Bussissa edessäni istui kaksi naista. Hetken yhdessä keskusteltuaan jatkoi Punatukkainen yksinpuhellen. Tuntui olevan murheita, paljon. Puhui puhumistaan ja toinen ymmytteli nyökytellen. Empatisoi. Ei puhunut, vain pää toveriinsa päin kallistuneena osoitti kuuntelevansa. Punatukkainen puhui moottorina omista ongelmistaan. Kiihtyi omasta puheestaan. Ei reagoinut toverinsa myötäilevään läsnäoloon. Eihän hän, hänellähän oli Ongelma.

Hiljaisuus.

Punatukkainen kireän hiiltyneellä äänellä: "Mä oon nyt kymmenen minuuttia sua tukenu, voisitsä vähän ees responoida".