Poroiksi
Onpa noloa, en tiennyt lainkaan, että Tamperuus on palanut poroksi. Onneksi valpas taustatoimittajamme Triinu on ollut tarkkana. Tämmöstä tämä on, kun metsän reunassa puurtaa hiki otsallansa ja koti sijaitsee kaukana toisen aarniometsän reunassa. Mitään ei mistään tiedä.
Miten tällaisesta tyhjäpäisyydestä pääsee eroon.
Jälkipuheet
Triinua vaivaa valitettavan usein tyhjäpäisyys, toisinaan myös tarkkaavaisuushäiriö taikka sokeus. Toimituksemme tyytyy toteamaan siihen vain, että sellaista se elämä blondina on. T.Taustatoimittaja
Son rankkaa toi toimittaminen, ei aina voi jaksaa. Minä juuri toimitin useita asioita ja loppumetreillä olin niin poikki, että juurjajuur jaksoin kotio asti itteni toimittaa.
Jyvä ei tosiaan ole entisensä. Paitti Wappuna.
Joskus Takon höyryt näyttää siltä kuin koko kortteli olisi tulessa (varsinkin paukkupakkasella), mutta epäilen että uutisapinan reportteri on vaan ollut Akateemisessa pähkäilemässä joululahjakirjoja villapaita ja toppatakki päällä. Sitäpaitsi välillä saa olla ihan tyhjäpää.
;D ai olet ollut Akateemisessa.
Takon höyryt on upeita, olen niitä monasti yrittänyt saada kameraan, mutta eihän ne koskaan ole enää kuvassa niin hienot.
Kun itselleen antaa luvan olla välillä tyhjäpää, helpottuu olo kummasti. Ei aina tosiaan tarvi.
Joo, sama idea. Ostin jo viime talvena filmit valmiiksi ja uuden statiivin mutta yhtään pakkasyötä ei tietenkään tullut sen jälkeen..
Miten sen höyrun kuvaaminen onkin niin vaikeaa. Muutaman todellisen herkun olen onnistunut sumusta saamaan, mutta silloin sumua olikin niin, ettei oikeastaan eteensä nähnyt. Kamera näkee ilmeisesti sumum läpi paremmin ja poistaa osan sumusta ja höyrystä.