Asioilla on valoisat puolensa
Kotietätyöpäivä alkoi jo eilen, kun itseni itkuun asti turhautettuna ja sieluni mustelmille potkittuani kaiken aina pieleen mennessä ja sitä ja sen myötä vauhtiin päästyäni kaikkea muutakin surtuani päätin lopettaa sen asian stressaamisen ja lähteä kuitenkin sinne kustannuspaikalle taas kerran sen kerpeleen raahattavan kanssa. [Varoitus työtoverit: pois pöydiltä hyppimästä, olen tulossa]. Heti helpotti, kun sain päätettyä. Siunatut rutiinit auttavat ajattelemasta kaikkea sitä, mikä ottaa päähän. Jos nyt täällä olisi joku, jolle kiukutella, niin voisin kokeilla helpottaisiko. Voisin aluksi ja kokeeksi vaikka haukkua sohvalla röhnöttävän Rekun: "Tekisit sinäkin jotain, luuhuaisit edes nurkissa keräämässä pölyjä." Heti helpotti.
Voisin kokeilla myös vaikka positiivisten asioiden listaamista: minulla on ruokaa riittävästi koko viikonlopuksi ja vaikka toisille jakaa, ja koska läppärillä ei nyt tehdä mitään, ei myöskään tänään tarvi aloittaa sitä työtä, mikä pitäisi olla vasta ensi viikolla valmis, ei sada vettä ihan älyttömästi, ei palele, aurinko ei paista eikä ole ketään tulossa niin ei tarvi pestä ikkunoita eikä siivota eikä taaskaan pyyhkiä pölyjä niistä sadoista pikkuhyllyjen pikkutavaroista, joista en ole ennenkään pyyhkinyt. Eiköhän näillä jo saa positiivista sykettä elämään. Ai niin ja sekin vielä, että eilinen turhautumiskohtauksen aiheuttama kiukku-itsesääli-minusta-ei-kukaan-välitä-itkukohtaus turvotti silmät niin, että niihin oli tosi helppo vetäistä kajalit ripsien ja turvonneen yläluomen väliin.
Helppoa, kun on valoisa ja positiivinen luonne.
Jälkipuheet
Onpas hieno hylly! Mistä noita saa?
Tämä ja se toinen, joka on hienompi, joka ei ole kuvassa, löytyivät kirpparilta. Se hienompi on tosi hieno, kasti muistaakseni. Siis se, missä joskus on pidetty kirjapainossa kirjasimia. Mutta siinä on niin pienet lokerot, että siihen ei mahdu kaikki hassut tavarat, siinä pitää olla erikoisminitavaroita, jotka on oikein tekemällä tehty pieniksi ja ne taas ei aina ole ihan oikeita tarinatavaroita, vaan vasiten pikkulokeroihin hankittuja ja se on eri asia. Tässä kuvan hyllyssä jokaisella tavaralla on tarina, parhailla useitakin.
Nämä ovat minun tarinahyllyjäni.
Mä oon kuunnellu koneeni ääniä tässä viimeisen viikon ja miettiny viedäkö se hoitoon vai ei, itse kun tietotaito rajottuu siinä kohti. Helpotti kovasti kun tein radikaalin päätöksen, jos leviää ni vien sit. Hmm.. kone varmaan säikähti, nyt se on toiminu pari päivää suht ok. *koputtelee puupäätä*
Mutta juu, päätösten teko helpottaa montaa asiaa, isoja ja pieniä, epätietoisuus, miettiminen ja pohtiminen ja vatkaaminen ja vaivaaminen on Syvältä. Mennään sitten metsään, jos mennään, niin että rytisee.
joo, ois pitäny koputella kovempaa.. v***u.
Ettäkö kaatui sitten? No se helpottaa päätöksen tekoa. Tai ei, jos se nousi taas. Tiedän tunteen. Joka kaatumisen jälkeen päätän, että tämä oli viimeinen kerta mutta unohtuuhan se tietenkin.
Parempi kaatua kuin katua, on minulla usein mottona. Vaikka kaatuessa nolottaa tai koskee tai kastuu, tietääpähän tehneensä jotain. Kaatuminen on rentouttavaa. Väsyneenä on kiva kaatua petiin - olettaen että on peti mihin kaatua. Ja kun kaatuu, sieltä on yleensä vain yksi suunta: ylöspäin. Jos ei heti jaksa nousta, niin voi katsella tähtiä tai lumihiutaleita taivaalla. Mutta ei saa jäädä pitkäksi aikaa kaatuneena kylmettymään, ainakaan talvella. Eikä elämässäkään. Lämpimiä terveisiä ja hyvää viikonloppua. Saammekohan joskus lukea hyllyn tarinoita?
Nyt latasit sellaisen positiivisuussatsin, että jos tuolla ei elämässä selviä, niin on ihme. Juuri puhuin puhelimessa vanhan isäni kanssa, joka ihmeekseni melkein samoin sanoin rohkaisi minua. Sanoi, että elämässä pitää ottaa riskejä, että tietää eläneensä. Ja niitä herranähköön on otettukin.
Tavaratarinoita voisi siistimmästä päästä jonkun paljastaakin. Usein muuten olen ihmetellyt, että miksen saa unta, mutta nehän on ne tarinat, jotka pitävät elielieliä ;D