Elämän Totuuksia
Kerran kohteliaisuuttani sanoin kotikotona syödessäni pitkin hampain dziljoonakalorista pääsiäispashaa, että "hyvää". Siitä lähtien äiti on tehnyt sitä joka pääsiäiseksi, paljon, vaikka ei sitä voi syödä kuin lusikallisen joka viides vuosi. Silloinkin, kun en sinne mene ja sitten soitetaan syyllistävällä äänellä, että kun "siulle olin sitä passaakin tehny, kun sie niin siit tykkäät". Ja minä olin vain kohtelias. Samasta syystä kotikotona on aina tarjolla ananas-kaalisalaattia [itse asiassa inhoan sitä, mutta kertainen laihduttamiseni ei jäänyt huomaamatta], kuivia salaatinlehtiä ilman kastiketta ["salaatit on ihan hyviä"], jotain kummaa lakkaväkeväviiniä [paloviinan makuinen konjakki ei napannut] ja karjalanpiirakoita [ihan tietty kotitekoinen ja vain yksi, 10 kaupan piirakkaa ei]. En enää uskalla sanoa mistään, että kivahyvämukava, tästä mie tykkään, kiitos tätä. Ellen tosiaan halua syödä ja juoda sitä jokaherrankerta.
Viime kesänä vanhempien kesämökillä tekemisen puutteesta kyllämystyneenä luin mamman ET-lehtiä ja sanoin kohteliaisuuttani, että "nämä on ihan hyviä lehtiä". VIRHE!
Sain joululahjaksi lahjakortin, joka kertoo, että minulle on tilattu 10 numeroa ET-lehteä, kun "sie sanoit, et sie tykkäät siitä". Sukuamme on kirottu ylenpalttisella kohteliaisuudella.
Niinjoo, piti sanomani, että jos lajiaikuisilla iskee hillitön halu koristeroida kämppänsä esimerkiten sähkökynteliköllä, tarvii hän sitä tarvetta varten töpsäkettä, joihin kuitenkin kaikkiin on kiinnitetty erilaisia nörvähdysvermeitä. Että kannattaa katsoa, minkä irrottaa. Ei kannata ajatella, että ei se mikään tärkeä kuitenkaan ole. Kannattaa miettiä kolmasti, miksi se on töpselikössä, jos se ei olisi jotenkin aika olennaista jollekin, se virta.
Useinkin pähkäillyt, että miksi lapset laskevat nimenomaan öitä, eikä päiviä, vaikkapa nyt jouluun. Tai ainakin ennen laskettiin, nykykersoista kukaan selvää ota. Minä ainakin lasken, jos johonkin ja useinkin. Kun meneehän ne yöt ihan itsellään ja ovat lyhyempiäkin, niin eikös heureekka: juurikin siksi, odotusaika menee itsellään ja on lyhyempi. Enää kahdeksan yötä.
Jälkipuheet
:D Kiitos taas aamunauruista, johtuen tuosta ET-lahjakortista... kyllä ne äitit on hassuja ja joskus liianki tarkkoja.
Äidit on luotu maailmaan ihan vaan kersojensa rasitteeksi ;D.
No ei vais, äidit on muuten vaan sokeita ja kuuroja ja havaintovammaisia kersoihinsa nähden.
Samoin äitipuolet ja tytärpuolet toisilleen, mur edelleenkin.
Ja äidit, nuo voimassaan väkevät. Meille on tulossa karjalanpiirakoita, after eightejä ja kalakukko torstaina pikkuveljen kyydissä. Luuleekohan se mamma että 40-vuotias tytär kuolee nälkään ja viluun suuressa maailmassa? Luulkoon vaan, kyllä minä niitä piirakoita jaksan syödä, sekä kotona että vanhempieni luona.
Niin, teillähän ei siellä pääkaupunnissa ole After Eightejä. Karjalanpiirakat ja kalakukko alkusijoiltaan lähetettynä ovat silkkaa maamon rakkautta ja säästävät sen sun ihmemiehen piirakan leipomiselta, mistä varmaan reiska on vain mielissään.
Helppohan sinun on, et saanut ET-lehtiä.
Minä voisin itse asiassa olla jopa kiinnostunutkin mistä tahansa lehdestä, me kun elelemme vain tee se itse -lehtien, x-menien, hämisten ja muiden sarjakuvien loukossa. Jotta ei ole lahjahevoisen suuhun katsominen...
Eikä reiskaa muuten piirakantekoon kannata laskea, on se sen verran suurten linjojen mies, että sen jälkeen saisi siivota koko keittiön ja todennäköisesti olohuoneenkin.
Pääkaupuknkiseudulla elämme suunnattomassa after eight paitsiossa. Olen joskus 15-vuotiaana tunnustanut pitäväni niistä. Huhhuhhuhhuh...
Ei siinä mitään, ihan käypänen lehti, voipihan siinä olla hyviä resepteja ja syvällekäypiä zurnalistisa juttuja, niitä ryhdynkin raportoimaan tänne, täällä blogistaniassa ei taatusti kukaan muu lue ET:tä. Mutta silti olisin toivonut sanovani, että Anna tai Myönaiset tai Glooria on "ihan hyvä lehti".
Mitäs suurten linjojen mies jouluna laittelee; hakee kuusen metsästä, laittelee pihapuuhun lyhteet ja sen sellaista? Tänään muuten mansen seudulla rautakaupat myyvät eurolla kuusia.
After Eight on muuten minunkin valintani, onkohan ne uudet mallit yhtä hyviä.
Kuulostaa kovin tutulta tuo äidin innostuminen pienestä kehusta. Meillä on vaikeuksia vakuuttaa äiti siitä, että samalla aterialla EI voi syödä savutofua, karjalanpiiraita, wasabilla kuorrutettua makisushia, marinoituja papuja, tortillasipsejä ja avocado-chilisalsaa, tomaatti-soijamozzarellasalaattia, oliivi-vihersalaattia, meloni-inkivääri-chilisalaattia ja niin edelleen ja niin edelleen. Kenenkään maha ei riitä sellaiseen tilavuuteen ruokaa. Kaiken huipuksi, vanhempani ovat ikuisella laihiksella, eli jos ruokaa jää (ja pakkohan sitä on jäädä, tuommoisilla tarjoamisilla - kaikkea on usean litran kulhollinen...) joutuu kuuntelemaan narinaa, että nyt he kyllä lihovat, kun me olemme tänään niin VÄHÄruokaisia. Tai sitten kotiin viedään kaksi repullista ruokaa. Ja syödään seuraava viikko äidin kokkauksia. Niin se useimmiten menee.
Ehkä yöt ovat hyviä laskutikkuja myös siksi, että ne ovat päivien rajoja?
Luulisin, että lapset laskevat öitä sen takia, että ne ovat jotenkin konkreettisempia. Pieni lapsi ei ymmärrä aikaa käsitteenä, minkä vuoksi vanhemmat usein sanovat "se on sitten kun on nukuttu kaksi yötä" tms. :)
Äidit, nuo omien äitöstensä lahjat lapsilleen! Hienosti sanottu; yöt on päivien rajoja.
Lapset on kuin koirat, ajantaju on olematon. Viisi minuuttia tai viisi tuntia, aina kuin viikko olisi mennyt. Joskus olen bussissa huvittuneena kuunnellut, kun äiti on yrittänyt selittää piltilleen, miten monta on kahdeksan yötä. Yö tuli selväksi, mutta mikä kahdeksan. Äiti tyytyi sanomaan lopulta, että siihen on piiiiitkä aika.
