Asiaan täysin liittymättä, minä olen käsittänyt että kissa kehrää monesta muustakin syystä kuin tyytyväisyyttään. Mutta voi olla että oma käsitykseni on harhaluulo, en nyt millään saa päähäni mistä olen tällaisen ajatuksen alunperin omaksunut.

Kissat kehräävät ahdistavissa/uhkaavissa tilanteissa, viestiäkseen että 'älä satuta minua' - silloin kun ne eivät voi tai halua fyysisesti puolustaa itseään.

Minulla on aina ollut kissoja, ja aina kissat ovat kehränneet samantapaisissa tilanteissa. Kun tulen kotiin, tai silitän kissaa, tai jotkut kun annan ruokaa.
Pelkokehräys on muistaakseni aivan samanlainen, ilmeisesti vaistonvarainen toimi.

Pelko/ahdistus-kehräys kuulostaa hyvin saman tapaiselta toiminnalta kuin ihmiseltä syntyy vastaavissa tilanteissa: sitä kääriytyy valheelliselta näyttävään "minulla on kaikki hyvin" -sumuverhoon peittääkseen maailmalta oman pahan olonsa. Vain ystävät, jotka tuntevat paremmin, tunnistavat asian oikean tilan.

Yrittääkö siinä petkuttaa itseään vai toista? ja miksi?

Liian paha olo on vaarallista. Siksi elimistö kaikessa viisaudessaan naamioi vaarallisen olotilan paremmaksi: mielen häiriö hyvän olon suuntaan äärimmäisen pahassa tilanteessa on sitä.
Elimistö siinä petkuttaa minää. Ja minä muita.

Pitää tosiaan paikkansa; kun ihmisella on surua surun päälle ja tuntuu, että seuraava oljenkorsi taittaa selän, että yhtään enempää ei enää jaksa, niin yllättäen se seuraava suurempi suru pyyhkäisee olemattomiin joitain muita ja taas jaksaa, vaikka ei mitenkään pitäisi. Paitsi jokuhan ei sitten aina jaksakaan ja jonkun selkä taittuu.

Mutta periaatteessa aika näppärästi suunniteltu. Ihminen.

Jep, kissa tosiaan kehrää myös epätietoisena ja peloissaan, monesti myös kun on varma siitä että kohta tapahtuu jotain ikävää; eräänlaista pahimpaan valmistautumista.

Hyvin muistan senkin kun kerran vuosia sitten tutkailin kirjastossa kissakirjaa, ja siellä lueteltiin tilanteita, joissa kissa kehrää. Viimeisenä mainittiin "tehdessään kuolemaa". Sen jälkeen olen viihdyttänyt kissoja hupaisilla letkauksilla tyyliin "teetkös kuolemaa vai mikä on?".

Ne eivät näytä erityisen huvittuneilta.

Olen kerran joutunut viemään kissan viimeiselle matkalleen piikitettäväksi eläinten taivaaseen. Se ihan kuin tiesi, mistä on kyse; katsoi silmiin viisaan levollisena ja kehräsi. Mutta ei se sitä tuntunut tekevän kerjätäkseen lisäaikaa, alistunut se oli, melkein kuin se olisi soittanut itselleen kauneinta tietämäänsä musiikkia. Kuin vain luontokappale, joka tietää sitä viimeistä kertaa kuulevansa.

Meillä kehrätäänä lähinnä hämmenyksestä sekä joskus peloissaan. Kun hyväntuulisia ollaan, ollaan hiljaa. Mutta ah niin rentoina.

Pätee sekä emäntään että kissaan.

Hyvän olon osoituksena hiljaisuus on kyllä tuttua, sitä ikään kuin varoo, ettei särkisi vahingossa taikaa. Näin niinkuin ihmiskissana.

Tuntemani kissakissat ovat kehränneet hyvinkin eri tavalla: yksi melkein aina, toinen ei juuri koskaan, kolmas säärtä puskien ja neljäs leipoen tassuillaan. Hämmennyskehräyksen olen onnistunut olemaan ymmärtämättä ja sen yhdenkin kerran tulkitsin varmaan itseäni helpottavimmallla tavalla.

Kissat ovat suuri mysteeri, koirat ovat paljon simppelimpiä.

Kehrätäänhän me juu, kun on hyvä tai paha tai pelko, mutta käskien ei koskaan. Niin kuin emme tee mitään muutakaan käskystä. Kas kun olemme itsevaltiaita tilassa, jossa vallitsemme. Me suloisen hellyttävät mysteeriot. Nau!

Missehän se siellä, mikä suuri kunnia. Kaikkien Missein Misse [Him-/Herself??].

Se, että naista [niinkuin Missen kanssa samassa taloudessa olevan Aina Iloisen olo Marginaalissa todistaa] kissana pidetään, on niin totuuden lähteillä. Siis noin yleisesti ottaenhan kissa on enemmän nainen ja koira on enemmän mies. Yhtäläisyyksiä löytyisi helposti.

[Pyydän anteeksi lauseen sekavuutta, voisi varmasti yksinkertaisemminkin tämän esittää, mutta juuri nyt ei taivu.]

Kissat muuten ovat kehränneet minulle joskus ihan selvästi rauhoittaakseen minua. Että älähän tyttö hättäile, kyllä se tästä vielä paremmaksi kääntyy. Olen Misu-nimisen ison mustan kollikissan osaltaan kasvattama tyttö, joten tiedän mistä puhun. :)

Niin ja pojat, jos mietit(te) ovat minun rakkaimmat, ne joiden kehräys on kaikkein kauneinta.

She-Misse herself, of course;) Meillä perheessä on akkavalta, mutta ihmeen ihanasti se Resurssi ehtii palvoa meitä molempia. Joskus tulee pientä leikkien ajoituskonfliktia, silloin on karvaisemman misun paras kömpiä saunomaan, naukrooh.

Mervin kolleja ryhdyin oitis kadehtimaan; olisipa somaa, jos minuakin musta kolli puskisi sääreen, katsoisi silmiin ja kehräisi lohdutusta.

Tai,

Pääsisinpä Missenpäiville Aina Iloiseen Resurssilaan.

Oi onnea olisi sellainen elämä.

Täytyy vielä osallistua kissakeskusteluun (huomaan tulevani heti hyvälle tuulelle kun jossain on kissakeskustelu) kommentilla kissojen usein väitetystä mysteeriydestä. Minulle näin ei ole. Kun joskus vuosia sitten kotiin saapui ensimmäinen kissa monen koiravuoden jälkeen koin järisyttävän ahaa-elämyksen. Olimme samalla aaltopituudella alusta asti. Minä ymmärrän kissojen logiikkaa paljon paremmin kuin esimerkiksi juuri koirien. Kas siinä on eläin jota en ymmärrä. Miten koirat aina jaksavat olla sellaisia?

Ihmetyttää, mutta ei se tarkoita ettenkö edelleen myös koirista pitäisi.

Minä olen saanut kotikotona kissakasvatuksen ja ymmärrän niitä, olen jopa huomannut ajattelevani joskus kuni kissa. Kun sitten aikuisempana heittäydyin koiran kanssa elämään, ymmärsin niitäkin ja huomasin omaavani koiramaisuuksia myös. Kissojen ja koirien kanssa minun ei tarvitse kuin katsella silmiin toisiamme, kun jo kohta huomaamme nyökyttelevämme toisillemme: "Nii-in, äläpä muuta sano, hrrr.... vuh..."

Nyt minulla on hyvä olo, kun sain Uguksen hyvälle tuulelle. Tämä viikko on tällä pelastettu.

Kyllähän ihmiskissatkin kehräävät, tosin ei kaikki, tai sitten en vaan osaa rapsuttaa kaikkia riittävän hyvin, se on semmosta pientä yninää, aika söpöä.

Minäkin osaan kanssa ton yninän. Ja vähän joskus kehrätäkin. Oikeesti. Kun osaa vaan oikeasta paikasta rapsuttaa ;-)

Ihminen voi saada toksoplasma-tartunnan joko suoraan ookystia erittävän kissan ulosteista tai kissan ulosteiden saastuttamien kasvisten tai maaperän välityksellä. Tartunnan voi saada myös syömällä huonosti kypsennettyä, kudoskystia sisältävää lihaa.

Toksoplasma-tartunta on ihmisillä tavallinen, vaikka itse kliinistä sairautta tavataan harvemmin. Ihmisessä toksoplasma leviää verenkierron välityksellä kudoksiin. Alkuun infektio on oireeton, mutta vastustuskyvyn heikentyessä se aktivoituu aiheuttaen esimerkiksi aivokuumeen, silmän verkkokalvon tulehduksen, keuhkokuumeen ja muita elinvaurioita. Raskauden aikana toksoplasma voi läpäistä istukan aiheuttaen syntyvän lapsen synnynnäisen toksoplasmoosin. Synnynnäistä toksoplasmoosia sairastaville ilmaantuu näkö-, kuulo- ja aivovaurioita 10-20 vuoden kuluessa. Suomessa arvioidaan syntyvän vuosittain noin 50 synnynnäisen toksoplasmatartunnan saanutta lasta.