Teknisiä ja moraalisia ongelmia
Eilen siirsin yhden pöydän, josta aiheutui tietenkin kuusi muuta siirtoa. Kohta en uskalla liikkua valoisan aikaan, koska katson kaikkia nyt *sillä* silmällä, että josko tuon paikka olisikin tuolla. Pimeällä taas kompastelen uusiin pöydän kulmiin ja väärissä paikoissa lymyäviin jalkoihin. Touhupäissäni naputtelin myös johtoja jalkalistoihin ihan itse, ilman että kukaan auttoi. Eihän ne ole olleetkaan valtoimenaan kuin vasta jonkin kauan. Mutta bloggausnurkassa lymyää sähköpiuhaa edelleenkin sellaisessa hässäkässä, että itseänikin hirvittää, senkin syherön olen ihan itse omin pikku kätösin siihen aikojen saatossa kehitellyt. Kauniimmin en sitä osaa asentaa, paitsi jos potkisin ne pöydän alle. Papukaijamerkki hälle, joka keksii, mitä kaikkea tärkeellistä hässäkästä syntyy tai voipi keksiä myös keinon sen maisemoimiseksi.
Hässäkkä on muuten metka sana; se kertoo ihan itsellään jo, miltä se näyttää ja kertoo senkin, ettei se ole vaarallinen, korkeintaan hiukan kiusallinen mutta pääosin harmiton. Hässäkkä on myös aika ilmava, ihan erilainen kuin rykelmä, joka on astetta miehekkäämpi hässäkkä, mutta selkeästi järkevämpi ja se on rykelmä jostain hyvästä syystä. Ei sillä tavalla kuin hässäkkä, joka on hässäkäksi vaan kehittynyt tai vahingossa syntynyt.
Tänä aamuna koirankopin kokoista pahvilaatikkoa roskikseen viedessäni jouduin eettisen ja moraalisen ongelman eteen; jos tallon sen ruskean pahvin laatikkoon mahtuvaksi, myöhästyn bussista. Jos jätän sen ehjänä roskiksen viereen, joku saattaisi saada siitä tarvitsemansa muuttolaatikon, mutta se olisi väärin roskisautokuljettajia kohtaan, mutta silloin ehtisin bussiin. Laatikossa oli isoja sojottavia vaarallisen näköisiä niittejä, joten sillä tekosyyllä päätin jättää tallomatta, mutta pähkäilyyni kului aikaa niin paljon, että myöhästyin kuitenkin ja nyt on päälle vielä huono omatunto. Mitä opimme tästä: jos kumartaa yhdelle, pyllistää toiselle ja jostain jää joka tapauksessa huono omatunto ja aina myöhästyy bussista.
Vapise Blogistan, YTB Consulting Group ja Marko Määttä tulevat sivusta.
Jälkipuheet
Toi hässäkkähän on oivallinen villakoirien kerääjä, siis kodin siivouksen apuväline.
Heitä sekaan vielä jouluvalot, niin saat mainion monivuotisen joulukuusen bloggausnurkkaa piristämään. Melkein luomua mut ei ihan.
Saakutan hieno idea: sinne häviäisi koko hässäkkä valojen alle. Näyttäisi jopa ihan suunnitellulta. Ja mikä ilo ja mielen virkiste samalla, kyllä syntyisi teräviä ja kirkastettuja kirjoituksia. Jospa oikein erivärivilkkuvilla valoilla. Tuosta ideasta saat kyllä papumaijamerkin.
Laita johdot pahvilaatikkoon jonka koristelet kauniiksi maalaamalla kukkia ja semmosia.
Hmm... aika hyvä, voisin jopa yhdistää jouluvalojutun ja laatikon, jonka rei'ittäisin ja vilkkuvat valot markkeeraisivat ledejä üübermegaserverissäni, tai jotain. Nimeäisin sen meander ykköseksi. Eihän se mitään tekisi, mutta sitä samaa kai aika moni tekee. En tiedä servereistä, tekevätkö noin. Tai mitään.
No ehkä nimeän sen vain kukkapöydäksi.
Kutsutko tuota parin johdon muodostamaa pikku johdostoa hässäkäksi? Hah! Näkisitpä meidän tietokoneemme taakse. Saatika kotiteatterivahvistimen. Siinä heppoisemmalta mieheltä pääsee jo itku.
Johtoja voi yrittää kätkeä esim. Ikeasta saatavien muoviputkien sisään tai kiinnitellä pöytätason alapintaan semmoisilla johtopidikkeillä (äijäleluliikkeistä). Monta johtoa voi myös kääriä rullalle ja sitoa donitsiksi nippusiteiden avulla. Rullat piilotetaan sitten juttujen taakse niin hvyin kuin pystytään.
