Joku on ehken saattanut saada virheellisen käsityksen, että asuisin yksin. Se on väärää tietoa ja puutteellista hahmotusta, perheeseen kuuluu liuta levottomia sieluja, jotka asustavat osoitettani säännöllisen epäsäännöllisesti mutta antavat minun pitää heitä perheenään, koska toinen toistamme ymmärtäen on niin paljon helpompaa lähteä joka aamu maailman tuulia vastustamaan. Piirsin perheestäni kuvan ja esitteleiksenkin perhe Meanderin vasemmalta oikealle.

Vili-Kerttu, tuo saparopäästäinen pikku veitikka on hauska tapaus, sen kanssa on hyvä lähteä baariin tai matkalle. Sillä ei ole mitään tolkkua minkään suhteen ja rahan päälle se ei ymmärrä mitään. Se nauraa silmät vesissä itselleen ja kavereiden jutuille, juo mielellään Irlannin kahvia, hellyttyy pienistä ja sen mielestä kaikki on kivoja ja kauniita ja elämä on keksittykin ihan vaan Kertun hauskuuttamiseksi.

Levoton-Leksa on meidän perheen äijä ja kuvittelee olevansa jonkinlainen johtaja. Hankala tapaus, kun sen kanssa ei aina oikein tiedä, että missä mennään ja miten päin ja mitä pitäisi tehdä kuinka pian ja miten. Leksa saattaa ottaa vasaran ja nakutella sillä piuhat listoihin, rakentaa hyllyn, leipoa kakun, hinkata hammasharjalla aamuviideltä suihkun kaakelien välit, pestä vessan keskellä yötä,irrottaa taulujen lasit ja pestä ne koneessa. Leksasta ei koskaan tiedä, mitä se saa päähänsä ja mihin aikaan. Se yrittää hiippailla sunnuntaiaamuisin varpaillaan muita herättämättä, mutta kaikkihan sen kuulee. Se puhiseekin aina kulkiessaan ja katselee ympärilleen aina _sillä silmällä_.

Niisku-Niisku on pieni ja hellyttävä olio, joka intoutuu aina silloin tällöin valtaamaan kämpän. Se tunteilee milloin mistäkin asiasta syynsä kammeten ja tulla tömähtää tuulilleen aina yhtä yllättäen ja käyttäytyy silloin kuin taivas olisi juuri pudonnut. Mutta sen kanssa pärjää, kun antaa sen nyyhkiä puhtinsa pois.

Lorvi-Leila on rasittava asuinkumppani, se valtaa tuolit ja sängyn ja levittelee tavaransa pitkinpoikin. Mitään se ei korjaa ja se leivänmuruttaa näppiksen ja kasaa lehtipinoja kunnes ne kaatuvat. Leilan kanssa on toisaalta helppo olla, kun se ei paljon vaadi, mitä nyt välillä pelottelee muita tukka pystyssä tyynyn kuva poskessa.

Pönkkö-Pirio, vankilassa olevan Pökki-Ollin henkinen sisko, piileskelee täällä milloin missäkin, pääsääntöisesti kuitenkin luimuaa keittiössä. Minä en oikein pidä Piriosta, en sen pinkeästä massusta vaikka useasti olen yrittänyt sen kanssa juttuun tulla. Mutta Pirio pitää minusta, kiehnää jatkuvasti ja nykii hihasta ja vetää jääkaapille, sen tekee aina mieli kaikkea herkkua ja niihin aika useasti lankeaakin. Raukka, ei sillä ole helppoa silläkään.

Haave-Helmi ei ole kuvassa, liekö taas katonrajassa leijumassa. Sen pöhköt maailmat ei juuri liippaa maan pintaa, mutta ei siitä kukaan välitä, sen annetaan olla omissa pössyissään. Harmiton ja helppo kaveri.

Perheestä osa on jo lentänyt maailmalle tai maatuu muistoissa, mutta heitä ei kaiholla ajatella, ei oikeastaan edes pahalla muistella. Aikansa kutakin ja tehtävänsä heilläkin oli. Iso-Fantti, PipoKireä ja Angsti-Armi opettivat muut arvostamaan omaa tapaansa elää. Mutta niitä ei tosiaan muistella.