Joulu. Sehän on ihan pian. Sehän on ensimmäinen Hoosianna-päivä jo sunnnuntaina. Apua, nyt on kiire rauhoittua joulun paniikkiin: pitää koristella joulukoti ja leipoa pippereitä ja miettiä joulun ohjelma ja ostaa lahjat. No ei vais. Jos vaikka vaan omenapussin laitan joulumielelle. Piparit syön taikinana ja ohjelma on selkeä: ei mitään ohjelmaa.

Partiolaisten kalenteri taitaa olla vielä sellainen, jossa on luukkuja adventista lähtien. Siis oikea kalenteri. Muistan, että lapsena äiti tarkkana talousihmeenä laittoi joka joulun jälkeen kalenterin luukut kiinni ja se sitten uusiokäytettiin seuraavana jouluna, kunnes luukut irtosivat. Toimi hyvin muistipelinä. Silti olimme me natiaiset aina yhtä innostuneita, että mitähän sieltä luukusta paljastuu.

Vielä ei voi avata tämän kalenterin luukkuja, mutta viime vuotista voi. Vaikka seitsemännen päivän.

Voisin olla avaamatta sydäntäni, olla luottamatta:
Silloin minua ei voisi haavoittaa.
Voisin seurata edelläni kulkevia ja olla tekemättä virheitä,
joita näen heidän tekevän.
Mutta kuka kuivaisi kyyneleeni, jollei niitä olisi?
Kuka silittäisi hiuksiani, jollen sitä kaipaisi?
Kuka kulkisi kanssani, jos pärjäisin yksinkin?
Kun näen sinut vieressäni, ystäväni,
tiedän etten vaihtaisipäivääkään pois.

- Sini Maunu -