« Nysse menee johonki | Pääsivu| Hirveää »

Sateenkaarella luettavaa

Adobe BookshopAdoben kirjakauppa on luokittanut kaikki 20 000 kirjaansa värin mukaan. Kirjat järjestettiin niin, että väri muuttuu asteittain noudattaen jatkuvan spektrin värejä. Valitettavasti vain lyhyeksi ajaksi, sillä takana on taiteilija Chris Cobb ja kirjakaupan henkilökunta, jotka yhden yön aikana muuttivat koko varaston uuteen uskoon kuukauden ajaksi. Vielä siis ehtii. Eikun San Franciscoon.

Listing Ships esitti avajaisissa mm. Kiinalaisen laulun. Kaunista. Kaikki.

Jälkipuheet

Kyllä. Olen samaa mieltä. Kaikessa.

Jonkinlaisena järjestysfriikkinä, ja entisenä kirjakauppatyöntekijänä, ei voi kuin ihailla.

Ja musiikki oli mukavaa.

Minäkin halusin jossain elämäni vaiheessa olla kirjakaupassa töissä, olen jopa kerran hakenut paikkaa. Ja kukapa ei olisi haaveillut antikvariaatin pitämisestä, minä ainakin aina. Sehän voisi olla järjestetty sateenkaareksi ja sen nimi olisi tietenkin Sateenkaari. Ja siellä olisi pieni kahvila, jonka nimi olisi Ruukku.

Hö, eräs taiteellis-kirjallinen ystäväni järjesti kirjani tuohon tapaan jo 15 vuotta sitten. Sittemmin ne ovat toki etsiytyneet uusille paikoille - mutta näytti hienolta, niin kauan kuin se kesti!

Väreittäin luokittaminenhan saattaisi kotioloissa johtaa siihen, että tuntee tarvetta hankkia vain tietynvärisiä kirjoja sisällöstä piittaamatta. Mikä taas saattaisi johtaa ihan uudenlaisten, muissa oloissa koskaan kohtaamattomien asioiden äärelle. Mikä ei sekään olisi ihan huono juttu itsensä kehittämisen kannalta.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa