Bussilastillinen sateen ja pimeyden ankeuttamia katseita tuijottaa ei-mihinkään. Syvä ja masentunut hiljaisuus on kietoutunut olemuksiin eikä edes alkanut viikonloppu kuulu ilmasssa. Yhtäkkiä bussin ikkunasta näkyvän pimeyden kirkastaa vilkkuvat valot: valtatien toisen kaistan katkaisee paloauto, poliisiauto ja kaksi hyvin rutistunutta henkilöautoa. Bussilastillinen katseita kurkottuu vasemmalle, kaulat venyvät äärimmilleen ja bussin täyttää salaman jälkeinen hiljainen ja kirkas sähköinen tunnelma: onnettomuus. Ankeus on tiessään, puheensorinan täyttää bussin, kaikilla on asiantunteva sana sanottavana, vieraat puhuvat toisilleen ja bussilastillinen autottomia tuomitsee yhtenä ihmisenä pikkuautot, jotka mistään mitään välittämättä ajavat ihmisten päälle ja oikein on, että ajavat välillä toistensa perään. Viiden minuutin päästä jo varmana tietona puhutaan kuolleiden määrästä, turvavyöttömyydestä, ylinopeuksista.

Älkäämme päätelkö tästä mitään. Ei olisi imartelevaa se meille.