Joku ei tahro perunalaatikkoa
J-juhlan kokokohta alkaa näemmä olla käsillä, taitavat joululaatikot lähteä kohta uuneihin. Nythän se kannattaakin tehdä, ehtii sitten vielä korvata epäonniset tekeleet Saarioisten keittiömestarin lahjoilla laiskoille ja lahjattomille. Ohjeen kysyntä on ollut tasaisen suosittua jo pitkään mutta tahti kiihtyy kaiken aikaa ja pelkästään tänään tähän mennessä on ohjetta kysytty jo yli 60 kertaa.
Kertooko tämä, että intternetti on syrjäyttänyt maamolta perityn ruskealehtisen hiirikorvaisen keittokirjan vai onko kyseessä nuorisossa yhtäkkisesti virinnyt perinneruokavietin ilmentymä vai liekö nettikansa ihan vaan tylsästi keski-ikäistynyt.
Mäkään en tahro: en siivota, en koohkata, en joulumieltäkään tahdo saada. Tai siis tahtoisin, mutta en saa.
Jälkipuheet
Kohkaaminen on pahasta, siitä saa jo tarpeekseen täällä töissä, nyt kun juoksee pää kolmantena jalkana että voisi olla joulun jälkeen pari pvää poissa. Ja flunssakin on vihdoinkin tulossa, voinpahan maata petra punakuonona sängyssä, kuskauttaa itselleni lisää glögiä ja uusia kirjoja. Ei kai siihen jouluun muuta vaadita.
Ei joulumieltä kannata pakottaa, nimimerkillä "vihaan joulua" kokemusta n. 38 vuotta. Nyt vasta pari viimeistä ovat maistuneet. Jotta vielä on aikaa Meallakin.
Eieiei, vaikka koneiden ääressä olen elämää tuhlannut liikaa, olen sitä mieltä että kunnon keittokirja paras on. Mene nyt keittiöstä jonnekkin googlen ääreen ja takaisin, sehän pyhäinhäväistystä!
Ainiin, hyvää joulua! Jännityksellä odotan joululahjojen avaamista, jos vaikka viimeinenkin toive on päässyt listaan..
Tulin juuri keskustan joulusanonkomistä. No en sano, kun on joulu ja kaikkea.
Tulisi edes kipeäksi niin kuin muut kunnon kansalaiset, että voisi syystä ruikuttaa surkeuttaan, vaan eikunei.
Keittokirjat on kyllä ehdottomasti parasta keittokirjoina, paperisina ja rasvatahraisina. Sanoo Mea, joka omistaa niitä paljon, mutta kokkaa omasta päästä.
Jolumieltä ja ilolientä teillekin.