Joulupäivän aamun varhainen taikahetki on muistoissa se Joulu, jota sanan kauniisti ja pehmeästi sointuva kaiku minulle tarkoittaa. Se hetki, kun ulkona on vielä pimeää, kuusessa palaa kynttilät, on hiljaista ja on yksin. Koko joulun ajassa vain se pieni hetki, sen tähden kestäisi koko muun ympäröivän pörhötyksen. Kuusta en ole viitsinyt muutamaan jouluun tuoda, vaikka sen tuoksu ja kauneus tekisivät varmasti joulumielen. Melkein pitäisi ihan vain joulupäivän taikahetken vuoksi.

Mutta kyllä se taikahetki on vieläkin olemassa, se hiipi kuin varkain aamun hämärissä, kynttilän palossa, kun mistään ei kuulunut mitään. Hiljaisuuden taustaksi laitoin soimaan klassista: Tomaso Albinoni, Benedetto Marcello, Arcangelo Corelli ja Antonio Vivaldi ovat kanssani nyt, juuri tällä hetkellä Corellin Concerti Grossi Op. 6/4. Ihan kuin ilmassa olisi ripaus joulutaikaa, salaa varkain tänne eksyneinä.

Eilen sain rakkaalta ystävältä tekstiviestin: "Pari tyyppiä etsi sinua. En antanut numeroasi, mutta kerroin osoitteen. Ne tulevat ihan pian soittamaan ovikelloa. Ne tyypit olivat Ilo ja Onni. Hyvää joulua!" Vaikka eilen epäilin hänen antaneen väärän osoitteen, niin ei sittenkään, kyllä ne tyypit tänne osasivat.