« Sämpyläteoria | Pääsivu| Kissamaista »

Tavarateoria

Sämpyläteoria pätee myös tavaroihin: kun tarpeellinen tavara lakkaa toimimasta useampia viikkoja sitten ja ihminen oitis kyselemään ja soittelemaan tilaamansa perään ja käy muuallakin kyselemässä ja vierailee vielä nipottamassa siinä ensimmäisessä liikkeessä, jonka asia piti hoitaa suitsait ja joka sitten olikin hävittänyt koko tilauksen ja siitä sitten tämä jo melkoisen suivaantunut asiakas vetelee pavut nenäänsä ja ruputtaa tämän kaiken blogissaan, niin lähestyy häntä ystävällinen kanssapolkkaaja tarjoten apuaan ja löytää paikan, josta sopivan tavaran voi tilata. [Kanssapolkkaaja saa tästä hyvästä paljon hyviä ja kiitollisia papumaijamerkkejä.]

Se teoriaosuus siis toteutuu siinä, että juuri kun on tilannut ja maksanut tavaran sieltä toisesta paikasta, soittaa se ensimmäisen paikan myyjä, että hän on nyt tilannut sen minulle. Tavarateoria ei ottanut huomioon intternettiä, sillä tavalla hiukan jälkeen jäänyt on se. Nimittäin sieltä toisesta paikasta tilaus ja maksaminen kävi näppärästi ja tuli vielä puolta halvemmaksikin ja voin vaikka perustaa lataamon, kun sillä voin ladata sata erilaista akkua.

Lupaan olla viikonlopun pitämättä mistään, niin saavat kaikki rauhoittua harrasteidensa ääreen. Ja gölggi nyt ei varmaan lopu, vaikka siitä vähän pitäisinkin. Tai mistä sitäkään tietää, varmuuden vuoksi teeskentelen olevani pitämättä. Hyi olkoon, gölgiä, yöks.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa