Takkuiset yhteydet ja hitaasti latautuvat sivut sen aloittivat: tavan tehdä useita asioita päällekkäin. Jos vain yhtä asiaa tekee kerrallaan, menee päivästä hyvinkin kolmannes ihan pelkkään odotteluun ja sehän ei kertakaikkiaan käy. Toisaalta taas, kun tekee montaa asiaa, menee korjailuun ja vääriin osoitteisiin lähetettyjen oikeiden viestien oikaisemiseen ja uudelleen lähettämiseen ja väärille ihmisille asioitujen oikeiden asioiden selvittelyyn joskus hyvinkin se sama kolmannes. Oikein väärin, kokoon käärin. Silti vakiintununeeksi tavaksi on tullut kirjoittaa, lukea ja puhua yhtäaikaa. Ei tee heikkoakaan, vaikka siinä samalla suunnittelee yhtä ja toista ja muistaa kuusi tekemätöntä asiaa.

Tulikin siitä mieleeni, että josko leipoisi jotain viikonlopuksi. Mutta vain vähän, sillä muistissa on se kerta, kun täydennyskakun tekoon ryhtyessäni olin voimani tunnossa ja ajattelin siinä samalla tekaista pieniä pitsoja, leipoa pullaa ja siivota kaappeja [äiti oli tulossa]. Ajattelin, että siinä ne tulevat samaan vaivaan kaikki: pitsataikina ensin, sitähän ei paljon nostatella tarvi ja samaan aikaan kaulitsemisen kanssa pullataikina tekeille ja sivussa tomaattikastike tulolleen. Mutta: kaulitut pohjat tarttuivat toisiinsa ja se piti tehdä uudelleen, pullataikina uhkasi paisua liikaa, joten jääkaapppiin jäähylle, tomaattikastike yritteli kiehua hellalle. En lannistunut: kakkutaikina vatkottui tomaattikastiketta sekoitellessa ja välillä pitsapohjia kauliten voitelin vuokan, sillä aikaa tosin kakkutaikina oli jo lasehtinut. Pitsan pohjat tarttuivat edelleen toisiinsa ja pullataikina olisi pitänyt jo muuntaa tillikoiksi ja tomaattikastike oli kuivumaisillaan kattilaan, kun puhelin soi ja äiti halusi tietää, tuoko hän mitään tullessaan, juu ei tarvi, minä tässä juuri leivon. Kun sain uuden kakkutaikinan alulle ja pullataikinan pöydälle, ovikello soi. Toistuvasti, postinkantaja halusi antaa paketin käteen, kuittaus ja jauhoja paketissa, kynässä, oven kahvassa; siivoamista. Keittiössä pullataikina valui siinä vaiheessa jo pöydältä lattiaa kohden, uuni hehkui kuumana, kakkutaikina oli taas lasehtinut, pitsan pohjat olivat liimautuneet jälleen toisiinsa. Huuhtelin kastikkeen ja kakkutaikinan vessan pönttöön, pitsa- ja pullataikinat siirsin vähin äänin roskikseen. Soitin äidille, että tuokin tullessasi kaikkea, mitä keksit. Soitin leipomoon ja tilasin kakun ja pitsat. En siivonnut kaappejakaan.

Oikeasti olen kyllä keittiöihme: pystyn tekemään vaikka kuinka monta asiaa yhtäaikaa: syömään, puhumaan, kuuntelemaan, lukemaan, pesemään koneilla astiat ja pyykit, imuri käy eteisen lattialla, television valistus sisäistyy ja aivo miettii eilistä, huomista, ensi joulua, viime juhannusta ja mitä ostaisi kaupasta ja mitä panisi päälle. Varsin lahjakas yksilö siis. Kuinkahan montaa hommaa ihminen noin niinkuin yleensä pystyy tekemään samaan aikaan.

Sisäinen patrioottini hellyttyi rannan näkymästä ja nysväni paikasta marginaalissa.