« Ennen ja jälkeen | Pääsivu| Karaokettaako? »

Nainen ratissa

No niin, Mea on sitten hankkinut kokemusta koeajaessaan tulevaa Meabiiliä. Mutta ensin Mea ajoi fiksuna tyttönä huoltikalle tankkaamaan, katsoi, että 95E on tuossa ja että millä puolen autoa on tankki ja sai korkinkin auki, haparoiden tosin. Ja sitten letkun varteen kiinni ja nokka tankkiin. Mitään ei tapahtunut. Toinen yritys, ei mitään. Kunnes Mea huomasi, että kappas, tämähän on seteleillä toimiva automaatti. Nopea vilkaisu ympärille, kukaan ei huomannut, seteli automaattiin ja jo vain.

Rohkeutta kerättyään Mea päätti sitten lauantaina lähteä käymään Pirkkalan kauppakeskuksen Lidlissä ja ajatteli, että kyllä se sieltä löytyy, Bauhaus, Biltema ja koko iso keskus, pakko sen on löytyä. Ja eikun Hervannan valtaväylältä alas moottoritielle, joka kotvan kuluttua tarjosi poistumisteitä: Helsinki, Turku, Vaasa. Paniikki. Mihin päin, miksei lue Pirkkalaa missään ja Mea ajatteli, että ei se ainakaan Turun tien varressa ole, ja paukkasi Meabiilin naisenlogiikalla Helsinkiin päin. Huikea sininen liittymien rusetti aiheutti uuden paniikin, mihin nyt. Vaihtoehtoja oli siinä vaiheessa tasan yksi ja Mea löysi itsensä ajamasta satasta moottoritiellä. Bilteman takaseinä vilahti jossain vaiheessa oikealla, sinne pitäisi päästä, mutta miten. Helsinkiinkö pitää mennä kääntymään. Vai oliko tämä Vaasan tie? Apua. Edessä häämötti lopulta liittymä ja kyltti: Hervanta. Miten voi olla, vastahan minä sieltä pudotin alas, ja ajanut Pirkkalaan ja Helsinkiin päin ainakin puoli tuntia ja tasan tarkasti tämä Hervanta-liittymä on Turun tiellä ja miten voin yleensäkin olla taas lähtöpisteessä. No eikun sinne sitten. Ja sydän pamppaillen auto kotiparkkiin.

Ehkä kokeilen Kangasalan Lidliä seuraavan kerran.

Jälkipuheet

Sehän muistutti kovasti sitä tarinaa, kun Virkanainen päätti käydä Ikeassa. Vantaalla, ei tutussa paikassa Espoossa, se kun on tämä Vantaa ns. lähempänä. Pytinki jopa näkyy Lahdentielle, mutta se oikean liittymän ja varsinkin sitä seuraavan löytäminen oli kiven takana. Onneksi alla oli huomattavan iso auto, jolla risteyksissä toheloidessaan saattoi tuntea valheellista turvallisuudentunnetta.

Uusia ennen kokemattomia asioita autoilu nostaa pintaan: päätöksiä pitää ajaessa tehdä alta ajatuksen nopeuden. Ja uusia hämmennyksen aiheita: miksei voida viitoittaa liittymiä sen lähimpänä olevan keskuksen mukaan, miksi pitää tietää, että minkä isoon kaupunkiin johtavan tien varrelta löytyy vaikka Nokia.

Tosin kartasta jälkeenpäin katsottuna olisi pitänyt hurauttaa panikoimatta sen rusettiliittymähässäkän alta, jolloin hyvällä lykyllä olisi osunut vahingossa Pirkkalan kauppakeskukseen. Tosin siinäkin on kartassa melkoinen hässäkkä, joten voi olla, että seuraava yritys on pitkän harkinnan takana. Ja osaankokaan minä niitä karttojakaan tulkita.

Me on ajeltu samoilla nurkilla. Lauantaina kauhistelin sitä järkyttävän kokoista Bauhausin kylttiä, jossa näkyi yöllä takaisin päin tullessa olevan jopa valot lentokoneita varten. Onneksi tiesin, mistä pääsee Rauman suuntaan niin ettei tarvinnut arpoa.