Minä tunnustaudun rehehllisesti eeteeläiseksi! Äitini lehdet luen tarkkaan, ja uskokaa tai älkää siellä on paljon asiaa meille "supernuorillekin" :-)
Minä en saa päästäni sitä tietoa, että lehden nimi oli alunperin EläkeTieto. Vaikka sitä kuinka Elämän Taitona nyt myytäisiin. Ja olihan siinä ihan hyviä artikkeleita, asiallisesti kirjoitettuja eikä pelkkää puppuhömppää. Mutta silti. En minä sitä itselleni joululahjaksi olisi halunnut. Jos olisi kysytty, niin vaihtoehtoja olisi ollut vaikka kuinka.
Mea, tee äiteelle kirje joulupukille, sittenpähän toimittaa sen perille niin kuin joskus nuorempanakin oli kirjeellä tapana löytää ainakin joiltain osin Korvatunturille.
Reiska/McGyver hakee kuusen metsästä tällä vkolla, jätkänkynttilä on jo sahattu (tämä kaikki hänen mammansa kotona), paistaa kinkun, graavaa kalan, ripustaa jouluvalot, koristelee kuusen, ostaa pakastetun saunavastan, kokoaa piperkakkotalon (ilkeä tytärpuoli ja minä koristelemme sen), luuttuaa lattian ja huolehtii, että alkosta tulee riittävän laaja valikoima juomia kaikkiin tilanteisiin.
Minä teen sitten loput. Onneksi ei ole joulu ainainen.
Oiiih (hellyttyneellä ääellä), mulle kanssa tommonen Mackaiver, mistä niitä saa.
Niin, sinulle jää siis vain se karjalanpaisti tahikka poronkärvistys. Laita ilkeä tytärpuoli tiskaamaan ja kattamaan ja korjaaman pöytä ja tarjoilemaan niitä juomia. Oppiipahan.
Mäkkaivereita saa Kallion baareista, niistä lähes kaikkein resuisimmista. Etenkin jos sinne menee sen hetkisen miesystävänsä kanssa eikä todellakaan ole aikeissa vaihtaa häntä. Sinnikkyydellä tuntuu kuitenkin olevan vaikutusta myös naisparan sydämen asioihin.
Onko noin? Minäkin olen kerran käynyt Kallion baarissa, siinä, jossa Oivan portsari saa lantin. Oli kyllä oiva paikka, ei meillä vaan sellaista. Jaa siellä olisi ollut Mäkkaiver.
Meidän äiti taitaa joskus tehdä ruokia ihan vaan ***tuillakseen, tyyliin, Mervihän inhoaa lipeäkalaa, tehdäänpäs tänään lipeäkalaa. No ei vaineskaan, mutta joskus se siltä tuntuu. :)
Olet vaan joskus kakistelematta syönyt ja äiti siitä vetämään johtopäätöksen, että Mervihän tykkäsi lipeäkalasta.
Kuka muuten kumma _voi_ tykätä lipeäkalasta. Taikka niinkuin meilläpäin sanottiin kapakalasta. Kuka?
Eipä tästä pitkä ole Kallioon. Onko baarilla
väliä?
Yksi on omansa löytänyt jotenka onko oikeasti enää sillä silmällä etsiviä jäljellä.
Tuollaiseen tuhkimotarinaan on vaikea uskoa, kun kaikki tuntuvat löytävän elämänsä sulostuttajan ja rakkaimmimpansa nököhöpsön täältä bittiviidakon uumenista.
No mutta, vai on iiVEE Kallion poikia. Missä olit silloin kun Oivassa olin, kysyn vaan.
Nököhöpsö, hellyttävää. Saanko omia sen yksityiskäyttöön, no omin sen kuitenkin.
:D
Ee, en ole Kallion poikia, se vaan sattuu olemaan
tossa vieressä. Kallio on vaikuttanut elämääni ja vissiin vaikuttaa vielä muutaman vuoden. Tuurilla pääsen kiertämään oman asuinalueen komeata luonnontilassa olevaa kalliota. :)
Hyvää viikonloppua.