Löysin kuin löysinkin sen kutomani villapaidan intouduttuani eilisen kirjoituksen jälkeen kaivelemaan kellarin aarteistoa. Paita on muistikuvaani isompi, vauvanhan on täytynyt juosta omilla jaloillaan karkuun, valmistuminen tosiaan hiukan venähti. Kellarissa sijaitseva vinttikopperoni on pullollaan joutilasta kamaa. Muistikuvani sen hyvästä järjestyksestä ovat aika kaukaa ja etsimänsä löytäminen on enimmäkseen sattumaa. Yksi on varmaa, vaikka en olisi vuosiiin tavaraa tarvinut, niin heti, kun heitän sen pois, tarvitsisin sitä viimeistään seuraavalla viikolla. Ja siitä huolimatta olen heittänyt pois kaiken kivan ja säilyttänyt uskomattoman määrän rojua: joku laki tuotakin outoa käytöstä ohjaa, tietäisi vaan mikä.

Löysin kuitenkin aarteen, Donkey Kong II:n, ensimmäistä erää vuodelta 1983. Samalta vuodelta kuin ensimmäinen kannettava Compaq, vuotta ennen IBM:n kannettavaa ja vuotta myöhemmin kuin Commodore 64, joka on ensimmäinen tietokone, jolle olen näppini laskenut. Toinen tietokone, jolle näppärät sormeni saivat hakeutua vuosia myöhemmin, oli IBM 5150, tuolloin jo tärkeämpien käyttäjien kierrosta vapautettu. Kone sai julkisuutta henkilöstölehdessä, kun sen viereen tuotiin modeemi, jonka nopeus oli huikeat 1200 bit/s. Se oli talon ensimmäinen, joten minua oikein haastateltiin lehteen. Esittelin työkalustoni ylpeydellä ja selitin, mitä modeemilla teen. Myöhemmin sain lukea, että minulla on MODERNI, jolla otan yhteyttä maailmalle. No olihan se, tavallaan. Oi niitä aikoja.

Tekisikö vaikutuksen kokouksessa, kun muut kaivavat esiin kommunikaattorinsa, niin minä läväyttäisin pöydälle Juniorini. Pip, pip, pip,pipipipip.....