Sen paljon puhutun Bauhausin kyltin varaan laskin kyllä aika paljon, vaan en sitä paniikissani ehtinyt nähdä. Tai enhän minä siis ollut viellä siellä päinkään. Itse asiassa.

Vai pääsee sieltä Raumallekin. Ei siellä kyllä sellaisesta mitään sanottu.

Hyvä Mea! Lapsen askelia, lapsen askelia.
Muutamasta vastoinkäymisestä ei kannata lannistua vaan ottaa uudet asiat haasteena. Kartalta äimistely ja hahmottaminen kokemaansa on neuvokasta toimintaa. Jatka samaan malliin.

Kiitos! Täällähän on teitä Mean rakastamia MMM:iä [=Mies Minun Mieleen] enemmänkin, miehiä, jotka eivät heti naura itseään kipeiksi naisen autoiluhämmingille.

Nyt kun vielä opin parkkaamaan taskuun, lähtemään mäkilähdön ja uskaltamaan liittymästä isolle tielle, niin olen jo voiton puolella.

Übung macht Meister.

Kyllä pitäisi saada lottovoitto. Sen kun saisin, en antaisi armaan puolisonikaan ajaa. Meillä olisi kuljettaja.

Dämnit. Meikä meinasi jo nauraa itseni tärviölle. ;) Onneksi mä olen miesten mies ja pystyn kuitaamaan tuon kaiken sen piikkiin, että sä olet vain nainen. ;)

Enkö mitä vähän ovela, häh! Huomasin heittää MMM-kortin ajoissa pöydälle, kun arvasin, että joku jossain kuitenkin nauraa itsensä tärviölle. Että on siinä valinnan paikkaa: ollako naisen mieleen vai pitääkö hauskaa itsekseen ja poikain kanssa.

Vaan nainen? Mistä lähtein meitä naisia on ruvettu Visukinttulassa vaanittelemaan?

Ja minähän en kuljettajaa ottaisi, vaikka sellainen löytyisikin. Kuljettaisin sitä parkaa Meabiilissä, vilkuilisin olan taakse sen sijaan, että katsoisin sivu- tahikka taustapeileistä. Testaisin, kuinka pitkälle pojan pinna venyy.

Sellainen suunnitelma. Oiva, sanoisin.

Tästä lähtien. Visukinttula on kääntänyt uuden lehden ja helmikuusta lähtien se tullaan tuntemaan blogilistalla nimellä: "Nainen Vaan". Avustaviksi kirjoittajiksi tulee Panu ja Keckman. Vierailevana tähtenä silloin tällöin tulee se Avionrikkojan jamppa. Yhdessä me sitten nauretaan virtuaalisesti jätkäporukassa ja lauotaan typer... analyyttisiä lausuntoja naissukupuolesta ja teidän ajotaidoista.

Että tommottonen suunnitelma. Ainakin hyvät jampat olet saanut avitttamaan, mutta epäilen teille tulevan aihepulan, sillä ette millään voi tietää, mitä kaikkea naisautoilijan päässä liikkuu: Panu ja Keckman ovat kyllä paha pari, mutta Rikkoja ei varmaan ole ikuna nähnyt naista *ratissa*, tai sanotaanhan sitä rattia toisaalta kai puikoiksikin, ehkä jopa kahvaksi ja silloin jo Rikkoja on hyvinkin asiantuntija.

Voin toimia sisäsuomen kirjeenvaihtajana ja ruokkia teitä autenttisilla kokemuksilla. Saanko sillä edes namiskuukkelipaikan teidän blogin marginaalista.

Uusi Visukinttu (engl. New Shithead) ei mitään naaraspuolisia marginaaleissaan hyyssää! Ainoat linkitykset on tietty Playboy, Rekyyli ja Koff! :P

Argh. Nyt tää on kyllä viety vähän liian pitkälle. Brrr. Tulee kylmiä väreitä.

Kyllä mä sittenkin taidan pysyä ihan yksinplokkaajana.

Mietikin vielä sitä. Ei nimittäin ole kovin hyvää referenssiä Visukinttulan melko tyylikkäälle maineelle naisystävällisenä blogina olla mainittujen bolggaajien ääneen kannattaja.

Ai Koff? Jotenkin tyttömäistä. Minä linkittäisin Karhuun ja Urhoon.