Arvasin, että joku tulee halveksimaan minun hässäkkääni, höh! Virityksen vaatimattomuus johtuu osin siitä, että minulla on toinen hässäkkä toisessa huoneessa, siellä kotiteatterihuoneessa, mutta ovat hyllyn alla ja takana ja loput maton alla. Osin vaatimattomus johtuu johtuu siitä, että valokuvassa se ei näytä niin hässäkältä, eihän tuossa näy edes sentin pölykerros.
Donitsit, kourut ja äijäleluliikkeen pidikkeet voinen unohtaa, koska hässäkkä on tuossa juuri siksi, että osa johdoista on niin saakutan lyhyitä, ettei niitä voi donitsoida, puhumattakaan kouruoida. Paitsi, jos ostan lisää jatkojohtoja. Toisaalta; miksi ne pitäisi donitsoida, jos ne piilotetaan juttujen taakse, säästää aikaa ja vaivaa, kun piilottaa ne juttujen taakse pelkiltään.
Niin, ja missä niitä äijäleukauppoja on, josta saa nippusiteitä ja johtopidikkeitä ja muita juttuja.
ÄijäLeukaUppo! Tämä on ehdottomasti syksyn paras uusiosana!
Niin, missä niitä ÄijäLeukaUppoja on? Kysyn vaan. Nippusiteitä ja pidikkeitä myyviä ÄLU-kauppoja. Nekö on niitä mustin jätesäkein ikkunansa peittäneitä kauppoja, joissa ei koskaan lue, että tässä on ÄijäLeukaUppo-kauppa. Jos löytäisin, mahtaisinko uskaltaa astua kauppaan. Nippusiteitä sentään. Eihän omenapussissa mitään bondagea, hyvänenaika. Ainakaan nippusiteillä, brutaalia on semmoinen.
Ja jos sidotaankin, niin vaaleanpunaisilla silkkinauhoilla ja rusetoidaan nätisti.
Ottaen huomioon, että minulle on aina opetettu, että "hässäkkä" on naisen sukupuolielimen kansanomainen nimitys, ja "häsäkkä" on oikea nimi tuollaiselle epämääräiselle sotkulle, sain pidettyä aika hyvin pokkani lukiessani tätä erään kokouksen tylsänä hetkenä. Epämääräisen hirnahtelun saa aika hyvin piilotettua yskintään.
Sori. Halpaa. On maanantai. Anteeksi vain, jos nyt pilasin tämän jutun jollekulle muullekin. :-D
No onhan se toki sekin ja arvaapa PersJanne miksi. No siksipä tietenkin, koska yhdennäköisyys on hämmentävä. Kyllä se meillä Karjalassa oli hässäkkä, tai siis ne molemmat. Häsäkkä on taas se kun syntyy, kun asiat jää epäymmärretyiksi ja siitä sitten syntyy kaikenlaista väärintulkintaa ja panettelua. Siitä syntyy häsäkkä.
Juuei, et pilannut, nostit vaan pöydälle kissan, jota sanaa olen muuten myös muissa yhteyksissä kuullut käytettävän.
Ääh, en sano enää mitään....
Minäpä olin reipas ja virittelin verkkokaapelin ja kotiteatterin takakaiuttimen kaapelit näkymättömiin verhokiskojen viereen. Vielä pitäisi saada kätkettyä tietokonepöydän alta roikkuvat johdot jonnekin. Television ympäristön johdot ovat Ikean kaapeliputkessa poissa silmistä.
Tässä kämpässä risteilee ainakin 100 metriä kaapelia ja saman verran johtoa. Miten muuten voi olla mahdollista, että 15 vuotta sitten ei muka tiedetty, että esimerkiksi televisiota katsellaan muuallakin kuin olkkarissa. Kaapelilaajakaistasta nyt kukaan ei osannut unelmoidakaan. Kun kämpän kaikkien huoneiden erilaiset kaapeliviritykset on lähdetettävä yhdestä ja samasta nurkasta, kysyy se paljon kaapelia ja muutamia nupeja. Siis paljon, matkaa on seinän vieriä kiertäen parikymmentä metriä ja vehkeitä kaukana neljä, kaikki samasta pistokkeesta.
Noh, pika-analyysin pohjalta toteaisin, että siulla on väh. kaksi kännylaturia noissa piuhoissa kiinni. Ne irroittamalla tulee huomattavasti siistimpää. For starters.
Ei ole kahta kännylaturia. Kaikkia on yksi laatuaan ja kaikki ovat käytössä.