« Elämän pienet ilot | Pääsivu| Oikeammassa olemisesta »

Tunneäly hoi, älä jätä

Minun piti valittaa eilisen päivän kaikinpuolisesta epäkaikesta, mutta jääköön. Mitä sekin hyödyttäisi. Valitankin sen sijaan noin yleensä, että miten täällä Blogoslaviassa ja oikeassakin elämässä alkaa meno olla kuin Hämeenkadulla lauantaiyönä, turpiin tulee ja huudellaan rumilla sanoilla ja puukkoa ja pienempää piikkiä heitellään hanakasti. Veeran maailmanpala on saanut lokaämpäristä ja joutunut poistaman kommentit, Marjut on sulkenut matkalaukun kommenttitaskut kyllästyttyään joka-aamuiseen siivoukseen. Muutenkin on ollut havaittavissa, että melko herkästi kerrotaan sen olevan väärässä, joka on eri mieltä kuin sanoja ja sanotaan kaikenlaista, jonka sanomisen voisi hyvin jättää väliin. Tai heitellään puolihuolimattomia, paheksuvia tai monimielisiä heittoja taholle jos toisellekin. Eipä toinen voi tietää, millaisin opein ja miksi kukin on maailmassa havainnut parhaaksi toimia niin kuin toimii, mitä on oppinut selviytymisreppuunsa pakkaamaan ja millä eväillä hengissä pärjäilemään. Ajattelemattomuus ei ole mikään puolustus. Ajattelu ei maksa mitään ja kannattaa aina.

Vanha isäni sanoi aina tarpeen ilmentyessä, että kyllä sinä sitten ymmärrät, kun itselläsi on lapsia. Sitä olen laajasti soveltanut kaikenlaisiin "lapsiin" ja huomannut isäni olleen tässäkin oikeassa.

Lopuksi nörttiasiaa: Blondi oli verhokaupassa ja valitsi pitkään mieleistään kangasta päätyen lopulta vaaleanpunaiseen. Myyjän kysyessä kangasmäärää sanoi blondi, että 15 senttiä ja myyjä ihmettelemään, että niinkö vähän, onko neiti nyt ihan varma, ettei vain pilkkuvirhe olisi päässyt lipsahtamaan. Blondi sanoi ylpeyttä äänessään, että se tulee tietokoneeseen, johon myyjä, että no sitten määrä kuulostaa oikealta, mutta että tietokoneeseen, ei kai siinä verhoja käytetä. Blondi ajatteli, että eipä tuokaan myyjäpaha tietotekniikasta mitään ymmärrä ja sanoi ylemmyyttä äänessään, että "Halooooooo, siinä on Windows!"

Jälkipuheet

:-D))))))))))))))))))))))))

Kunpa vain kaikki muistaisivat seuraavan:
"Ajattele mitä sanot, ettet sano mitä ajattelet".
Kaikki yksilöt eivät aina ymmärrä sitä, että jotkut mielipiteet, olivatpa ne omasta mielestä kuinka hyviä tahansa, on parempi pitää omana tietonaan.

Minulla oli joskus verhottoman tietokoneeni pielessä lappu, jossa muistutin itseäni: "On parempi pitää suunsa kiinni ja vaikuttaa tyhmältä kuin avata se ja todistaa, että se pitää paikkansa."

mea,

Hyvä lääke tuo lappu. Pitäisi kai painaa lause lakanalle ja ripustaa seinälle.

Niinpä, mutta on sitä kyllä vaikea joskus noudattaa.

Voisi myös ajatella Suomessa tehokkaasti pesivän piirteen "ettei sitä nyt vain mene itseään julkisesti nolaamaan" synnyttävän halua heittää kasvotonta läppää. Jos on oppinut ajattelemaan suunsa aukaisemisen paljastavan aina vain tyhmyytensä yhden ihmisen mielipiteen sijaan, halukkuus 'teinikäyttäytymiseen' sen kuin kasvaa. Tai sitten vain psykologisoin jonkun taulapään turhautumista.

Allekirjoitan jokaisen sanasi, Mea. Blogistanissa liikkuu tällä hetkellä liikaa pahansuopuutta. Onko se syksyn pimeys vai mikä, joka saa ihmiset masentumaan ja haukkumaan toisiaan...Onneksi sinä jaksat ilostuttaa pimeitä Pinserilän päiviä...
Joo, mitäs me blondit ;-)

LL on oikeassa; rohkeasti pitäisi oppia sanomaan mielipiteensä ilman pelkoa nolaantumisesta. Jos nolaantuu, niin omapa on pää. Toisaalta teinikäyttytyminen on usein ihan sitä, miltä se kuulostaakin, kasvotonta lätinää, joka sekin on joskus ihan paikallaan. Ainakin se on vähemmän satuttavaa kuin tietoinen toisen latistaminen.

Joku musta pahan olon pilvi on synkentänyt syksyä siellä sun täällä. Joku hätäpäissään sitä sitten erheytyy purkamaan toisiin luullen sen helpottavan omaa ahdistusta ja toinen kolmansiin, niin eipä aikaakaan kun kellään ei ole kivaa.

Sanoo puolitoistametrinen blondi ja vetää vaaleanpunaiset verhot ikkunansa eteen ;=)

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa