Viikko sitten järvi ei ollut vielä jäässä ja sorsat polskivat poistiekseen. Nyt, kun jää peittää pinnan, on huojennukseni suuri, kun kaikki repet ovat lentäneet Tammerkosken sillan pieleen talvehtimaan. Katson aina alkutalvijärven ohittaessani, että onko jäällä sorsia, ja jos on, että liikkuuko se, ettei vaan ole jäätynyt kiinni. Mistä ne taaperot saattavat tietää, milloin vesi alla jäätyä. Jäätyykö vesi muuten silmänräpäyksessä vai huomaako sorsa, että "Oho, nyt tuntuu räpylän ympärillä vesi hyhmiintyvän, lennänpä pois"? Entäs jos repe on sikeäunista lajia eikä herää kylmän puraistessa räpylästä ja herätessään huomaa, että tässä sitä nyt ollaan kuin sorsa jäässä. Miten ne repet muuten osaavat aina lentää juuri sinne kaupungin ainoaan sulaan veteen.

Talvi pääsi taas yllättämään ja toi talvitakin käytön ajankohtaiseksi, samoin talvitakin pesun, jota ei tietenkään taaskaan voinut tehdä keväällä valmiiksi, koska silloin yllätti kevät. Poikkeuksellisesti luin pesuohjeet tarkasti ja työnsin takin ohjeen mukaiseen ohjelmaan koneeeseen. Pitkähkön ajan kuluttua muistin, että tosiaan, takkihan on koneessa ja näytti olevan jo valmiskin. Takki koneesta, mutta midvid: eihän se mikään puhdas ollut, itse asiassa eihän se ollut edes märkä. Onpa hyvä linko, ajattelin, eikun, siis, eihän tämä ole edes peseytynyt. Auttaa muuten kummasti pesutulokseen, kun laittaa koneen myös käyntiin. Toinen yritys ja takista tuli kuin uusi. Paitsi että paperinenäliinateoria astui pesuhuoneeseen: mitä mustempi vaate, sitä varmemmin jossain taskussa on paperinenäliina. Jos vaatteessa on samettia tai muuta sellaista, johon erityisen hyvin paperinöyhtä tarttuu, niin taskuista löytyy parikin nenäliinaa. Jokainen teorian tunteva tietää, mitä sitten tein koko illan.

Aina niin iloinen epäili autopilotin kykyjä pestä selkä. Se on kieltämättä ongelma, joka on ratkaistunut osin erityisen notkeilla yläulokkeilla, mutta koska sehän ei täysin tyydyttävä ratkaisu ole, olen ajoittain ulkoistanut toiminteen. Olemme tyytyväisiä.