille kopioidun listan dokumenteista, joista osa oli "hukassa", ja niitä olisi pitänyt ryhtyä jäljittelemään. Kyselin, löytyisikö sama lista sähköisenä (jolloin mulla copypaste-metodilla säästyisi voimakkaasti energiaa etsintätyössä). Kuulemma ei - hän oli tulostanut listan, mutta ei ollut tallentanut muualta saamaansa tiedostoa mihinkään.
Ja sitten naputeltiin.
Voi niitä opiskelun kulta-aikoja, kun tuli joskus kopioitua kokonaisia kirjoja työharjoittelupaikassa. Onneksi siihen ei enää nykyään ole tarvetta.
Minua taas on siperia opettanut, ensin ei ollut mistään paperikopioita, mutta parisen vuotta sitten koko työpaikan koneet kaatuilivat sinne tänne ja kadottivat muististaan paljon tärpeellisiä asioita. Niitä kun on jäljittänyt kissojen ja koirien kanssa ja kirjoitellut erinäisiä dokumentteja uusiksi, niin tietää, ettei kaikkea säilytetä vain koneen muistissa, vain myös paperisena versiona.
Sitä paitsi, pitäähän meidän kuluttaa paperia, että suomalainen (?) metsäteollisuus eläisi ja kukoistaisi.
Ei ole paperiton minunkaan toimistohuone. Omat tekstit on pakko printata parista syystä: ensinnäkin en ruudulta näe omia kirjoitusvirheitä samalla tavalla kuin paperilta ja toisekseen minun on kiikutettava yleensä omat tekstini eteenpäin sekä paperilla että sähköisinä.
Ihmisten käsitys tietotekniikan keinoista oman työnsä helpottamiseen on usein kyllä hirveän vajavainen. Vaikken ole mikään it-guru, niin välillä saan silti neuvoa joissakin perusasioissa, kuten kaksipuoleisessa tulostamisessa: sehän se vasta ihmeellistä onkin, jos tulostaa harvaan kirjoitettua tekstiä pari sivua samalle arkille ja vielä kaksipuoleisena!
Ja sivarit kunniaan, heistä on suuri ilo ja hyöty!
Tietotekniikka tuli takavasemmalta ja yllätti keski-ikäisen toimisto- ja tutkimusväen. Ahdistusta lisäsi se, että nuoriso rynnisti samaan aikaa takaoikealta tietotaitoineen eturiviin ja meriittinsä työelämässä jo hankkinut ei kehdannut tunnustaa tietämättömyyttään ja vetäytyi tittelin tai aseman taakse ja ajatteli, että sihteeri hoitaa. Sehän ei pitkälle auttanut ja nyt ollaan siis tilanteessa, jossa rotkona aukeaa suuri tietämättömyys päivittäisessä työskentelyssä ja sen rotkon reunoilla rehottaa tarve olla *tärkeä* ja tietäväinen ja niiden kanssa ollaankin pahoissa vaikeuksissa.
Siperian käynyt tietää, että mikään ei ole ikuista. Paperilla se kuitenkin on konkreettisempaa ja ikuisuuden illuusio rikkumaton. Etenkin, kun mapista löytyy edeltäjän edeltäjän ruskeita Adlerilla kirjoitettuja kirjeitä.
Joskus hirvittää ajatus sähköisten muistilappujeni katoamisesta. Niitä on nimittäin aina Paljon. Sinänsä hyvin helpottava tuo näytön sisään liimattava muoto, ennenvanhaan niitä keltaisia lappuja oli joka puolella; Pöydällä, monitorissa, laukussa, lompakossa.. Niiden hallinta oli toisinaan melko hankalaa, sekä koomista :-)
Minulla on se ongelma, että hyvät ajatukset syntyy saunassa ja sängyssä ja bussissa. Miten niitä koneeseen siellä saa. No ehkä bussissa, jos jaksaisi raahata konetta. Mutta vaikeata on.
Siksi minulla on pieni musta muistikirja. Edelleen ongelmana on, että kynä on usein hukassa. Aivan älyvaikeata on olla tekniikassa tässä päivässä kiinni.
Kiehtovinta scifiä mitä ikänä olen lukenut, oli kirja, jossa oli kehitetty automaattikirjoituslaite: henkilö ajatteli, ja kone suolsi ajatukset paperille vähän faxin tapaan, silloin kun henkilö näin halusi (laitteen saattoi kytkeä pois päältä).
Ellei meille kaikille pian asenneta pikkuruista mikrosirua päähän, jonkinlainen oheislaite, joka kirjaisi ajatuksista vaikka tekstitiedoston, olisi kyllä kovin kätevä.
Olisi se. Ja varmasti niin viisaana systeeminä myös kansioisi ja pistäisi tietokantoihin ja hakusanoittaisi ja hakukin toimisi ihan vaan ajattelemalla jotain sinne päin.
Kaikkein viisainta on totta vie saada se pois päältä, ainakin, jos se faksina suoltaisi sitä puppua. Tai jos ne olisi tekstitiedostona, niin voisi plugata itsensä iltaisin tyhjennyslaitteeseen, josta sitten lähtisi oikeat ajatukset oikeisiin kohteisiin. Kuten niinku vaikka blogiinsa, tulisi jo vain säpinää tähänkin intternetin täytteeseen.
Taidan olla viimeinen vinopää, kun tunnustan, että rakastan puhtaan valkeaa paperia, johon tulostin piirtää kauniisti hieroglyfinsä - pieniä ja isoja muistikirjoja ja käteen käyvää kynää - käsin kirjoitettuja kirjeitä ja ilman syytä lähetettyjä kortteja, joissa hetken runo...
-Onko meillä enää paikkaa tässä maailmassa?
Meitä on sitten kaksi vinopäätä. Minäkin rakastan käsialalla kirjoitettuja viestejä, kauniilla käteen käyvällä kynällä kirjoitettuja kauniita sanoja. Onhan ne kuin käden käteen ojentaisi. Rakastan myös koneesta suollettuja papereita, joihin voi kirjoitella ja piirrellä omiaan. Paha on mennä näyttöön sellaisia piirtämään.
Minun näyttönikin ovat täynnä sormenjälkiä.
Eipä nuo tuolla armeijan harmaissakaan paljon sen enempää taida saada (päiväpalkkaa) kuin sivarit laitoksissa. Ja siellä ollaan periaatteessa (esim. Rovajärvellä) 24t/vrk palveluksessa.
Totta tosin on, että sivareita tarvitaan. Erityisesti laitoksissa missä hoivataan aikoinaan projektinsa kesken jättäneitä, suunnittelemattomaan, itsekkääseen leirielämään lähteneitä sen ajan poikia. Millainen jykevä ja edistyksellinen yhteiskunta meillä olisikaan, jos he aikoinaan olisivat vaimojen ja lasten hylkäämisen sijaan jääneen vetämään projektinsa loppuun? Vastuuttomia poikia kaikki tyynni.
Eräässä Microsoftin seminaarissa esitteli mies tablet-PC:tään ja officen notes:ia. Siinä se vaan kynällä piirrusti muistiinpanoja näytön kautta tiedostoihinsa ja sähköposteihinsa... tahtoo. :-)
Mutta paperikirjeet - oh, ne vasta ovatkin todella jotain. Harmillisen vähän niitä saa kirjoittaa. :-(
Aika silloin, kun projektit piti heittää pellon reunaan ja aika nyt ovat kaksi eri asiaa. En lähtisi vertailemaan, sillä molemmilla on minun käsityskykyäni ja sanavarastoani suurempi merkitys. Molemmat saavat kunnioitukseni. Ja Rovajärven pojat myös. Siinäpä se onkin se hassumpi juttu, että jonkun kunnioittaminen ei ole toisen kunnioittamisesta pois.
--
Jotain kummallisen kiehtovaa on laputtaa keltaisin kiehkuroin somistetuin muistilapuin pöytänsä ja paperinsa. Tablet-PC ja digitaaliset muistilaput ovat niin _jäykkiä_. Eihän niihin voi piirrella edes Agu Anggoja. Vai voiko, Mikael?
Kun toiseen suuntaan kumartaa niin toiseen pyllistää! Humanistit ajattelevat ennen sotaa kauniita ja syvällisiä, "ruususen unia", morkaten paatoksella muita. Taas sodan tullen ne pakkaavat kapsäkkinsä ja jättävät uppoavan laivan. Sääli, kyllä nekin tykin ruuaksi kelpaisivat. No, fiksummat ottavat pullasta vain rusinat... MEA! pidän kirjoituksistasi ja tyylistäsi, mutta tuo jollain lailla "sattui". Ehkä niin tarkoititkin. Peace and love.
Minulla on erittäin, erittäin hyviä ystäviä sekä armeijan käyneissä että sivareissa ja se nyt sattuu olemaan asia, josta en aatteen mielessä välitä tuon taivaallista puoleen tai toiseen. Itse asiassa kaikkein rakkain ystäväni on armeijan käynyt ja erityisen paljon kunnioitan häntä monestakin syystä ja myös siksi.
Pointtini oli aivan toisaalla, eli siinä, että sivareita ei minun mielestäni arvosteta _työntekijöinä_ _työyhteisöissä_. Erityisesti, kun ottaa huomioon sen, että mainitsemani laitokset eivät enää tulisi toimeen ilman heidän panostaan ja niiden panosten varaan tiedän laskettavan paljon ja niihin ei silti haluta panostaa rahalla.
Miksi oletat, että kun mielestäni ilmiön yksi puoli, jolla ei sinänsä asiana "an sich" ole mitään tekemistä ilmiön toisen tai kolmannen puolen kanssa, on vailla arvostusta, niin se sitten olisi koko ilmiön yli kaiken muun menevää paatostamista ja toisen ilmiön jättämistä uppoamaan?
En siis tosiaankaan kumartanut tarkoittamassasi mielessä aatteen suuntaan sen paremmin kuin toiseenkaan. Peräänkuulutin hyvin työnsä tekevän ihmisen arvostusta ja hämmästelin sitä, että huonosta arvostuksesta huolimatta tekevät työnsä hyvin. Missä kohtaa tässä satutin sinua? Arvostan myös asepalveluksensa kunniakkaasti suorittaneita henkilöitä yhtälailla.