Aika lähelle Pirkkalan kauppahässäkkää pääsee Pirkkahallin opasteita seuraamalla. Tiedoksi vain kaikille etsiville.

No näin minä vähän sen tuumasinkin, kun muistin TuoToilan Bauhaus-blogitukset, niin laskin sen varaan, että kun katson taivaanrantaan [sen minkä nyt autoilupanikoinnilta ennätän], niin näen, minne mennä. Mutta käännyin siis liian aikaisin. Tosin minua valistettiin työmaalla, että Pirkkalan Lidl ei sitten ole siinä kauppahässäkässä, joten vaikka olisin malttanut Pirkkahalliin asti odottaa kylttiä, en olisi kyllä tajunnut, missä se Lidl on.

Vaikka pidänkin itseäni erinomaisena kartanlukijana ja suunnistajana, maailmassa on neljä paikkaa joiden edessä nostan kädet pystyyn ja toivon että minulla olisi varaa ostaa autonavigaattori: Partolan kauppahelvetti, molempien vähä-Suomessa sijaitsevien Ikeoiden liittymät, Verona (Italia) ja Fresno (Kalifornia).

Partolaan olen kehittänyt jonkinlaisen muistisäännön: Lidl on siellä kulman takana minne tulee ajettua kun etsii Bauhausia ja Bauhaus on taas siellä toisella perällä missä kuvitteli Lidlin olevan.

Ja minä sitten kerrasta aloitin huipulta kokeilemalla Partolaa. Arvaa vaan, suunnittelinko jo myös Ikeaan matkaamista. Verona ja Fresno eivät sentään ole lähisuunnitelmissa. Ei edes Helsinski.
Paitsi lentoasema, mahtaako sinne osata näillä taidoilla. Tai sinne kyllä, mutta entä lentoaseman parkkitaloon?

Hyvä muistisääntö: siis jos haluaa mennä Bauhausiin, niin menee sinne toiselle perälle niinkuin Lidliin, jonne osuu, kun meneekin kulman taakse niinkuin Bauhausiin. Tämä on selkeätä.

Auts. Tunne on tuttu. Mä yritän aina lohduttautua sillä, että ei ne kaikki muutkaan näpsäkästi ohi sujahtelevat ja määrätietoisesti vilkuttavat välttämättä _oikeasti_ tiedä, minne ovat menossa tai mitä reittiä. Kunhan yrittävät näyttää siltä.

Olen tästä asiasta aivan varma, sillä siltä minäkin yritin näyttää. Kuin olisin tarkastai tiennyt, missä menen ja miksi ja kuinka tulen takaisin.

Mitä vittua? Visukinttu naisystävällinen blogi? Ei helvetissä. Nyt pitää löytää joku naaras pahoinpideltäväksi tai jotain, ettei maine mene pilalle.

Itse Freud sinua ohjaa Helsingin valtateille!

Ja Visukinttulassako ihan tyttöjen oikeesti uskotaan, että kukaan muka uskoi, että Kinttu nimittelisi postin tätiä. No ei uskottu! Kun on kerran lyöty kinttuun naisystävällismielinen pallo, niin ei sitä siitä pois ota. Hevillä.

Jos minun on Freudin ohjauksessa tultava Helsingogradiin, niin antaa olla, en luottaisi sen äijän neuvoihin. Paitsi, voisihan se joutessaan selittää minulle niitä juttujaan. Kuten vaikka sen superegon, että miten sitä toisilla on enemmän kuin toisilla.

Freud-sedän (suomalaistettu versio, tm) voi sitten tavata taas keskiviikkona luennon jälkeen ja perjantai-iltana vanhasta tutusta Kaisaniemenkadun karaokejuottolasta. Vastaanotto. Aina auki. Juhlintaa.

Laulaisitko, jos pyytäisin, perjantai-iltana tuon Bolare o-o, cantare o-o-o-o, melblu dipintodiblu. Jos tanssisin hengessä mukana.

Tuo Volaaaare on tuttu piisi jo vuosien takaa, myös tässä visualisaatiomuodossa - Internetin ikiliikkujia sekin - mutta Meidän karaokessa sitä ei ole. Korvikekappalaita riittää kyllä tarjolle. Sinne vain. Pöytään mahtuu aina. Tunnussana: "Ilvesh vai Tapparra?"

Koo-Vee.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa