Uskomatonta uskollisuutta
Eilen kävi taas kaksin kappalein rakastamiani konttoritavarain kaupustelijoita, näitä lipeväkielisiä silmiin katsovia oskareita. Halusivat esitellä minulle yhden koneen, sanoivat sen kuin "Just for you" ja vetivät perässään golf-kärryn kokoista laukkua. Sanoin heti, että ei ole meillä tapana eikä ole tarvetta, ei hinkua eikä aikaa/rahaa/työvoimaa tehdä sitä, mihin konetta kauppasivat. [Virhe: pitäisi sanoa, että nyt juuri on likviditeettikapeikko ja resurssimme on kohdennettu tällä kertaa muihin haasteisiin.] Johon nämä sanomaan ylimielisin ilmein hienoinen halveksunta äänessään: "Eikö teillä ole tapana suojata omaisuuttanne" [silmiä pyöritellen ja suurta ylemmyyttä hönkien]. Siinä vaiheessa oskarit pistävät aina seuraavan vaihteen peliin: "Kuopiossa kyllä ostettiin tämä ja yliopistossa ollaan kovin kiinnostuneita"[ilmeellä, että te olette aivottomia luusereita, jotka eivät pysy elämän virrassa ja nykytekniikassa mukana]. Syyllistävät mokomat. Viimeisenä alkaa sitten väsytystaistelu, eivät halua ymmärtää, että tämä on nyt tässä. Ja vielä kerran haluttaisiin esitellä ilman ostopakkoa. Oikeinkohan näitä opetetaan jossain oskariopistossa, olisi jo aika päivittää temppuvalikoima, minä ainakaan en osta väsyttämällä ja inttämällä, vaikka olisi viimeinen tavara maailmassa.
Paitsi, että olen ostanut useinkin, kun en ole kehdannut olla ostamatta, kun myyjä on nähnyt niin paljon vaivaa minun takiani. Minähän en voi mennä mihinkään ystävällishenkiseen liikkeeseenkään, kun tulee syyllinen olo, että vaivaan suotta myyjää. Usein olen sitten ostanut, vaikka tavara ei ole miellyttänyt, ihan vaan korvaukseksi ystävällisestä palvelusta. No, enää en mene siihen halpaan. Tai siis kalliiseen.
Ai niin, erota voi nykyisin kätevästi nettilomakkeella ja samalla säästää lomamatkan verran vuodessa ja sitten voi pitää ihqua paitaa.
Viikonlopun huvitukseksi näpsä testi, joka kertoo, mikä olisit, jos olisit koira. [via Tira]. Minä olisin Bolognese: uskollinen, varautunut, ujo, älykäs ja hillitty koira, joka kiintyy yhteen ihmiseen ja ulvoo surkeasti, jos häneen ei kiinnitetä riittävästi huomiota.
Jälkipuheet
Huonoin omatunto minulle tulee siitä, jos en osta karkkeja ja Isoäidin pikkuleipiä pikkutytöiltä tai -pojilta, jotka käyvät kotiovella kauppaamassa niitä vaikkapa oman urheiluseuransa hyväksi. Hyvään tarkoitukseen ne menevät, mutta minä kun en halua syödä kasapäin ylihintaisia toffeita...
Niin juuri ja siksi täytyy kamppailla huonon omantunnon kanssa jo ovikellon soidessa, ja päättää, että onko huonompi ihminen silloin, kun ei avaa ovea ollenkaan vai, kun avaa eikä osta. Ja joulupatojen vierestäkään ei kehtaa kävellä ilman jyskivää omaatuntoa. Ja pitäisi sitä ja tätä seuraakin tukea ostamalla myyjäisistä maustekakkuja, joita kukaan ei syö. Voi tätä kiltin ihmisen synkiää elämää. ;D
Onneksi asun Kontulassa, enkä uskalla avata ovea muutenkaan kaiken maailman rimpauttelijoille (eli pitää soittaa ja sopia meillä käynti ennen kuin tulee käymään, koska tuntemattomille ovi ei aukea :)).
Pitäisi oikeastaan ottaa ovikello pois, niin ei tule huonoa omaatuntoa avaamattomuudesta, kun ei tietäisi oven takana kenenkään raapivankaan. Totta puhuen, en minäkään koskaan avaa, mutta se ei estä, ettenkö joskus tuntisi hiukan syyllisyyttä avaamattomuudesta.
Enkä kyllä osaisi sitä kelloa edes saattaa toimimattomaksi.
Jos kello sellainen vanhanaikainen jossa kupu.
Kupu ruuvataan irti tai hyvin, hyvin löysälle. Toki sinne voi jonkun niistä parittomista sukistasi työntää...
Great! Kupu ruuvattu melkein irti. Melkein siksi, että jos ruuvaan sen kokonaan, niin se kupu häviää ja seuraava asukas saa hepulilaakin. Mutta työnnänpä sinne sukan. Eikös ne Niksi-Pirkassa maksa palkkioita hyvistä. Tämä on yksi parhaista.
Joskus vuosia sitten kun en omistanut vielä TV-lupaa (hyss) löysäsin ovikellon koneistoa sen verran, että se ei enää toiminut. Kaverit tiesivät, että kello ei toimi vaan koputtivat suoraan tai huhuilivat postiluukusta. Kellonräpläys tiesi, että oven takana on joku vieras, erittäin todennäköisesti ei-toivottu henkilö.
Voi niitä aikoja: kavereiden kanssa oli sovittu, että soitellaan vain 2x3:n sarjasoittoja, mutta tarkastaja oli sen oppinut ja sai meidät kaikki kiinni. Yritin säälittävästi selittää, että ihan vasta on ostettu, mutta sakothan siitä rapsahti.
Nyt on ovi hiljaa, siinäpä oppivat räpläämään, kaikki kaupustelijat.
Mulla ei o lainkaan ovikelloa, ja oven kahvakin on surkeasti rikki, pitäisi kyllä korjata, mutta eipä tule ylimääräisiä vieraita:)
Mullapa on ovi, jota ei saa sisäpuolelta auki kuin avaimella. Jos saan houkuteltua jonkun ihanan miehen tänne, niin se ei pääse pois, jos mä en aukaise sille ovea. Ovelaa, vai mitä?
Kerrassaan ovelaa. Tosin kukapa nyt mukavan naisen luota pois haluisi lähteä:)